JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 28.04.2006

Oisen lenkillä jälleen tutun eeppinen eemeli-taisto

Eemeli-miehet taantuneet, eemelittäret nostaneet tasoaan

Lammin kunnantalon piha - Lammi – Tuuloksen Tuulonen - Hauho – Pälkäne – Kangasala – Tampere -- RC Eemeli vyöryi ennätysmäisellä osanotolla järjestyksessään 36. Oisen lenkille, joka järjestettiin vappuaaton aatonaattona 28.4.2006. Kaikki eemelit ovat viimeksi osallistuneet Oisen lenkille vuonna 2002, mutta vielä tuolloin eemeleitä oli vain neljä. Tänä vuonna kaikki eemelit eivät päässeet paikalle, mutta kokonaisosallistumismäärä oli ennennäkemätön. Kaiken kaikkiaan kuusi eemeliä ja kolme eemelitärtä osallistui kisaan, eli seura osallistui kisaan voimalla yhdeksän jäsenen.

Kupletin juoni oli jälleen tuttu

Jo ennen starttia oli selvää, että taistelu eemeli-herruudesta ja hyvistä sijoituksista tultaisiin käymään parissa eri ryhmässä. Toisaalta Keem, Kiptoo ja talven mittaan äimistyttäviä äärisuorituksia tehtaillut Hazor kamppailisivat kaikkein nopeimman Oise-eemelin tittelistä vuonna 2006. Myös Boit olisi voinut osallistua tähän joukkoon, mutta valitsi kuitenkin mieluummin 2 terve-eemeli miinuspistettä. Vain noin vuorokautta myöhemmin alkaneella Tiomila-viestillä oli merkittävä vaikutus tähän päätökseen.

Toisessa ryhmässä Renoo, Ariok ja Patrik kamppailisivat pienemmistä RC Eemeli Cup –pistemääristä. Vaipanvaihtoharjoituksia ja työmatkapyöräilyä ahkerasti harrastanut Renoo epäiltiin tässä kamppailussa vahvimmaksi etukäteistietojen perusteella.

Anu, Satu ja Lepe osallistuivat puolestaan naisten sarjoihin kamppaillen nopeimman eemelittären tittelistä ja hyvistä suorituksista.

Alussa tunnusteltiin tilannetta

Ensimmäisten kilometrien aikana tilanne oli varovaisen tunnusteleva niin Kiptoon vetämässä letkassa kuin myös Renoon vetämässä junassa. Lepe tarkkaili Ariokin, Renoon ja Patrikin muodostamaa junaa lähietäisyydeltä ja epäili tämän paikallisjunan menevän juoruvauhtia. Kiptoo puolestaan veti toista ja sitä vauhdikkaampaa pikajunaa Keemin sanojen mukaan yllättävänkin rauhallisesti, mikä sai Keemin epäilemään että Kiptoolla ei kaikki olisi ollut ihan kunnossa.

Satu oli puolestaan rupatellut Lepen kanssa samaa tahtia jokusen sata metriä alusta, mutta oli tämän jälkeen todennut Lepen liidon liian vauhdikkaaksi ja viisaasti hölläsi tämän jälkeen tahtia sopivalle tasolle.

Aiemmin vakuuttavia suunnistusotteita RC Eemelin riveissä esittänyt Anu puolestaan lähti ihan omana ryhmänään muiden kuin eemeli-kilpailijoiden vauhdissa.

Neljän kilometrin jälkeen alkaa tapahtua

Heti neljän kilometrin jälkeen kramppaa Patrikin selkä ja tämä lopullisesti lopettaa Patrikin rimpuilun Renoon ja Ariokin junassa. Patrik tekee siis patrikit ... juna meni jo ja Patrik joutuu laittamaan hetkeksi kävelyksi venyttääkseen vasemmanpuoleista yläselkäänsä. Kilometriä myöhemmin ero Ariokiin ja Renooseen on venähtänyt jo 50 sekuntiin. Myöhemmin Lammin uimahallin pukuhuoneessa Patrik tunnustaakin rehdisti, että ilman selkäkramppiakin noutaja olisi tullut Ariokin ja Renoon vauhdissa seuraavan kilometrin aikana, viimeistään ennen kuudennen kilometrin loppua.

Hiukan edempänä Kiptoo puolestaan joutuu antautumaan Hazorin ja Keemin ryhmän vauhdista. Keem ja Hazor jäävät täten taistelemaan Oisen eemeli-herruudesta.

Kangasalan kohdalla Toyota Carinan ratissa Ariok kuvailee niitä tapahtumia, jotka johtivat siihen että Renoo irtautui noin kuuden kilometrin kohdalla: ”Renoo irtautui heti 6 kilometrin kyltin kohdalla. Se huomasi että tulipa hidas kilometri ja sitten heti tolpan jälkeen Renoo vaan lähti siitä. Ei vaan pystynyt yhtään kiristämään, vaikka mielessä kävikin Renoon seuraaminen. Kyllä mä vähän niinkuin yritinkin, mutta ei vaan pystynyt.”

Keemin sykkeet sangen korkealla

Garmin Forerunneria viimeiset viikot testanneen Hazorin sykkeet olivat varsin maltilliset verrattuna Keemin kierroksiin. Kuuden kilometrin mäessä Hazor piti sykettään hiukan yli 170 tuntumassa ja Keemillä samassa kohdassa syke oli 187. Maalissa Keem sitten pääsikin hulppeaan 194:ään.

Hazorin tiukka puristus ei riitä kirkon kulman jälkeen

Keem kommentoi loppuratkaisua seuraavasti: ”Hazor lähti vetämään tosi kovaa 8 kilometrin kohdalla ja veti lujaa 9 km asti, mutta ei pystynyt irtautumaan. Kirkon kulmalla sitten nousin rinnalle ... juostiin rinnakkain siinä jonkin matkaa ja pari sataa metriä ennen maalia Hazor hidasti jonkin verran vauhtia. Siinä irtauduin sitten Hazorista eikä se saanut enää lopussa kiinni.”

”Maalissa en voinut muuta kuin huutaa tuskasta ja mennä maahan makaamaan. Oli aivan kamala olo.”

Lepe meinaa tehdä Patrikille vanhanaikaisen á la Ariok

Lepen lento, jota hän itse kutsuu tervanjuonniksi, oli huikeaa viimeisellä kilometrillä ja vaikka Patrik ei huomannut Lepen tuloa ollenkaan meinasi Lepe tehdä lopulta Oise-Ariokit. Ihan rupatteluetäisyydelle Lepe ei kuitenkaan lopulta päässyt, mutta suoritus oli todella mallikas ja edeltäneestä vuodesta parannus huikea. Eroa loppua kohti hiipuneeseen Patrikkiin jäi vaivaiset 33 sekuntia.

Anu tekee eemeli-ennätyksen

Oman juoksunsa ansiokkaasti tehnyt, myös Hazorin oppeja harjoittelussaan soveltava Anu, asetteli RC Eemelin naisjaoston ennätyksen aivan uusille minuuttiluvuilleen. Vanha Sadun tekemä ennätys on nyt historiaa ja uusi eemelien naisjaoston ennätys kirjataan luvuin 41.27. Jäämme odottamaan suurella kiinnostuksella suunnistuspainotteisen Anun muitakin edesottamuksia tulevaisuudessa, nyt Oisen naisten sarjan voittajaan jäi eroa vielä reilut pari minuuttia.

Kommentit

Keem: ”Oli kyllä paljon rankempaa kuin viime vuonna. Lähdössä tuntui siltä, että on mahtavaa kun ei ole ketään kenen kanssa kilpailla, kun ajattelin Kiptoon ja Hazorin menevän menojaan. Sitten kun kuitenkin mentiin samaa tahtia rupesi oikein ärsyttämään että voi helvetti, että taasko ollaan tässä tilanteessa. Varsinkin kun Hazor veti 6-7 kilometrin kohdalla mäessä ihmettelin suuresti että miksi ihmeessä lähdin tähän letkaan mukaan.”

Lepeä puolestaan lämmitti Kaitsun mobiili-pro-uho kotimatkalla. Muutenkin syytä oli tyytyväisyyteen, vaikka urheilija itse ensin vähän empi sitä että miten hyvä suoritus oikein olikaan.

Hazor taasen koki onnistuneensa ensimmäisen kerran juoksukilpailussa. Hazorin tulos olikin miehen oma ennätys. Viimevuotinen aika parani hulppeat neljä sekuntia.

Ariok katsoi jo tulevaisuuteen: "1,5 tuntia on tänä kesänä puolikkaalla tavoitteena."

Patrik puolestaan totesi harjoittelukautensa nyt alkaneen.

Eemelien lopputulokset

1. Keem 34.33 2. Hazor 34.37 PB 3. Kiptoo 35.04 4. Renoo 46.47 5. Ariok 47.43 6. Pat 53.16

Eemelittärien lopputulokset

1. Anu 41.27 RCEE 2. Lepe 53.49 3. Satu 57.04

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi