LEHDISTÖTIEDOTE 16.06.2001 JULKAISUVAPAA HETI
Suvi-illan tiedottaminen alkoi jo!

Atalan mykistymisen määrä on vielä tässä vaiheessa arvoitus

Uimakerhon tilat, kukonlaulun aika -- RC Eemeli pyrkii tänään rikkomaan Suvi-illan (tuttavien kesken muurisen) tiedottamisennätyksiä. Kisapäivän tiedottamisessa otettiin varaslähtö jo kukonlaulun aikoihin, kun tämä speklatatiivinen tiedote ilman tulosvaroitusta julkaistiin Kansainvälisessä Tietoverkossa.

Patrik on lähdössä viivalle vastoin sitkeitä mm. internet-verkossa velloneita huhuja vastaan. Vielä pari päivää sitten Patrikin isku ei ollut kovin kaksinen, mutta nyttemmin voimat ovat ihmeellisillä tavoilla palautuneet Patrikin juoksujäseniin ja niinpä Patrik pystyy taas suuntaamaan positiivisia katseita kohti päivän koitosta.

Keem Overseas Betting ei ole vieläkään julkaissut kertoimiaan tämän vuoden Suvi-illalle. On mahdollista että nuo kertoimet saadaan vasta juhannuksen aikana keskisestä euroopasta, mikä on kuitenkin valitettavasti auttamatta liian myöhään. Kertoimien viivästyminen saattaa liittyä sekavaan osallistujatilanteeseen. Sen sijaan Varjo-suvi-ilta luultavasti järjestetään tänäkin vuonna ja alustavaan ohjelmaan on merkitty mm. turvakaukalokeinuntaa.

Keemin huhutaan olevan kelpo kesävireessä ja täten hänen loppuaikansa arvioidaan painuvan alle 1.35:n tason. Valitettavasti RC Eemeli ei kuitenkaan lehdistön vastuuseen vedoten voi vielä tässä vaiheessa julkaista illan lopullisia tuloksia, mikä on sinänsä sääli, koska täten oltaisiin voitu saavuttaa uusi merkkipaalu Suvi-iltaan liittyvän tiedottamisen nopeudessa.

Patrikin sykemittarin näyttö mykistyi ja pimeni tänään Suvi-illan aamuna noin klo 6.50, aika tarkkaan kolme vuotta ostopäivän jälkeen. Belizestä kantautumattomien huhujen perusteella on sen sijaan vaikea sanoa vielä mitään Belizen tämän vuoden mykistymisen määrästä. Koska ensimmäinen kilpailupäivän tiedote julkaistaan ajankohtana jona Belizessä on tuskin vielä siirrytty edes kilpailupäivän puolella, voinemme melkoisella varmuudella olettaa että Caye Caulker pysyy tänä vuonna hyvin hiljaa. Suomen Atala saattaa sen sijaan vielä kommentoida mykistymisensä määrää tämän viikonlopun aikana.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu

Suvi-ilta


Uusimmat lehdistötiedotteet:

Tämän kokeilun RC Eemeli kaksoisvoitti tänään
Tämän juoksukisan RC Eemeli voitti tänään
Joka kahvaan tarttuu, se kuulaan hukkuu
Riihimäeltä löytyi 66 purkkia
Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kaikki lehdistötiedotteet