JULKAISUVAPAA HETI
Hampton hopeamitalistin silmin
Keem kertoo miten päätyi Hamptonin maaliviivalla Kiptoon ja Hazorin väliin
Tanpere -- RC Eemelin maratonmestaruuskilpailuissa hopealle juossut Keem on päättänyt julkaista oman näkemyksensä Hamptonin tapahtumista päivämäärällä 24.07.2004. Näin ei kansainvälisen tietoverkon tarvitse jäädä Erseen tietotoimiston sinänsä erinomaisesti keräämien, mutta puutteellisten tietojen varaan juoksun kulusta.
Kisan aluspäivinä Keemillä oli juoksun suhteen kaksi huolta yli muiden: Ensinnäkin parilla viimeistelylenkillä oli pohkeita ajoittain pakottanut omituisen paljon. Tämä tuntui yllättävältä, kun Keemillä ei koko kuluvana vuonna ollut ollut minkäänlaisia ongelmia jalkojensa kanssa. Nyt lyhytkin lenkki sen sijaan kipeytti pohkeet, joskin pitempään juoksemalla kipu tuntui katoavan. Toinen ja jopa suurempi huoli oli liian lyhyeksi leikattu isovarpaankynsi, joka aiheutti kipua kävellessä. Jännityksellä piti odottaa miten se kestää maratonin rasitukset. Muutoin Keemin valmistautuminen meni täysin nappiin ja itsestäänselväähän on että jotain pientä huolenaihetta pitää olla kun lähdetään kisaamaan tai muuten jotain on vialla!
Lähdössä Keem ahtautui väkijoukon läpi eturiviin Hazorin taakse ja yhdessä kaksikko ampaisi heti alkuun melkoiseen vauhtiin. Ihmisvirta ja alamäki veivät ensimmäisen kilometrin peräti sekunnin alle neljään minuuttiin. Keem yritti toppuutella Hazoria, että ei tässä näin kovaa tarvitse sentään painella. Parolantiellä meno hieman rauhoittuikin, mutta toinenkin kilometri oli vielä 4.07. Tämän jälkeen kaksikko löysi oikean 4.15-4.16 -tahdin ja eteni hyvin tasaisesti sen mukaan.
Keemin juoksu tuntui todella helpolta, paljon helpommalta kuin koskaan tässä vauhdissa. Oli nautinnollista olla kerrankin kilpailemassa niin pitkällä matkalla että ei heti alusta lähtien tarvitse juosta kieli vyön alla. Juoksu rullasi hienosti, mutta aurinko tuntui heti alkukilometreillä paahtavan kuumalta. Ilmeisesti tämän seurauksena sykekin pyöri heti alkuun 160-165 paikkeilla, mikä oli kymmenisen lyöntiä suunniteltua enemmän. Kun tiedossa kuitenkin oli, että Hazor joka tapauksessa jatkaa tätä kyytiä, niin ei vauhtia malttanut yhtään heivatakaan. Kaksikko yritti kurkkia näkyykö Mjevia tai Kiptoota missään takana, mutta ei huomannut näitä.
Ensimmäisellä juottoasemalla Keem kokeili puoli mukillista Dexalia, mutta Hazor uskalsi ottaa vain vettä. Kummallekaan ei tuntunut tulevan juomisistaan ongelmia, joten Linnanpuiston juottoasemalla kuudessa kilometrissä nesteitä nautittiin lisää. Kannustusta reitin varrella oli alusta alkaen erittäin hyvin ja median kuviin eemelijoukkio pääsi ensi kerran juuri kuuden kilometrin kohdalla. Kaupunginpuistossa oli ihanan viileä juosta puiden katveessa, mutta näihin aikoihin Keemin oikeaan pohkeeseen ilmaantui lievä kipu, joka kuitenkin katosi pian ja juoksu sujui jälleen kuin unelma.
Rautatiesillan viereisessä jyrkässä, mutta lyhyessä nousussa Keemin syke nousi ensi kerran 170:een. "Seuraavalla kierroksella on tässä 180", ennakoi Hazor. "Pystyisikin niin kovaan sykkeeseen vielä siinä kohtaa...", tuumasi Keem. Tämän jälkeen saatiin edetä pari kilometriä myötätuuleen ja juoksu eteni Hazorin kanssa jutustellessa erittäin hyvää kyytiä, kymmenes kilometri peräti 4.07 ja kympin väliajaksi tuli hyvältä kuulostava 42.21. Hieman ennen tätä Keem vetäisi taskusta ensimmäisen geelipussin, nieli sen ja hörppäsi päälle mukillisen vettä. Hyvin kesti maha tämänkin.
Lopulta saavuttiin Parolantielle, jossa vastaan iski ensin pienoinen vastatuuli, sitten selkä edellä Mjev ja lopulta onneksi myös neljäs juottopiste. Tällä kertaa Keemin kumoama Dexal-mukillinen aiheutti pientä pistoksen tynkää mahan tienoilla, mutta huolellisella hengittämisellä vaiva meni parissa minuutissa ohi. Ei huolta, kyllä maha kestää! Pitäisiköhän uskaltaa juoda vielä vähän enemmän?
14:ään kilometriin saavuttiin täsmälleen suunnitellussa kolmen tunnin aikataulussa, mutta silti kuvaajat eivät näyttäneet olevan valmiina Keemin ja Hazorin tuloon. Keem hämmentyi sen verran, että äityi varsin epäkohteliaasti vaatimaan Patrikilta tupaa ja saikin tiedon että ero Kiptoohon on 6 km kohdalla ollut kaksi minuuttia. Hazorin kanssa laskeskeltiin, että Kip on siis aloittanut 3.12 -vauhtia. Ei hullumpaa kyytiä sekään, vielä se voi lopussa iskeä!
Tässä vaiheessa mainittakoon, että Keem ei missään kohtaa uskonut kenenkään eemelin pystyvän kolmen tunnin alitukseen näissä lähes helteisissä oloissa. Kaikesta huolimatta hyvältä vauhdinjaolta tuntui juosta ensimmäiset 28 km kahteen tuntiin ja sitten loppu niin paljon kuin jaksaa. Jos näin saavuttaa esim. loppuajan 3.05, niin on vaikea uskoa että hitaammalla aloituksella päätyisi yhtään parempaan tulokseen. Sitä paitsi ei sitä Hazoria uskalla karkuunkaan päästää!
Kun saavuttiin 16 km kohdalle totesi Keem hämmästyttävän havainnon: syke oli täsmälleen sama kuin ensimmäisellä kierroksella samassa kohtaa 14 km aiemmin, vaikka vauhti oli koko ajan pysynyt samana! Ehkä alkusyke ei siis sittenkään ollut liian kova. Juoksu oli edelleen äärimmäisen nautinnollista, hitaampi eteneminen olisi tuntunut vain ärsyttävältä. Saa nähdä kauanko tätä jaksaa ja missä vaiheessa yhä maramahan varalta pelkkää vettä litkivältä Hazorilta loppuu energia. Aurinko kiusasi edelleen suurimman osan ajasta, joskin välillä se piipahti pilvienkin taa. Keem joi jokaisella juottopisteellä mukillisen, neljä kertaa geelin kanssa vettä ja aina muulloin Dexalia. Jälkeenpäin laskettuna tästä kertyi n. puoli litraa juomaa per tunti, minkä on nyt kilpailun tauottua helppo todeta olleen liian vähän.
Toisen kerran ohitettiin Rantakasinon terassin kannustajat sekä Linnanpuiston festariyleisö ja saavuttiin 19,5 km juomapisteelle Lepen ja Patrikin valvovien silmien alle. Nyt tuli yllättävä tieto: Kiptoo onkin vain puolen minuutin päässä! Epäselväksi jäi oliko ero alun perinkin ollut sen verran vai oliko Kip kirinyt 6-14 km puolitoista minuuttia Keemiä ja Hazoria kovempaa. Jälkimmäinen tuntui epätodennäköisemmältä vaihtoehdolta, mutta joka tapauksessa selvää oli että 3,5 tunnin mies tulee kovaa ja lähellä!
Kaupunginpuiston varjossa saatettiin todeta, että väli 7-21 km oli juostu sekunnilleen tasan tuntiin. Vauhti ei ollut siis vielä hiipunut piiruakaan, mutta jalkoihin alkoi kyllä pikku hiljaa pieni väsy sekä kankeus hiipiä. Ei varsinaisia ongelmia kuitenkaan vielä, juttu Hazorin kanssa luisti vielä hyvin ja videokameralle jaksoi hymyillä. Rautatiesillan ylämäessä syke nousi tällä kertaa lukemaan 175. Siltaa seuraavalla myötätuulisella suoralla huomattiin, että letka oli selvästi harventunut. Keemin juoksu sujui niin hyvin, että pari juoksijaa tuli tässä kohtaa ohitettuakin. Kello näytti yllättävänkin kovaa vauhtia, kun kilometrit 20-25 sujuivat ajassa 21.06 sekä kilometrit 22-23 8.19 ja 25. km yksinään 4.06.
23. kilometrin kohdalla olleen juottopisteen Keem selvitti vauhdikkaasti ja ensi kerran Hazor jäi muutaman askeleen taakse. Onko Espanjan halkiajajalla vaikeuksia? Pian mies kuitenkin sisukkaasti riuhtoo itsensä takaisin Keemin rinnalle ja moottoritien sillalta laskeuduttaessa jopa kiihdyttelee melkoista vauhtia eteenpäin. Selvästi Hazor on päättänyt jatkaa kolmen tunnin vauhtia niin pitkään kuin suinkin pystyy.
Parolantien vastatuulta toiseen kertaan halottaessa Hazor huolestuu, että vauhti on nyt liian kova kun muutama juoksija tulee ohitetuksi. Johtuuko tämä siitä, että Hazor ei enää jaksa pitää vauhtia yllä vai siitä että oikeasti kannattaisi säästellä hieman enemmän voimia viimeiselle kolmannekselle? Niin tai näin, Keem ei malta hidastaa koska juoksu sujuu edelleen kuin tanssi. Sitä paitsi Kiptoohon on pakko tehdä lisää rakoa, koska se tulee kuitenkin lopussa kovaa. Geeliä ja vettä mahaan sekä 28 km kuvauspisteeseen ajassa 1:59.45. Patrik osuu videokameroineen paikalle juuri oikeaan aikaan, sillä tässä kohtaa Hazor lopulta joutuu heittämään hyvästit Keemin vauhdille ja hölläämään. Rinta rinnan juokseminen oli taakse jäänyttä elämää. Tätä kirjoitettaessa on tiedossa myös se, että ero Kiptoohon oli tuossa vaiheessa kasvanut jo 1.20 minuuttiin.
Manun kulmalla Keem ei enää edes kuule Hazorin askelten vaimeaakaan töminää, tosin Parolantien liikenne heikentää kuuluvuutta. Kaurialan lukion jälkeisellä hautausmaalla sitten jo parin kymmenen metrin päähän pudonnut Hazor ilmoittaa että nyt loppuivat hiilihydraatit ja homma on selvä: Keemin on jaksettava jatkaa yksin.
Kauankaan ei Keem ehdi omissa oloissaan edetä, kun käy selväksi että vauhti ei pysy entisellään enää hänelläkään. Vielä kilometrit 29-30 menevät 4.25 -tasolla, mutta sitten meno hiipuu päälle 4.30:een ja jalat alkavat merkittävässä määrin tönkkööntyä. Kaiken huipuksi 32 km juottoasemalta napatusta mukista lentää puolet kovin laihaksi laimennetusta Dexalista maahan eikä Keem malta palata hakemaan uutta mukia. Virhe! Nyt tunne alkaa olla sellainen, että vauhtia ei uskalla edes reippaasti hidastaa, saati sitten pysäyttää kokonaan juomista varten, koska uudelleen käyntiin pääseminen voi olla vaikeaa.
Maraton alkaa vasta 30 kilometrin jälkeen. Tosi on.
Ylämäkivoittoinen 35. kilometri on vaikea ja nyt Keem tajuaa että vauhti hidastuu niin paljon että niin Kiptoo kuin Hazorkin voi hyvin tulla kohta takaa ohi. Alkaa vilkuilu taakse. Ei näy tuttuja, mikä helpotus. Kilpailun jälkeen käy ilmi, että tässä kohtaa Kiptoo on ollut Keemistä kahden minuutin päässä eli ero on ollut suurimmillaan juuri siinä ja pian alkanut jo pikku hiljaa supistua. Pari outoa kasvoa menee ohi, toinen tosin on tuttu kun kierrosta aikaisemmin Keem itse ohitti hänet. Peesi auttaa, 36. kilometri sujuu huomattavasti paremmin kuin pari edellistä. Juuri ennen toiseksi viimeistä juottopistettä joku tulee rinnalle, juoksee siinä n. minuutin ja alkaa sitten jutella — Keem jo pelästyy että sehän on Kiptoo, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa että kyllä tämä on sittenkin joku aivan eri juoksija. Juottopisteelle Keem pysähtyy nyt oikein kunnolla ja kumoaa viimeisen geelin sekä vesimukin ajan kanssa. Koska eroa tuntuu olevan reippaasti, nyt kannattaa ottaa varman päälle. Ei mitään riskejä, jotka voisivat johtaa täydelliseen sippaamiseen viimeisillä kilometreillä!
37. kilometri. Keem yrittää seurata edellä mainittua vale-Kiptoota, mutta pohkeet alkavat kramppailla vähän väliä. Liian kova vauhti, pakko antaa periksi tai muuten pohkeet leikkaavat kiinni kokonaan. Miltähän semmoinenkin tuntuu? Onneksi ei ole koskaan tarvinnut moista kokea. Keem lyhentää askelta ja toivoo, että krampit hellittävät. Lopulta askelten tiheyttäkin on hidastettava, mutta onneksi siihen on varaa. Olisi kammottavaa, jos nyt tässä tilanteessa pitäisi kilpailla verissä päin kaveria vastaan! Toivottavasti vaan eroa on tarpeeksi. Kiptoo on takuulla paremmissa voimissa. Mutta miten kaukana? Ei näy vieläkään 38 km kohdalla.
Keemin vauhti on nyt tasaantunut melko tarkkaan viiteen minuuttiin per kilometri. Jalkojen lihaskipujen ja pohkeiden kramppien lisäksi kroppaan alkaa hiipiä yleinen väsymys. Nukuttaa. Voisipa heittää tuohon nurmikolle pitkäkseen koisimaan. Mutta loppuun tämä on saatettava kun kerran leikkiin lähdettiin. Olisi sitä kyllä voinut itselleen helpommankin harrastuksen valita. Auts, taas kramppaa pohje...mitä ihmettä tuolle voisi tehdä? Pitäisiköhän pysähtyä hieromaan? Että pitää olla vaikea laji tämä maraton!
39 kilometriä täynnä, ei näy Kiptoota ei Hazoria. Hyvältä näyttää siis muuten, mutta matka etenee tuskastuttavan hitaasti. Juottopiste! Keem pysähtyy ja kumoaa mukillisen sekä Dexalia että vettä, sitten kiihdytys vauhtiin mutta vaikeaa se yhä on. Tuntuu kestävän ikuisuuden ennen kuin 40 km kyltti tulee vastaan ja sittenkin sen saavuttaminen tuntuu kestävän vielä kauemmin. Alle kolme tuntia kulunut, ei hullumpaa! Kunpa vaan paikat kestäisivät loppuun asti, ei tässä enää muuta hyytymistä voi tulla.
40,7 km kohdalla kun Keem on juossut 3 tuntia 1 minuutin ja 50 sekuntia vasen pohje kramppaa yhtäkkiä erittäin voimakkaasti. Tuska, kipu ja hidastaminen kävelyksi. "Meneekö ohi? Ei mene! Yritänpä hieroa...auuuh, pahenee vain". Keem etenee kinkaten toinen jalka täysin lukkiutuneena ja voihkii ääneen, kun vastaan tulee sattumalta ilmeisesti ensiapumies. Mies näkee heti mikä on tilanne ja komentaa Keemin selälleen maahan. Hän nostaa Keemin jalan ylös ja sanoo hierovansa krampin pois. Mies puristaa kaksin käsin pohjetta mielettömällä voimalla – ja kas – kramppi tuntuu kuin tuntuukin laukeavan. "Hyvä homma, kiitos paljon avusta", toteaa Keem ja aikoo nousta ylös kun samassa kramppi palaa kahta kauheampana. Mies puristaa jälleen niin kovaa kuin jaksaa ja Keem huutaa tuskasta. Tätä tuntuu kestävän maailmanloppuun asti, mutta ilmeisesti todellisuudessa vain puolisen minuuttia. Sitten kramppi tuntuu jälleen voitetulta, mutta Keem ei uskalla yrittää heti ylös. Joku tarjoaa mukillisen vettä, jonka Keem ottaa kiitollisena vastaan.
Lopulta kahden minuutin makailun jälkeen, kun syke on jo laskenut alle 110:n, Keem ojentaa kädet ja ensiapumies auttaa tämän jaloilleen. Keem toteaa, että pystyy ainakin seisomaan ja ottaa pari varovaista kävelyaskelta. Homma tuntuu sujuvan, ei kun menoksi! "Kiitos" vaan meinasi unohtua, joten Keem kääntää päänsä ja kiittää sekä huomaa samalla että vain parin kymmenen metrin päässä on hiipimässä Hazorin mustiinpuettu hahmo. No nyt tämä vasta jännäksi menee!
Keem siirtyy nurmikolle ja kiihdyttää kävelyään yhä nopeammaksi. Kun Hazor on rinnalla Keemkin siirtyy juoksuun ja jatkaa matkaa jälleen 13 kilometrin tauon jälkeen yhdessä triathlon-mestarin kanssa. Tässä vaiheessa Keem vielä luulee olevansa keskellä voittokamppailua, mutta sitten Hazorilta tulee yllättävä tieto: "Kiptoo meni ohi aikaa sitten ja etenee kohti voittoa!" Kip oli päässyt Keemin maassa makaillessa livahtamaan huomaamatta ohi siis. "Eikä muuten voita", ajattelee Keem ja alkaa kiihdyttää Hazorista irti.
Juoksu tuntuu sujuvan yllättävän hyvin, 41 km kohdalla ovat kuvausjoukot ja ilmoittavat että eroa Kiptoohon on 30 sekuntia. Täysin mahdollista saada kiinni siis, nyt ei muuta kuin hanaa! Lepotauko on tehnyt hyvää, Keem pystyy helposti kiihdyttämään vauhtinsa kovemmaksi kuin missään vaiheessa kisaa aikaisemmin ja sykekin nousee päälle 180 — kun Brahenkadun risteyksessä kramppaa pahoin vuorostaan oikea pohje. Nyt on Keemin pakko todeta, että Kiptoo menee menojaan, ei löydy paukkuja millä hänet saataisiin kiinni. Sen sijaan liian kova yrittäminen voi johtaa uuteen makoiluperiodiin ja silloin takuulla Hazorkin menee ohi. Pitää siis ottaa varman päälle ja niin Keem siirtyy hieman ennen Vasallin terassin saavuttamista kävelyyn, katselee miten Kiptoo kääntyy edellä jo kohti loppusuoraa, odottaa maltillisesti kunnes kramppi alkaa helpottaa ja hölkkäilee sitten kaikessa rauhassa kohti Kaurialan kenttää.
Viimeistä käännöstä ennen maratonporttia ei kukaan ole opastamassa. Keem näkee kun Kiptoo katoaa urheilukentälle ja mielisi tietysti heti perään, mutta lopulta käy ilmi että pitää kiertää vielä kauempaa. Hazor näyttäisi olevan varsin kaukana, joten Keem tekee kierroksen kaikessa rauhassa kävellen ja jalkojaan säästellen. Kentällä vielä muutama tuskainen juoksuaskel...ja heti alkavat krampit jälleen, mutta nyt on maaliviiva jo muutaman metrin päässä. Ja Hazor pysyy kuin pysyykin takana, uupunutta miestä taidetaan olla sielläkin.
Vielä maalissa Keemistä tuntuu siltä, että pohkeet pettävät alta, mutta kyselyt ensiapuhenkilökunnasta eivät tuota tulosta. Onneksi jalat kuitenkin kestävät ja tuota pikaa palautuminen on jo hyvässä vauhdissa. Keemin 37 km kohdalla ohittanut vale-Kiptoo käy säälittelemässä; hän oli jaksanut puristaa loppuajakseen peräti 3.06. Kiptoon juoksua ei voi kuin ihailla! Mies juoksi koko matkan omia polkujaan ja juuri oikeaa vauhtia. Nestetasapainonkin on täytynyt pysyä varsin hyvin tolallaan eikä 1200 km äärikokotus ole haitannut liikaa. On se kova! Videolta loppurutistusta katsottaessa on helppo havaita, että vaikka Keem tai Hazor olisi Kiptoon kyydissä aina maratonportille asti jaksanutkin, kummallakaan ei olisi kirissä ollut mitään mahdollisuuksia. Kyllä on Kip cup-pokaalinsa ansainnut. Aleksanderplatz onnittelee voittajaa!
"Joku päivä sen jaksan vielä minäkin loppuun asti...", toteaa Keem jo minuutteja maaliintulonsa jälkeen. Aikaansa 3:12.30 Keem kyllä on erittäin tyytyväinen; se on juuri sitä mitä hän ennakkoon odottikin. Kolmen tunnin vakavamielisen uhkailun aika on vasta myöhemmin.
Urheiluseura RC Eemeli harrastaa
ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia,
penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja,
seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua,
suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä,
hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta,
etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä,
kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia,
vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta,
kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia,
suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa,
rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä,
tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta,
laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa
värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä.
RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä:
Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev,
Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.
Yhteystiedot:
rc@eeme.li -
rc.eeme.li -
wap.rc.eeme.li -
RSS-feedi
