LEHDISTÖTIEDOTE 05.09.2003 JULKAISUVAPAA HETI
Patrik kohelsi Hallilassa

eCross jää väliin lääkärin suosituksesta

Etelä-Hallilan teknillisen yliopiston välitön läheisyys -- Lyhytkestoiseksi suunniteltu vauhtileikittelytreeni Tampereen Hallilassa teki tyhjiksi Patrikin eCross- ja cup-pistehaaveet. Vuoden 2003 RC Eemeli Cupin neljänteen osakisaan valmistautunut Patrik kompuroi Hallilan kivikkoisilla poluilla harmillisen epäonnisin seurauksin.

Mies itse kommentoi tapahtunutta seuraavasti: "Olin jo päättämässä viimeiseksi suunnittelemaani vauhtileikittelyvetoa Hallilan ja Hervannan välimaaston metsässä, kun edessäni ollut puunrunko tarttui jalkoihini kiinni. Tömähdin polulla olleen kiven päälle etuhampaat edellä sillä seurauksella, että kaksi niistä irtosi juurineen. Ehdin kuitenkin ottaa hiukan vastaan molemmilla käsilläni joten kaikkein voimakkaimmalta iskeytymiseltä kohti kivikkoista isänmaata vältyttiin."

Irronneiden hampaiden lisäksi Patrik selvisi tapahtumasta leuassa, kämmenissä ja polvissa olevilla raavuilla ja mustelmilla. Mies on jo täysin toipunut tömäyksestä ja suunnittelee jatkavansa hyvin sujunutta harjoitteluaan jo alkavan viikon alussa. Hampaiden irtoamakohdissa olevien suurehkojen avohaavojen johdosta lääkäri kuitenkin vahvasti suositteli muutaman päivän harjoittelutaukoa ja sunnuntaisen kisan jättämistä väliin. Patrik kunnioittaa tätä suositusta ja popsii kiltisti VPEN-kuurinsa loppuun.

Patrik tilittää työpöytänsä ääreltä: "Onneksi RC Eemeli Cupin pistelaskutapa on sellainen, että väliin jäävä eCross ei välttämättä näy cupin loppupisteissä. Harmittaa kuitenkin vietävästi, koska kunto oli vahvassa nousussa, viimeistelyharjoitteet sujuneet hyvin ja ilmoittatuminenkin maksettu. Käsittämättömän huonoa tuuria että laskeutuminen tantereeseen tapahtui hampaat edellä. Toisaalta jos tällaisen kaatumisen oli pakko tapahtua niin olisihan siinä voinut huonomminkin käydä. Muutaman päivän treenitauko ei tule näkymään loppukauden tuloksissa, varsinkin kun alla oli useita päiviä kovaa treeniä. Pieni tauko voi tehdä harjoituksellisesti jopa terää."

Näillä näkymin Hazor, Boit, Kiptoo ja Keem suuntaavat sunnuntaina kohti eCross-kilpailua. Jalkavaivojen jälkeen vielä hiukan keskenkuntoinen Renoo lunastaa Patrikin ilmoittautumisen ja tekee parhaansa selvittääkseen 18 kilometrin mittaisen maastojuoksutaipaleen maaliin.

Koheltamisella on RC Eemelissä pitkät perinteet. Sekä nykyiset että mahdolliset tulevat jäsenet ovat kunnostautuneet hiukan kyseenalaisella tavalla mm. katkomalla luita harjoitusleireillä, kompuroimalla aitajuoksussa ja vuotamalla verta maastotriathloneissa. Lue myös legendaarinen tiedoteklassikko Keem kohelsi Kaukajärvessä vuodelta 1999.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu




Uusimmat lehdistötiedotteet:

Tämän kokeilun RC Eemeli kaksoisvoitti tänään
Tämän juoksukisan RC Eemeli voitti tänään
Joka kahvaan tarttuu, se kuulaan hukkuu
Riihimäeltä löytyi 66 purkkia
Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kaikki lehdistötiedotteet