Umpihankihiihto

Umpihankihiihto hiihdetään vapaavalintaisella suksella sananmukaisesti umpihangessa.

Umpihankihiihto järjestetään todennäköisesti 15.3.2014 tai 16.3.2014.

Umpihankihiihto edellyttää, että kisareitillä on umpihankea joten kisamaastossa harjoittelu on alustavasti kiellettyä kahden viikon ajan ennen kisaa.

Kieroileminen on kiellettyä!

Kisamaasto on suuri hiekkakuoppa-alue eli pääasiassa aika avointa mutta Kisamaasto on suuri hiekkakuoppa-alue eli pääasiassa aika avointa mutta myös hyväkulkuista mäntymetsää ja jotain tiheämpiä alueita. Maastossa on lyhyitä mutta mahdollisesti hyvinkin jyrkkiä rinteitä ylös ja alas kuljettavaksi. Kisamaaston poikki kulkee suuri sähkölinja. Reitille voi osua tieosuuksia jotka voivat olla aurattuja tai kuljettuja tai sitten eivät. Reitillä voi olla myös järviosuus.

Kilpailumatka on yhteensä 2-15 km riippuen käytetyn maaston vaativuudesta. Reitillä tulee olemaan täysin tasaisia osuuksia, täysin avointa maastoa, mahdollisesti hyvinkin tiheää metsää ja vaihtelevasti ylä- ja alamäkeä. Mäkiosuudet voivat olla hyvinkin jyrkkiä. Säästä ja lumitilanteesta riippuen osa reitistä voi olla myös jäistä tai reitillä voi olla osittain myös hankikanto. Reitti tulee olemaan selkeä eikä eksymisvaaraa ole.

Tasapuolisten olosuhteiden saavuttamiseksi kilpailu jaetaan useampaan lähtöön ja osamatkoihin. Mahdollisia osuuksia ovat ylämäkiosuus, alamäkiosuus, metsäosuus, hakkuuaukeaosuus, avomaasto-osuus, suo-osuus jne. eli mahdollisimman monipuolisesti erilaisia maastotyyppejä. Kaikilta osuuksilta otetaan aika ja finaaliin lähdetään takaa-ajona eli alkuosuuksien yhteisajoissa nopein lähtee ensimmäisenä ja hitain viimeisenä. Ensimmäisenä maaliin saapunut on voittaja.

Osakisojen lähdöt tapahtuvat arvotussa järjestyksessä yksitellen. Jokainen osallistuja hiihtää omaa latuaan. Toisen hiihtäjän tekemää latua ei saa käyttää mutta toisen hiihtäjän ladun saa ylittää. Jossain paikoissa reittiä voi olla erityislupa käyttää samaa kulku-uraa. Reitille osuvia valmiita latuja ja tallattuja polkuja, teitä ja muita kulku-uria ei saa käyttää ellei sitä ole erikseen sallittu.

Kilpailumaasto ja -reitti

Kilpailumaasto on lähellä Kuohua sijaitseva hiekkakuoppa-alue.

Tarkempi kisareitti pyritään ilmoittamaan helmikuun alkuun mennessä. Reitille pyritään järjestämään ohjattu katselmointi- ja harjoituskerta helmikuun aikana.

Välineet

Hiihtovälineinä saa käyttää haluamiaan suksia ja sauvoja mutta tavallisilla latusuksilla ja sauvoilla voi eteneminen käydä mahdottomaksi syvässä ja pehmeässä lumessa. Suositeltavat välineet ovat pitkähköt ja leveät metsä- tai tunturisukset ja sauvat joissa on suuri umpihankeen sopiva sompa. Tunturisukset eivät ole niin leveitä ja pitkiä kuin metsäsukset eli eivät yhtä kantavia mutta tunturisuksissa on teräskantit, jotka pitävät kovalla pinnalla paremmin. Siteinä käytetään yleensä talvisaappaisiin sopivia eräsuksisiteitä tai BC-monoon sopivia BC-siteitä. BC-side on vastaavanlainen kuin normaalien latusuksien side mutta leveämpi ja järeämpi.

Lisätietoa: Eräsukset

Mistä hankkia välineet?

Kisajärjestäjältä löytyy varastosta yhdet ylimääräiset metsäsuksisiteet ja kaksi paria siteettömiä tunturisuksia joista toiset ovat leveät ja käynevät myös umpihankeen. Siteet ovat kaupan ja mahdollisesti myös sukset.

Sopivia suksia ja sauvoja kannattaa kysellä lainaan tutuiltaan. Armeijan käytettyjä metsäsuksia saa joskus ostettua parilla kympillä. Myös muita metsäsuksia on ajoittain tarjolla käytettyinä. Uudet metsäsukset maksavat vajaasta 100 eurosta ylöspäin ja samoin tunturisukset. Metsäsuksia saa verkkokaupoista mutta myös ihan automarketeista, urheiluliikkeistä ja halpahalleista voi näitä löytää

FAQ

  • Saako suksia kantaa?

    Saa. Etenemistapa on vapaa kunhan sukset kulkevat mukana eikä käytä muita apuvälineitä.

  • Saako eri osuuksilla olla eri hiihtovälineet?

    Saa olla. Suksiaan saa vaihdella vapaasti. Voi myös lainata muiden osallistujien suksia, koska pikaosuudet hiihdetään aina yksi kerrallaan. Vasta finaalissa tarvitsee jokaisella olla omat hiihtovälineet.

  • Mikähän on BC-mono ja onko minulla sellaiset?

    Tietäisit jos olisi. BC-monoja ei ole kuin retkiluistelijoilla ja tunturihiihtäjillä. Lisäinfoa: Ski touring ja Esimerkkejä.

  • Onko suksilla minimipituus?

    On. Suksien pitää olla vähintään 120 cm pitkät. Ei kannata kieroilla ja yrittää juosta jotain osuutta läpi kantaen minisuksia....

Viimeisin muutos: RC Eemeli <rc@eeme.li>, Monday, 03-Feb-2014 10:54:39 EET