LEHDISTÖTIEDOTE 01.08.2002 JULKAISUVAPAA HETI
Keem odotetusti voittoon Oisen lenkillä

Mitaleita ei jaettu, mutta RC Eemeli saalisti Lammilla neljä leipää, kaksi lautasta ja yhden sukkaparin

Fuusioituva paikka, Tampere, Suomi -- Sittemmin ruotsalaisten juoksujen B-eriä hallinnut ja Pirkan Hölkän toimiston kanssa samalla kadulla majaileva Keem voitti RC Eemelin jäsentenvälisen mittelön 24.5. Lammilla selvästi. Koska 9,3 kilometrin Oisen lenkki juostiin tänä vuonna lähes sensaatiomaisesti kuukausi totuttua myöhemmin, julkaistaan tämä lehdistötiedote vähintäänkin yhtä sensaatiomaisesti vasta nyt.

RC Eemelin fanijoukon ollessa historian suurimpia teki myös seura historiaa osallistumalla juoksuun neljän kauramoottorin voimin. Lähellä oli sekin, että viivalla olisi ollut viisi Eemeliä. Arvokasta teippausinfoa seurakavereilleen juuri kisan alla jakanut - myös Mikkona tunnettu - Boit joutui kuitenkin valitettavasti jättämään Oisen debyyttinsä väliin flunssan takia.

Seuran edustajat taktikoivat ja soluttautuivat sekä miesten yleiseen sarjaan että hölkkäsarjaan Keemin ja Renoon kuuluessa ensin mainittuun ja Kiptoon ja Patrikin tyytyessä jälkimmäiseen. Näin molempiin sarjoihin pyrittiin tuloksen maksimoimiseksi saamaan sekä kestävä vuoristokiipijä että herkkä kiritykki. Koska Renoolla oli molemmat nilkat urheiluteipin peitossa ja Kiptoollakin vasen jalkapohja teipattuna, saatiin kumpaankin sarjaan kokemuksen kartuttamiseksi ujutettua myös yksi teipattu Eemeli.

Kiptoo oli kisaa ennen ehdotellut kilometrien taltuttamista vuorovedoin ja lupautunut vetämään ensimmäisen kilometrin aikaan 3.49. Tätä vauhtia kun olisi jatkettu, uusi seuraennätys olisi syntynyt.

Tämä vauhti ei kuitenkaan riittänyt alkukeväästä treenileireilleelle ja mainioon vireeseen kivunneelle Keemille, joka taittoikin alkukilometrin aivan terävimmän kärjen tuntumassa. Kenestäkään Eemelistä ei tuona kuulaana perjantaina ollut Keemille vastusta, vaikkei mies edes ihan kaikkea peliin pistänytkään. Edes Kiptoon punaiseksi värjätty päälaki ei miestä hetkauttanut! Keemille uusi seuraennätys 34.52, yleisen sarjan kuudes tila, lasilautanen, leipä, 6 cup-pistettä ja kuva Hämeen Sanomiin.

"Pyöräilyn muokkaamassa askelluksessa oli havaittavissa pientä kankeutta jalkapohjien läpsähtäessä asvalttiin, mutta muutoin juoksu meni aivan loistavasti. Kantapää ei tuntunut enää kipeältä", kommentoi puolestaan Kiptoo suoritustaan iloisena. Kiptoolle aika 35.16, hölkkäsarjan voitto, leipä ja vanhan seuraennätyksen rikkomisen vuoksi 3,5 cup-pistettä.

Renoo suoriutui urakastaan mallikkaasti, sillä Eemeleistä aikaisemmin ainoastaan Keem on pystynyt juoksemaan Oisen ensiyrittämällä alle 40 minuutin. Renoolle loppuaika 39.50, yleisen sarjan yhdeksäs sija, lasilautanen, leipä ja 2 cup-pistettä.

Patrik joutui jälleen tunnustamaan Renoon nopeammakseen. Patrikille kotiintuomisiksi aika 41.39, hölkkäsarjan kymmenes sija, leipä, komeat arvontasukat ja 1 cup-piste.

Jälkimainingit Lammilla suoritettiin perinteikkäin menoin uimahallin altaassa ja saunassa sekä tämän jälkeen autoihin nojaillen omia tai lainabanaaneja syöden.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu

Oisen lenkin tulokset

Hämeen Sanomien juttu kisasta

Uusimmat lehdistötiedotteet:

Tämän kokeilun RC Eemeli kaksoisvoitti tänään
Tämän juoksukisan RC Eemeli voitti tänään
Joka kahvaan tarttuu, se kuulaan hukkuu
Riihimäeltä löytyi 66 purkkia
Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kaikki lehdistötiedotteet