JULKAISUVAPAA HETI
Keem viipyi Kauri-juoksussa viidettä tuntia
Vaihtelevat olosuhteet ja vaativat reitti takasivat seikkailullisen elämyksen Uudessa-Seelannissa
Coromandel Town Backpacker, Coromandel Town, Coromandel, UUSI-SEELANTI -- Eilen, sunnuntaina 5.12.2004, järjestettiin Uudessa-Seelannissa historian ensimmäinen 25 kilometrin Kauri-juoksu Coromandelin niemimaalla. RC Eemeli lähetti tähän seikkailuhenkiseen vuorijuoksutapahtumaan yhden osanottajan, Keemin. Heti alkuun on todettava, että Keemin matkamittari osoitti maalissa lukemaa 30 km, mikä loppuajan huomioon ottaenkin tuntuu uskottavammalta kuin 25. Taisivat järjestäjät houkutella osanottajia ilmoittamalla pituuden alimittaiseksi.
Keem saapui lähtöpaikalle Waikawau Bayn hiekkarannan tuntumaan hieman yhdeksän jälkeen aamulla. Bussissa matkalla lähtöön hän tutustui paikalliseen TamiTiin, n. 60-vuotiaaseen opettajaan joka oli lähdössä mukaan seikkailemaan. Keem oppi tältä biologilta yhtä ja toista Uuden-Seelannin kasveista sekä kuuli että matkalla lähtöpaikalle ohitettiin myös Coromandelin lama-buddhalaisyhdyskunta stupineen.
Bussissa käytiin kiivasta keskustelua siitä, millä varustuksella kilpailuun kannattaa lähteä mukaan. Järjestäjä Andy Reid neuvoi Keemiä laittamaan päälle aluskerraston, mutta jättämään Gore-Tex -takin pois. Näin Keem lopulta tekikin, siitäkin huolimatta että suurin osa paikallisista esiintyi kisassa mystisinä shortsilenkkeilijöinä. Kerraston päälle Keem veti juoksushortsit sekä ohuen juoksutakin. Vaatetus osoittautui onnistuneeksi muuten, mutta Asicsit jalassa eivät mutaisella reitillä toimineet kovinkaan hyvin. Suunnistusnastarit olisivat varmaankin olleet parhaat, paikoin jopa vaelluskengät.
Kuin ihmeen kaupalla juuri ennen lähtöä sade taukosi ja aurinko pilkisti ensi kertaa päiväkausiin pilven reunan takaa. N. 140 osanottajaa kerääntyivät Waikawaun hiekkarannalle lähtöviivan taakse kuulemaan paikallisen maori-päällikön saatesanoja. Valitettavasti puhuri oli sen verran kova, että päällikön sanat viuhuivat ohi korvien - ei sillä, että Keem mitään maorin kielestä ymmärtäisikään. Kymmenen minuuttia aikataulusta jäljessä Andy Reid lopulta lähetti juoksijat matkaan.
Aurinkoisella Tyynenmeren hiekkarannalla juostiin ensimmäiset pari kilometriä ja se oli navakasta tuulesta huolimatta erittäin nautinnollista. Keem lähti liikkeelle joukon keskivaiheilla pysytellen, tavoitteena selviytyä juoksusta ehjin nahoin ja positiivisen kokemuksen saaneena. Ajalla ei tänään olisi merkitystä, eihän TDG ollut asettanut edes Keemin ajat sitten tilaamaa sisurajaakaan!
Kun tyrskyjen ääreltä poistuttiin, levähtivät Keemin silmät äimistyksestä ammolleen kun hän yllättäen näki edellä juoksijoiden kahlaavan kymmenen metrin matkan polven syvyisessä vedessä. Toden totta, tämmöinen ylitys oli kaikkien tehtävä, mistään ei kiertämäänkään päässyt. Jalat pidettiin jatkossakin märkinä hyvän aikaa, sillä 2-4 km välillä oli kymmenkunta 2-5 metriä leveän puron ylitystä. Alkukilometrien reitti olikin ehkä koko kilpailun viehättävintä. Letka eteni vain lievässä ylämäessä hyvää polkua keskellä mitä kauneinta ja vihreintä Uuden-Seelannin metsikköä. Täydellinen juoksunautinto!
Viiden kilometrin jälkeen alkoi sitten nousu kohti 300 metrin korkeudella odottavaa ensimmäistä huippua. Nousu oli vain paikoin jyrkkä, mutta lähes koko matkan mutainen, mikä teki siitä hankalan kulkea ja suureksi osaksi mahdottoman juosta. Aika ajoin kilpailijoita kuitenkin hellittiin vastapainoksi upeilla näköaloilla kohti Tyyntä Valtamerta ja ilmakin oli mitä erinomaisin. Kerrasto alkoi tuntua jopa tukalan kuumalta Keemin yllä.
Seitsemään kilometriin saavuttaessa saavutettiin ensimmäinen huippu sekä ensimmäinen juottopiste. Tarjolla oli myös karkkia! Tämän jälkeen reitti kääntyi kulkemaan vuoren huipulla, puurajan yläpuolella jossa ei ollut minkäänlaista tuulensuojaa. Olosuhteet muuttuivat dramaattisesti. Yhtäkkiä oikealta puolen puhalsi jatkuva puhuri, joka vastasi voimakkuudeltaan Haagin puolimaratonin rajuimpia puuskia. Tämän lisäksi luontoäiti heitti vettä vaakatasossa päin kilpailijoiden kasvoja. Lämpötila tuntui putoavan hetkessä kymmeniä asteita ja Keemkin tajusi miksi järjestäjät olivat suositelleet tuulen pitävää takkia mukaan otettavaksi. Kuten oli luvattu, niin tässä kohtaa kilpailijoita hellittiin 360 asteen näköalalla, jossa avautui yhtä aikaa maisema sekä Tyynelle Valtamerelle että Hauraki-lahdelle. Sääliksi käy niitä, jotka olivat kilpailumielessä liikkeellä eivätkä ehtineet pysähtyä lepuuttamaan silmiään.
Pahimpaan tuuleen puskemista ei onneksi jatkunut kuin 10-15 minuuttia, jonka jälkeen siirryttiin jälleen metsän puolelle sahaamaan mäkiä ylös ja alas. Polku oli välillä kivikkoinen ja välillä erittäin mutainen, mistä johtuen vauhti ei kenelläkään päätä huimannut. Jyrkimmät ylämäet kaikki menivät suosiolla kävellen. Toinen juottopiste saavutettiin 12 km kohdalla, jolloin kilpailijoita lohdutettiin helpottuvalla maastolla.
Helpottihan se, seuraavat pari kilometriä saatiin juosta varsin hyvää polkua hyvissä olosuhteissa. Eikä väsykään vielä painanut Härmän poikaa, joten fiilishän oli oikein hyvä. Välillä käytiin vielä kerran avoimella paikalla, jossa sai tapella yhtä aikaa sekä sivutuulta että ylämäkeä vastaan. Pahin paikka oli kuitenkin se, jossa rajuun myötätuuleen tultiin jyrkkää alamäkeä. Toisessa kohtaa alkoi taivaalta sataa yllättäen rakeita, mutta onneksi niiden tulo tyssäsi lyhyeen.
Järjestäjien uusiseelantilaista huumorintajuako vai mitä lie olleet muutamat omituiset kyltit matkan varrella. Yhdessä luki: "Vaara! Syanidia." Toisessa taas: "Villin härän tien ylitys. Varo!" Mene ja tiedä, sanoisi Juha Jokinen ja kääntyisi haudassaan, jos olisi haudattu.
Keem ei halunnut jättää mitään sattuman varaan ja nautti aina viiden kilometrin välein geelin sekä juomavyöstä 1,6 dl vettä. Vesi oli järjestäjien tarjoamaa vitaminoitua mallia. Lisäksi Keem pysähtyi kaikilla kolmella juottopisteellä juomaan reilusti sekä syömään appelsiinia, banaania ja karkkia. Mukana oli myös järjestäjien tarjoama energiapatukka, joka syötiin puolimatkassa.
Kaikki tämä mässäily toi kuitenkin mukanaan maramahan kaukaisen sukulaisen, kauri-mahan. Mahan hyvinvointi sen kun huononi kilometri kilometriltä ja lopulta 20 km paikkeilla Keemin oli pakko hakeutua pusikkoon tyhjennykselle. Miten sattuikin, mutta ensimmäinen vaellus reitin ulkopuolelle johti jonkinlaiseen luolaan. Tänne Keem ei kuitenkaan rohjennut jäädä paikkoja likaamaan, mutta tajusi myöhemmin että tämä oli varmaan yksi niitä mitä järjestäjät kutsuivat nimellä "mine shafts" ja joihin ei missään tapauksessa saanut mennä käymään. Epäselväksi jäi miksi ei olisi saanut, mutta se ainakin Keemille nyt selvisi että maamiinoista ei ollut kysymys. Coromandelhan oli 1800-luvulla kullankaivuualuetta, joten jostain kultakaivoksiin liittyvistä luolista ja tunneleista varmastkin oli kyse.
Keemin kykkiessä tien poskessa meni melkoinen tovi aikaa, mutta silti kukaan kilpailija ei tullut takaa ohi. Erot alkoivatkin 15 km jälkeen olla jo niin suuret että muita kilpailijoita ei kerta kaikkiaan nähnyt ollenkaan. Pari kertaa ehti Keem jo epäillä olevansa eksynyt reitiltä kun ei muita näkynyt, mutta lopulta tuli viimeinenkin juottopiste vastaan. "Tunti vielä maaliin", sanottiin täällä. Keemin mittarissa oli tässä vaiheessa jo 22,5 km ja aikaa oli kulunut 2.46 tuntia.
Heti juottopisteen jälkeen alkoi pitkä ja jyrkkä ylämäki, josta avautui muikea näköala oikealle kohti Hauraki-lahtea. Muuten kyllä muikea, mutta lahdelta näytti olevan tulossa hyvää vauhtia kohti oikea rankkasade. Yhdessä saksalaisen kilpakumppanin kanssa Keem kipusi kilpailun jyrkintä ylämäkeä tuulen yltyessä sekunti sekunnilta. Lopulta kun sade alkoi, niin kaksikko saavutti kilpailun korkeimman kohdan, josta siirryttiin jälleen metsän uumeniin yleisessä käytössä olevalle vaelluspolulle. Juuri oikealla hetkellä siis, metsässä kun sade ei juurikaan haitannut.
Tämä polku olikin todella vaikeakulkuista, mutta onneksi Keemillä ei ollut minnekään kiire. Muutaman kilometrin jälkeen oli viimeinenkin ylämäki takana ja edessä huima lasku alas kohti Coromandelin kaupunkia. Koko viimeisen viiden kilometrin aikana Keem ei nähnyt yhtäkään kilpakumppania, vaan mateli mutaista polkua verkkaisen aerobista vauhtia yksinäisenä sutena alaspäin lähes koko ajan pystyssä pysyen. Maaliviitoituksella Coromandelin koulun nurmella kuuluttaja hehkutti suomalaisen lomailijan mukanaoloa ja suoritusta yleisölle siihen malliin, että "Maika" taisi saada yhdet päivän parhaista aplodeista. Neljän tunnin haamuraja jäi reilulla kahdella minuutilla rikkomatta. Maksimisyke 182 saavutettiin tietysti loppusuoralla.
Sykemittari kertoi maalissa karua kieltään: ensimmäistä kertaa oli Keem yhdellä kertaa juosten saavuttanut maagisen 3000 kilokalorin rajan! Näin siitäkin huolimatta, että matkalla piti paljon myös kävellä ja keskisykekin nousi vain hädin tuskin anaerobiselle puolelle. Maalissa oli hetki aikaa nauttia auringon lämmöstä, kunnes periuusiseelantilaiseen tapaan sää muuttui kymmenessä sekunnissa valtavaksi myräkäksi ja ajoi Keeminkin hostelliin suihkuttelemaan sekä Asicseja pesemään.
TamiT-kloonin loppuaika oli muuten 4.39 eli eroa Keemin ei syntynyt kuin reilu puoli tuntia. Tällä irtosi naisten klassisen sarjan suvereeni voitto.
RC Eemeli luokittelee Kauri 25k Runin seikkailulliseksi elämykseksi ja suosittelee sitä erityisesti suunnistajille, seikkailu-urheilijoille sekä uusia haasteita hakeville maratoonareille. Näköalat matkalla ovat sen verran hulppeat, että vesitiivis kamera kannattaa ottaa matkaan mukaan! WC-paperiakaan ei ole syytä unohtaa ja jalkaan ei kannata laittaa kalliita juoksusukkia. Vähemmän sateisena kesänä reitti varmaankaan ei ole aivan näin mutainen ja on siten sekä nopeampi että mielekkäämpi juosta.
Urheiluseura RC Eemeli harrastaa
ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia,
penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja,
seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua,
suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä,
hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta,
etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä,
kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia,
vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta,
kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia,
suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa,
rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä,
tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta,
laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa
värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä.
RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä:
Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev,
Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.
Yhteystiedot:
rc@eeme.li -
rc.eeme.li -
wap.rc.eeme.li -
RSS-feedi
