LEHDISTÖTIEDOTE 24.06.2000 JULKAISUVAPAA HETI
Kaikkien aikojen hikisin treeni

Levattyaan 3 paivaa Keem tunsi olevansa matkustamisen tarpeessa

Tikal.net, Flores, Guatemala -- Samalla kun seuran pokaalivastaavat kiertavat keraamassa palkintokaapin taytetta (toimitus onnittelee Kiptoota jalleen hurjasta suorituksesta!) ja pitavat RC Eemelin entista tiukemmin ASICSin tallissa (erinomainen kenkavalinta Patrikilta), kavi Keem leirilla Belizessa:

Alussa oli Belize ja Keem. Ja ensimmaisena paivana han saapui Corozaliin, mutta muikean vasymyksen johdosta ei ollut kykenevainen harjoituksiin. Ja toisena paivana aika kului Belize Cityssa - joka ei kyllakaan ansaitsisi City-lisanimeaan - mutta siellakin suurin osa ajasta meni lahinna avoinna olevaa majataloa etsien. Ja kolmantena paivana han siirtyi Caye Caulker -saarelle, jossa erinomainen Belikinin tarjonta piti hanet edelleen loitolla treenipoluilta. Ja neljantena paivana oli edessa Varjo-muurinen, josta jo onkin tiedotettu.

Ja viidentena paivana han lepasi. Ja kuudentena paivana han lepasi. Ja seitsemantena paivana han lepasi.

Ja kahdeksantena paivana han kyllastyi lepailyyn seka siirtyi San Ignacioon. Ja yhdeksantena paivana han treenasi! Treeni otti paikan puoli tuntia ennen auringonlaskua, Suunto naytti 30 astetta ja kosteusprosentti oli arviolta 85. 10 paivan juoksutreenitauon jalkeen meno maistui yllattavan hyvalta - voitaneen jopa sanoa etta treeni sujui erinomaisesti ja vauhdikkaasti.

Ja niinhan siina kavi, etta 35 minuutin jalkeen oli Keem hikisempi kuin ilmoisna ikuna. "Ei edes yksikaan vakiovuoro tai -95 elokuun alun kuntopyoratreeni ole saanut miesta nain hikiseksi", totesi Tikalin raunioilta tavoitettu entinen seuran juoksija-assa.

Surullisena loppuhuomautuksena todettakoon, etta seuran palkintokaappia ei ole loytynyt vielakaan. "Olen saanut kylla hyvia vihjeita ja uskon kaapin loytyvan viimeistaan Meksikosta", toteaa kaapin haussa oleva Keem, joka ei usko vuoden 2000 pokaalitulvan viela suinkaan loppuneen.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu




Uusimmat lehdistötiedotteet:

Tämän kokeilun RC Eemeli kaksoisvoitti tänään
Tämän juoksukisan RC Eemeli voitti tänään
Joka kahvaan tarttuu, se kuulaan hukkuu
Riihimäeltä löytyi 66 purkkia
Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kaikki lehdistötiedotteet