JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 26.01.2007

Lähikuvassa uusi Cup-mestari Hazor

K*-miesten ylivalta Cupissa on takana

Luovuttajat ry, SUOMI -- Vuoden 2006 RC Eemeli Cup oli jälleen kerran erittäin jännittävä. Viittamies Hazor hallitsi sitä kuitenkin alusta asti, joskaan ei ehkä aivan niin ylivoimaisesti kuin oli odotettu. Toiseksi viimeisen osakilpailun jälkeen oli teoriassa vielä neljällä eemelillä mahdollisuudet Cup-mestaruuteen.

Tiukimmin pokaalin syrjässä oli kiinni talvitahkoa ja Paavo Nurmi puolimaratonia hallinnut Hazor, joka oli kauden aikana päässyt elämänsä kuntoon. TT-Dygnetin ja tarkkuusjuoksun voittaneen Kiptoon mahdollisuudet piilivät joko maratonpisteissä tai joulukuisen kössiturnauksen voittamisessa. Iltarastit ja vapaauinnin näytöstyyliin vienyt Boit tarvitsi kössiturnausvoiton lisäksi muutaman maratonpisteen. Oisen lenkillä yllättänyt Keem oli täsmälleen samassa tilanteessa.

Peräti neljä kakkossijaa kauden aikana kerännyt Hazor sai kuitenkin luovutusvoiton, kun kukaan ei lähtenyt marras-joulukuun poikkeuksellisen hyvässä juoksuaikaympäristössäkään maratonia taivaltamaan ja Kiptoo päätti kössiturnauksen sijaan lähteä harjoittelemaan tulevan Cup-kauden toista osakilpailua Pyynikinharjulle. Niinpä kössiturnauksessa ratkaistiin vain se, mikä oli järjestys Hazorin takana.

Kiptoo säilyi Cup-hopealla kössivetäytymisestään huolimatta, mutta kamppailu pronssista äityi huomattavan kovaksi. Himmein mitali ratkaistiin kössifinaalissa, jossa Keem viiden erän puurtamisen jälkeen sai kuin saikin Boitin taipumaan kössihopealle ja kokonaispisteissä Keemin maratonpisteiden turvin neljänneksi. Kössin pronssimitalisti Renoo sijoittui Cupissa viidenneksi. Kun Patrik sijoittui kössissä neljänneksi ja Ariok viidenneksi ennen Hazoria, tarkoitti se sitä, että jokainen eemeli sai kunnian sijoittua vähintään yhdessä Cup-osakilpailussa mestari-Hazorin edelle. Boit ja Keem onnistuivat tässä peräti kolmasti. Kuten vuonna 2004, Ariok sijoittui Cupin loppupisteissä kuudenneksi ja Patrik seitsemänneksi. Vuonna 2005:hän tämän parivaljakon järjestys oli päinvastainen.

Uuden Cup-mestarin nimi on siis Hazor. Kortesuon mies kuvailee jäsensivulla itseään multisporttaajaksi, joka ei osaa juosta, mutta joka osaa edetä kiireettömään tahtiin. Vuoden 2006 aikana Hazor ei kovinkaan kiireetöntä tahtia esittänyt, sillä hän sijoittui kaikissa Cupin juoksuosakilpailuissa kahden parhaan joukkoon. Paavo Nurmi puolimaratonin voitolla Hazorista tuli Cup-historian kolmas juoksuosakilpailun voittoon yltänyt. Ennennäkemättömän Cup-menestyksen lisäksi Hazor ehti helmikuussa hiihtää Vierumäellä 24 tunnin aikana 289 kilometriä – yli kaksi kertaa enemmän kuin Keem, Patrik ja Ariok yhteensä koko talven aikana – ja elokuussa ensimmäisenä eemelinä debytoida täyden matkan triathlonissa Nokian SM-kisassa. Treenitunteja Hazorille kertyi vuoden aikana 473. Niistä 133 tuli pyöräilystä, 92 hiihdosta, 80 juoksusta, 49 suunnistuksesta sekä 27 uinnista.

Menestynyt mestari tähtää kuitenkin yhä korkeammalle. Alkaneen kauden tavoitteikseen hän luettelee kolmen tunnin alituksen Finlandia-maratonilla, seuraennätyksen alituksen Oisen lenkillä, 12 tunnin alituksen triathlonin täydellä matkalla sekä kolmen ja puolen tunnin alituksen Pogostan hiihdossa. Muita kauden tavoitteita ovat 6000 pyöräilykilometrin ja 600 treenitunnin saavuttaminen sekä suunnistaminen Kilpisjärvellä.

Miten noustaan ikuiselta kolmostilalta Cup-mestariksi ja mitä kätkeytyy näiden tavoitteiden taakse. RC Eemeli otti selvää!

Toimitus: Mitä mestarille kuuluu tällä hetkellä?

Hazor: Mestari kävi Vantaalla häviämässä rahansa Texas hold'emissa ja sai korvaukseksi lenssun. Nyt ei voi kuin potea lenssua ja makoilla sohvalla.

T: Joko pokaaliin on kaiverrettu hallitsevan mestarin nimi?

H: Ei ole vielä. Taidan säästää kaivertamisen ensi syksylle, joskos saisi samalla kertaa kaiverrettua kaksi merkintää.

T: Mikä ratkaisi Cup-voiton 2006 eduksesi?

H: Kyllä sen ratkaisi hyvin sujunut hiihtokausi (1500 km) ja triathlonpanostus.

T: Mihin vuoden 2006 Cup-kisaan olet eniten ja mihin vähiten tyytyväinen?

H: Vähiten olen tyytyväinen suunnistuskisaan, jossa Keem livahti edelle ja tyytyväisin varmaankin talvitriathloniin, jossa onnistuin täpärästi päihittämään lajin saman talven veteraanien SM-nelosen, pipottaja-Kiptoon.

T: Mitkä olivat harjoittelusi kulmakivet menestysvuonna 2006?

H: Tarpeeksi paljon ja tarpeeksi monipuolista treeniä triathlonia varten. Talvella hyvä pohja hiihdolla, keväällä ja kesällä lisävauhtia suunnistustreeneillä, kestävyyttä pyöräilyllä ja lihaskuntoa uinnilla.

Huomaamme siis, että puhdas juoksuharjoittelu ei Cup-menestyksen kannalta olekaan niin tärkeää. (toim. huom.)

T: Mikä oli vuoden 2006 raskain kisasi?

H: Taisi olla talvitriathlon. 24 tunnin soolohiihto ja täystriathlon ei tuntuneet ollenkaan niin pahalta.

T: Kuka on Pogostan hiihdossa pahin eemelivastuksesi?

H: Vaikea kysymys. Normaalisti Boit olisi pahin vastus, mutta Boitin bluffijutuista päätellen ei hiihto tunnu häntä tänä talvena kauheasti kiinnostavan. Renoo saattaa olla yllättävän vaarallinen vastus tänä talvena. Taitaa olla kuitenkin niin, että kovin pertsavastus tulee yläkerrasta.

Mestari viittaa tässä selvästi uuteen Cup-tulokkaaseen Mjeviin, joka tunnetaan kovana hiihtäjänä ja tämänhetkisenä treenikeisarina.

T: Huhujen mukaan keskityt tulevana keväänä pyöräilemiseen. Miten aiot huolehtia, että tavoiteaikasi 34.29 alittuu Oisen lenkillä?

H: Meinasin juosta tarpeeksi lujaa.

T: Kuka voittaa Cupin 2007 ja miksi?

H: Paljon ratkeaa jo helmikuun juoksukisoissa eli 800 metrillä ja Pyynikin testijuoksussa. Pogostan hiihto, Kukkia-triathlon ja RC-maastojuoksu ovat meikäläisen kisoja, joten jollei jompikumpi K*-miehistä kahmi yksinään voittoja melkein kaikista muista osakilpailuista niin pokaali pysyy Jyväskylässä.

T: Viitta pysyy siis Kortesuolla. Mitä uskot uuden osanottajan, Mjevin, tuovan Cupiin?

H: Lisää jännitystä kisoihin. Varsinkin juoksukisoissa voi Keem-Kiptoo-Hazor-kärkirintama rikkoutua useampaankin otteeseen.

T: Yksi tavoitteistasi on treenata 600 tuntia vuonna 2007. Toistaiseksi olet 351 tunnin tahdissa, vieläkö ehdit tavoitteeseen mukaan?

H: Lenssu verottaa juuri nyt pahasti hiihtotunteja. Tavoitteeseen on vielä hyvin aikaa.

T: Mitä uusia lajeja tai kisoja aiot kokeilla vuonna 2007?

H: Ainakin seinäkiipeilyä! Luistelu on nyt kovasti uutena mukana treeniohjelmassa ja mahdollisesti myös kisaohjelmassa jos lähden mukaan Jyväskieppiin.

T: Kuka rikkoo Cooperin testin seuraennätyksesi 3550 metriä ja koska?

H: Taidan rikkoa sen ihan itse, mutta sitä en osaa arvailla että milloin. Myös Kiptoo saattaa tuon rikkoa tulevana kesänä.

T: Jos saisit itsevaltaisesti määrätä yhden uudistuksen RC Eemeli Cupin sääntöihin, mikä se olisi?

H: Tasoittaisin pistelaskua siten, että voittaja ei enää saisi kahta pistettä enempää kuin kakkonen vaan vain yhden pisteen enemmän.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi