JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 18.02.2007

Hapokasta menoa Pirkkahallin loppusuoralla

Dramaattisten vaiheiden jälkeen 800 metrin voitto jaettiin; kaikki juoksivat oman ennätyksensä

Etelä-Kyttälän keuhkoparantola, Tampere, SUOMI -- 800 metriä on maratonin ohella ehkä kiehtovin juoksumatka. Historia on todistanut, että tällä puolen mailin matkalla voivat menestyä yhtä lailla pika- kuin kestävyysjuoksijatyypitkin. Matkan pituus on sellainen, että siinä tarvitaan molempien ominaisuuksia.

RC Eemelin historian ensimmäinen 800 metrin mestaruusjuoksukilpailu järjestettiin eilen Tampereen Pirkkahallissa. Samalla se oli RC Eemeli Cupin vuoden 2007 avausosakilpailu. Valitettavasti Patrik, Renoo ja Ariok olivat estyneitä saapumaan paikalle, mutta koko A-erän viisikko oli mukana otattamassa.

Ensin juostiin kuitenkin B-erä. Siinä viime hetkellä Kortesuolta mukaan tullut Wide otti mittaa Kyttälää edustavasta Tribistä sekä päivän ainoasta naisosanottajasta, Lepestä. Tribin aloitus oli hurja ja karkumatka jo ensimmäisen kierroksen jälkeen merkittävä. Lepekin lähti rohkeasti liikkeelle vetäen ensimmäiset 200 metriä 48 sekuntiin. Wide antoi vielä toisellakin kierroksella eron Tribiin kasvaa ja Lepekin hieman passaili loppukiriä varten säästellen.

Tribin kova aloitus oli kuitenkin lopussa kostautua, kun Wide kiri etumatkaa metri metriltä kiinni. Maaliviiva tuli kuitenkin Tribin kannalta riittävän ajoissa vastaan ja B-erän voitto heltisi hänelle ajalla 2.57,2. Widelle kellotettiin ajaksi 2.59,96, mikä kuitenkin käsiajanoton vuoksi pyöristettiin tasan kolmeksi minuutiksi. Lepe antoi viimeisellä kierroksella kaikkensa ja sai rutistettua vielä hyvän loppukirin. Tuloksena oli oman ennätyksen paraneminen yli 12 sekunnilla loppuajalla 3.25,8.

A-erän lähtöviivalle ryhmittyivät Kiptoo, Hazor, Mjev, Keem ja Boit. Ajanottajien vähyyden vuoksi maalikamera oli asetettava jo etukäteen oman onnensa nojaan nauhoittamaan. Kamerassa oli kuitenkin minuuttikaupalla nauhaa sisällä ja vastaladatut akut, joten ei hätää. Keem muistutti osanottajia siitä, että radalla mahdollisesti poukkoilevat jalkapallojuniorit ovat kisan luonnollisia esteitä ja osanottajat ovat velvollisia nämä esteet kiertämään. Kun ajanottokuviot lopulta saatiin sovittua lähetti Lepe viisikon matkaan kello 12.46.

Pirkkahallin 300 metrin radalla ensimmäinen kaarre juostiin omia ratoja. Kaarteen lopussa Keemin neljännelle radalle ilmestynyt parivuotias juniori toimi kisan ensimmäisenä luonnollisena esteenä. Sekä Keem että ulommaista rataa ravannut Boit kuitenkin pystyivät tämän hyvin staattisen esteen helposti kiertämään.

Etusuoralla kaikki ryhmittyivät sisäradalle. Oli odotettavaa, että piikkipaikan valtaa joko Hazor tai Kiptoo. Kakkosradalta lähteneen Hazorin alkuvauhti näytti olevan kaksikosta kiivaampi ja niin vetojuhdan osa osui jälleen hänelle. Keemin taktiikka oli siirtyä suoraan kakkospaikalle riippumatta siitä kuka kärjessä juoksee. Yllättävän helposti hän pääsikin taktiikkaansa toteuttamaan ja siirtyi huohottamaan heti Hazorin selän taakse. Keemiä peesasi puolestaan Kiptoo, tätä Mjev ja viidennen paikan otti Boit.

Ensimmäiset 200 metriä kärki veti 32 sekuntiin. Etukaarteeseen tullessa Keem totesi juoksun sujuvan tänään harvinaisen hyvin; Hazorin vauhti oli erittäin hyvää, mutta siinä oli silti helppo roikkua. Mitään ongelmia ei ollut Kiptoollakaan pysyä vauhdissa mukana.

Samoissa asetelmissa juostiin takasuora ja tultiin takakaarteeseen. Kaarteessa Keem muistaa tunteneensa juoksun olevan erinomaisesti hallussa ja harkinneensa seuraavalla suoralla Hazorin ohituksen yrittämistä ja ehkä siksi ryhmittyi jo kaarteen loppupuolella hieman ulommas. Hazor porhalsi kärjessä entiseen malliin, kun juuri 400 metrin kohdalla keskellä sisärataa oli yhtäkkiä este: noin 10-vuotias poika oli ruumiillistunut siihen!

Hazor ehtii huutaa pojalle varoitushuudon noin sekuntia ennen tämän kohdalle saapumistaan. Poika ei ehdi reagoida mitenkään ja Hazor yrittää ohi sisäkautta, siinä onnistuenkin. Hieman ulommas ryhmittynyt Keem sen sijaan lähtee kiertämään poikaa ulkokautta. Keem jättää reilun turvavälin silläkin uhalla, että joutuu juoksemaan ylimääräisiä metrejä. Käy kuitenkin niin, että poika ehtii huomata sisäkautta ohitseen suhahtavan Hazorin ja vaistomaisesti väistää ulkopuolelle – suoraan Keemin eteen.

Keem luuli jo ohittavansa pojan onnistuneesti, kun yhtäkkiä tämä on kuin onkin tiellä. Veteraanin ja juniorin törmäys ei ole raju, todennäköisesti Keemin lonkka osuu kyyryyn vetäytyneen pojan olkapäähän. Keemin n. 21 km/h vauhti on kuitenkin sen verran kova, että poika menee nurin ja Keem alkaa hoippua hallitsemattomasti. Pari metriä taaempana Kiptoo väistää Keemin perässä myös ulkokautta. Kip välttää kontaktin, mutta joutuu hoiperteltevan Keemin takana hidastamaan vauhtiaan. Seuraavana juokseva Mjev tarkkailee tilannetta turvallisen etäisyyden päästä ja selvittää tilanteen ilman ongelmia, kuten myös Mjevin takana Boit.

Keem tekee kaikkensa pysyäkseen pystyssä, muttei vaan kovassa vauhdissa saa itseään tukipisteensä alle. Painovoima tekee tehtävänsä ja Pirkkahallin tartan kutsuu Keemiä. Kämmenet ja vasen polvi edellä tämä tömähtää radan pintaan, samalla kun dramaattisista tapahtumista täysin tietämätön Hazor ryntää kärjessä täyttä karkua etusuoran pääkatsomon edessä. Keemin takana Kiptoo muistaa välähdyksenomaisesti Suuri suomalainen juoksija -näytelmän tapahtumat ja harkitsee Keemin yli hyppäämistä. Korkeushyppytreenien aika ei vielä kuitenkaan ole, joten Kiptoo tyytyy hidastamaan vauhtiaan ja kiertämään Keemin ohi.

Keem nousee välittömästi pystyyn ja ehtii sekunnin murto-osan miettiä, pitäisikö jättää juoksu kesken ja lähteä katsomaan miten törmäyksen toinen osapuoli voi. Kilpailuvietti on kuitenkin kova ja varmaan myös kaatumisen aiheuttama adrenaliinipiikki vaikuttaa siihen, että Keem lähtee sen enempää epäröimättä ajamaan kärkeä takaa entistä kovemmalla tarmolla. Poikaa ehtii käydä katsomassa sitten maaliin tultuakin. Tilanne vaikutti kuitenkin täysin epätoivoiselta, jo selvästi taakse jäänyt Mjevkin ohitti maassa makaavan Keemin.

500 metrin kohdalla alkoi viimeinen kierros. Hazor lähti sille selvässä johtoasemassa, mutta kuuden metrin päässä takana Kiptoo ajoi tätä vimmatusti takaa. Seitsemisen metriä Kiptoon takana eteni Mjevin ohi kolmanneksi siirtynyt Keem ja tästä taas viiden metrin päässä tuli Mjev. Boit oli tässä vaiheessa n. 30 metriä Mjevin takana.

Kiptoo antaa glykogeenin palaa ja muuttaa sen sellaiseksi energiaksi, jota Hazorilta ei löydy. Takasuoralla Kip vastustamattomasti siirtyy kärkeen, kun maaliin on n. 200 metriä matkaa. Hazor ei ole uskoa silmiään, kun näkee ohitseen pyyhältävän juoksijan olevan Kiptoo eikä Keem, jonka tiesi alussa itseään lähimpänä seuranneen. Takana Keem pinnistelee lähes loppusuoranomaisen kirinsä kanssa ja rohkaistuu huomatessaan Hazorin selän tulevan hiljakseen vastaan.

Viimeisessä kaarteessa Keem jo saavuttaa Hazorin ja samassa hurmiossa painaa tästä ohi. Edellä on vielä voimainsa tunnossa päästelevä Kiptoo, jota Keem ei tunnu millään saavuttavan. Loppusuoralle tultaessa Hazor on joutunut taipumaan ja on päätymässä kolmannelle sijalle. Mjevin neljäs ja Boitin viides sija ovat myös varmoja.

Kiptoo ja Keem sen sijaan joutuvat päästämään kaikki höyryt elimistöstään loppusuoralla. Keem avaa monasti niin hyvin toimineen kirin ja alkaa saavuttaa Kiptoota. Tällä on kuitenkin vielä tiukasta viimeisen kierroksen puristuksesta huolimatta myös kirivoimia jäljellä. Noin 50 metrin päässä maalista kumpikin joutuu kuitenkin aivan uuden tunteen valtaan; jalat ovat niin täynnä maitohappoa, että kiri ei lähdekään totutulla tavalla. Meno on kuin vedessä juoksisi. "Ei pysty, liian hapokasta!"

Molempien vauhti hidastuu, mutta Keem saavuttaa silti Kiptoon n. 20-30 metriä ennen maaliviivaa. Kip, joka näki Keemin kaatumisen puolimatkassa, luulee että kakkosradan puolella rinnalle vääntäytyvä juoksija on Mjev. Kumpikin yrittää pakottaa hapokkaat jalkansa tilanteen vaatimaan liikkeeseen, mutta koivet eivät vain tottele. Keemin rynnistys riittää kuitenkin viemään tämän lopulta aavistuksen verran Kiptoon edelle. Kalkkiviivoilla Kiptoolta löytyy kuitenkin vielä hitunen uutta ytyä ja hän saavuttaa Keemiä.

Kun maaliviiva ylitetään, kumpikaan juoksijoista ei tiedä kumpi sen ylitti ensin. Ajanottajat ovat yhtä epätietoisia. Kellot näyttävät aikoja 2.15,3 ja 2.15,7. Kukaan vaan ei tiedä kumpi on kumman aika. Onneksi käytössä oli kuitenkin maalikamera, josta voittaja voidaan tarkistaa.

Lepe kellottaa pronssimitalisti Hazorille ajan 2.19,0. Hazor totesi, että ei pystynyt juoksemaan edes niin kovaa että olisi maitohappoja jaloissaan tuntenut. Toivottavasti seuraavan päivän Savonia-hiihdossa Hazor saa itsestään enemmän irti. Myös Savoniaan hiihtämään lähtevä Mjev ei pystynyt Hazoria saavuttamaan, vaan joutui tyytymään neljänteen tilaan ajalla 2.22,3. Boitin juoksu ei tällä kertaa kulkenut likikään niin hyvin kuin kesäisellä varttimaililla ja viides sija heltisi Boitille ajalla 2.32,5.

Maalissa koitetaan tähyillä Keemin alle jäänyttä poikaa, mutta kukaan ei häntä missään näe. On uskottava, että törmäys ei ollut suurempaa vauriota aiheuttanut. Käsitystä tukee tilannetta aitiopaikalta seuranneen Mjevin näkemys, että poika selvisi tilanteesta ilmeisesti säikähdyksellä ja mustelmalla.

Nopeasti vk-lenkistään palautunut Hazor riensi maalikameran luokse selvittämään kisavoiton kohtaloa. Hetken kuluttua kuului julistus: "Akku on tyhjentynyt viisi sekuntia ennen kärjen maaliintuloa, maalikameran kuvaa ei ole!"

Ei ole siis mitään tapaa todistaa sen koommin Keemin kuin Kiptoonkaan voittoa. Ainoa mahdollisuus on jakaa voitto molempien kesken. Tämä merkitsee kummallekin kahdeksaa Cup-pistettä, mikä ilmeisimmin aiheuttaa tyytyväisyyttä molemmissa näinä aikoina kun Cup-pisteet ovat erittäin tiukassa.

RC Eemelin 800 metrin hallimestaruuskilpailun lopputulokset:

1. Keem (Sika) & Kiptoo (Sika) 2.15,5
3. Hazor (Rotta) 2.19,0
4. Mjev (Sika) 2.22,3
5. Boit (Kukko) 2.32,5
6. Trib (Rotta) 2.57,2
7. Wide (Apina) 3.00,0
8. Lepe (Jänis) 3.25,8

Väliaikoja:

Juoksija300500500-800
Keem50,21.27,747,8
Kiptoo 50,6 1.26,648,9
Hazor 49,9 1.25,653,4
Mjev 51,2 1.28,553,8
Boit 54,1 1.34,258,3
Trib 1.00,4 1.46,41.10,8
Wide 1.05,3 1.53,31.06,7
Lepe 1.12,3 2.08,51.17,3

Pirkkahallin kuiva ilma pisti juoksijoiden keuhkot koville. Koko remmi yski kisan jälkeen siihen malliin, että pois lähtiessä piti varmuuden vuoksi etsiä keuhkonkappaleita Pirkkahallin seiväshyppypatjan ympäriltä. Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja vessan lavuaaristakin vain yksi aamiaisluumu sekä vitamiinipilleri. Viitisen minuuttia maaliintulon jälkeen Keemin valtasi ennenkokematon heikkouden tunne, joka veti huulet tunnottomiksi sekä nenän ja kädet sinisiksi. Pikku hiljaa Keemkin kuitenkin rasituksistaan toipui ja muistoksi kisasta jäi vain kipeä polvi.

Lopulta keuhkopotilaat saivat pidettyä itsensä sen verran tolpillaan että palkintojenjako saatiin vietyä läpi. Pirkkahallin palkintopallin korkeimmalle jakkaralle nousivat A-erän voittajat Kiptoo ja Keem sekä B-erän ykkönen Trib. Tässä järjestyksessä kolmikko sai myös valita palkintopöytänä toimineelta seiväshyppypatjalta mieleisensä palkintokirjan. Kiptoo taitaa jatkossa juoksijan voimaharjoittelun entistä paremmin, Keem taas tuntee Tiikerin 1930-50-luvun urheilusarjakuvat entistä paremmin ja Trib pääsee aikaisempaa syvällisemmin perille hölkän saloihin.

Palkintokirjoja ja paikkoja palkintopallilla riitti kaikille muillekin. Hazor pokkasi itselleen yleisurheilun tekniikkaoppaan, josta voi opiskella kierähdystekniikan kesäkuuksi. Mjev sai M. Parviaisen suunnistusoppaan, jonka avulla Virkiä-Jukolan suoritus varmasti hioutuu huippuunsa. Wide taas tietää nyt mitä voittaja syö. Boit puolestaan pääsee terästaloon tutkimaan Wilson Kirwan laatimaa Amani-aasin sisäistä kauneutta ja Lepe vei Bahnhofplatzille Jürgen Weineckin Optimaalisen harjoittelun.

Kisan pääpalkinto, Wilson Kirwa – Juoksijasoturin ihmeellinen elämä, jaettiin vielä erikseen järjestävän organisaation kanssa voiton jakaneelle Kiptoolle. Erikoispalkinnon saajaksi kvalifioitui jälleen kerran vauhdinpitäjäksi uhrautunut ja jälleen kerran loppusuoralla kolmanteen sijaan tyytymään joutunut Hazor, joka pokkasi Nobel-kirjailija Imre Kertészin teoksen Tappio.

Kisan jälkeen hapotettuja jalkoja ja rääkättyjä keuhkoja paranneltiin kiertämällä Pyynikin testijuoksun 7,6 kilometrin reitti Boitin johdolla. Katselmoinnin voitti Mjev ajalla 48 minuuttia ja risat. Tämän jälkeen siirryttiin Bahnhofplatzin jälkipeleihin, joissa nautittiin osanottajien äänestämää jälkipeliruokaa spaghetti bolognese alla Fiasconaroa sekä Suomen Yleisradion järjestämää Euroviisukarsintaa. Kiinalainen uusivuosi otettiin vastaan ilotulitteitta ja jiaozeitta, mutta hoovereita pinnistellen. Laskiaispullien myötä onkin kaikkien hyvä laskeutua kohti seuraavan lauantain Cup-osakilpailua Pyynikillä, jossa joutuu laskemisen lisäksi vähän nousemaankin (mm. 177 porrasta; portaiden lukumäärää siis ei enää tarvitse laskea).

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi