LEHDISTÖTIEDOTE 18.08.2000 JULKAISUVAPAA HETI
RC ennätysjahtiin HCM-neljännesmaratonille

Patrikin ja Kiptoon erilaisten treenien tulokset Virenin, Mietaan ja seepra-alkkarien ohella Helsingin odotettuja kohokohtia

Tampere, viileä viimeistelypaikka, Suomenniemi -- Patrikin viime vuonna HCM-neljännesmaratonilla kellottama RC Eemelin ennätysaika 45.23 on vaarassa painua unholaan, sillä RC Eemeli osallistuu 19.8. juostavalle pikamatkalle kahdella kovakuntoisella - vaikkakin hyvin eri tavoin valmistautuneella - oriilla.

29.7. juostun Hämeenlinnan puolimaratonin jälkeen Patrik on juoksennellut keskimäärin 37 km viikossa, yhteensä 13 lenkkiä ja hieman alle 100 km.

"Taidan laittaa seepra-alkkarit huomenna jalkaan", uhoaa seuran Hervannan musta ori, jonka nimeä ei ennakko-osallistujien listasta vielä löydy.

Kiptoo on sen sijaan juossut kolmen viikon aikana vain kaksi kertaa (39 min ja 22 min) mutta pyöräillyt noin 430 km sekä kipeyttänyt reitensä tekemällä kerran 150 jalkakyykkyä.

Se, mihin nämä treenit riittävät, selviää lauantaina maamme pääkaupungissa. Ainakaan kirityksestä ei liene puutetta, sillä mukaan pikamatkalle on ilmoittautunut myös olympiavoittaja Lasse Viren. Luotettavien lähteiden mukaan Viren on pystyssä pysyessään ns. kova luu. Eikä ole myöskään syytä väheksyä mukana olevan Mietaan loppukurotustaitoja. RC Eemelin tietotoimisto toivottaa onnistunutta juoksua ja suosiollista säätä kaikille osallistujille!

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu

HCM-ennakkoilmoittautuneet


Uusimmat lehdistötiedotteet:

Tämän kokeilun RC Eemeli kaksoisvoitti tänään
Tämän juoksukisan RC Eemeli voitti tänään
Joka kahvaan tarttuu, se kuulaan hukkuu
Riihimäeltä löytyi 66 purkkia
Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kaikki lehdistötiedotteet