LEHDISTÖTIEDOTE 09.04.2001 JULKAISUVAPAA HETI
Yli 800 osallistujaa Karhuviestissä

129 joukkuetta juoksi hyvin järjestetyssä tapahtumassa

Tampere, Suomi -- Suomen suurin maantieviesti Karhuviesti juostiin 7.4.2001 Raumalta Poriin. Viesti järjestettiin jo 24. kerran. 129 joukkuetta ja 849 kilpailijaa juoksi kisassa maaliin. Olosuhteet olivat erinomaiset ja järjestelyt sujuivat mukavasti.

Karhuviestin osuusajat ovat kuitenkin herättäneet kilpailleiden joukkueiden huomion. Pöydälle on noussut kysymys mahdollisesta aika-avaruus-jatkumon vääristymästä Rauman ja Porin välillä.

Mikäli aikavääristymä todellakin todetaan Rauman ja Porin välillä, asettaa tämä monta asiaa aivan uuteen valoon. Ovatko Rauman Äijänsuolla pelit päättyneet 1.15 min liian aikaisin ässänäkökulmasta katsottuna? Mikäli asia on todella näin, asettaa tämä jääkiekon SM-liigan runkosarjan sarjataulukon aivan uuteen valoon. RC Eemeli tutkii asiaa.

Sähköpostilla tavoitettu Karhuviestin järjestämisestä vastaava Jaakko Maimonen kommentoi asiaa seuraavasti: "Samasta asiasta on moni muukin huomauttanut ja ainoa selitys tuntuu löytyvän vaihdon vastaavan kellon ajasta. Kilpailun ajanotossa käytettiin reaali aikaa(=valtion aika) ja jos vaihdonvastaava ei tarkistanut aikaansa neiti ajalta niin se on mahdollisesti ollut n. 1,15 min eriajassa kuin piti. Muuta selitystä tuskin löytyy. Laitoin (Karhuviestin) sivuille huomautuksen mahdollisesta aikavääristymästä."

Neiti aika ei ollut vielä Karhuviestiä seuraavan päivän iltana kommentoinut asiaa.

Kiptoo ei ole kommentoinut asiaa millään tavalla. Asia ei myöskään koske Kiptoota millään tavalla.

RC Eemeli vahvistaa että virheen suuruus on Jaakko Maimosen ilmoittama 1.15 minuuttia. Sekä RC että kilpailujen järjestäjät ovat päätyneet tähän samaan lukuun omissa ajanoton tarkasteluissaan ja siten ilmoitettua virheen suuruutta voidaan pitää luotettavana. Patrik kommentoi asiaa seuraavasti: "kellotin 24.10 itse ja mulle on merkattu 25.18. Ihan heti vaihtoon tulon jälkeen en löytänyt kelloni stop-nappia, joten se selittää nuo muutamat puuttuvat sekunnit verrattuna Maimosen ilmoittamaan 1.15 minuutin virheeseen osuusajoissa."

Käytännön merkitys osuusaikoihin ilmenee Karhuviestin sivuille laitetusta asiaa koskevasta tiedonannosta, joka kuuluu seuraavasti: "Mahdollisesti 1. osuuden ajat ovat n.1.15 min liian hyvät ja vastaavasti 2. osuuden ajat saman verran huonompia. Tutkimme asiaa."

Kotoaan tavoitettu Keem kommentoi asiaa seuraavasti: "ei ihan heti tule ajatelleeksi kuinka hankala tuollaisen kisan ajanottoa on järjestää". Tämä onkin oikea näkökulma asiaan. Sen sijaan että etsittäisiin syyllisiä tapahtuneeseen, tulisi RC Eemelin mielestä huomio kääntää siihen, että Karhuviestin järjestelyt onnistuivat mitä erinomaisimmalla tavalla ajanotossa tapahtunutta pientä inhimillistä virhettä lukuunottamatta. On hämmästyttävää miten hyvin järjestelykoneisto sai sujumaan viestin vilkkaalla runkotieverkkoon kuuluvalla Rauman ja Porin välisellä maantiellä. Tälläisen viestin menestyksellinen järjestäminen on kertaluokkaa vaikeampaa kuin yksilösuorituksiin perustuvan kisan. Kaiken menemistä nappiin kuvanne myös se, että mitään sekaannuksia vaihdoissa ei tapahtunut vaan joukkueet järjestäjien asiantuntevalla avustuksella kykenivät suorittamaan yli puolen tuhatta vaihtoa ilman yhtään hylättyä suoritusta.

Kansakuntamme virtuaalinen syväkurkku RC Eemeli jatkaa taisteluaan sorrettujen väliaikojen ja oikeassa paikassa olevien kilometrikylttien puolesta.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu

Karhu-viesti 2001 tulokset


Uusimmat lehdistötiedotteet:

Tämän kokeilun RC Eemeli kaksoisvoitti tänään
Tämän juoksukisan RC Eemeli voitti tänään
Joka kahvaan tarttuu, se kuulaan hukkuu
Riihimäeltä löytyi 66 purkkia
Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kaikki lehdistötiedotteet