JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 12.08.2011

Tapahtumarikas seitsenottelupäivä Ratinassa ja Pyynikillä

Kymmenvuotisjuhlaotteluun kokoontui peräti 14 heptatleettia

Tiedotepanttaamo, SUOMI – Viimesyksyisten RC Eemelin keilausturnajaisten esipeleissä tapahtuneessa Cup-arvontatilaisuudessa tehtiin hämmästyttävä löytö: piposta löytyi Keemin lappu! "Tällaisia ei ole tavattu neljään vuoteen, tämä on suuri päivä Cup-tilastotieteelle", kommentoi löytöä Cupin suojelija TamiT. Kolmen peräkkäisen kuivan kauden jälkeen RC Eemeli Cupiin saatiin täten ensimmäinen Keemin pipotus sitten helmikuun 2007, jolloin Pirkkahallissa 800 metriä juostiin. Muistatteko? Se oli silloin kun käytiin Helsingin euroviisujen Suomen karsinta. Lähes neljän ja puolen vuoden odotuksen päätti heinäkuussa 2011 kisattu seitsenottelu, joka oli samalla RC Eemelin seitsenottelujen kymmenvuotiseditio. Mukaan kutsuttiin eemelien, epäeemelien ja fanien lisäksi kaikki kymmenen vuoden takaisessa otatuksessa mukana olleet. Tapahtumapaikkana oli jälleen Tampereen stadion Ratinassa, joskin kahdensadan metrin juoksu piti käydä suorittamassa Pyynikin maineikkaalla urheilukentällä.

Seitsenottelupäivän hämmästyttävin suoritus nähtiin kuitenkin vasta itse Cup-kisan jälkeen. Kun puolilleöin venyneiden jälkipelien jälkiä siivottiin, niin eemelistön jäljiltä todettiin jääneen ennätykselliset 20 tyhjää oluttölkkiä, minkä lisäksi kaivettiin esille myös kolme tyhjää siideritölkkiä! Tilanne on ajanut seitsenotteluorganisaation vakavaan kriisiin: mitä tehdä tölkeille syyllistymättä veropetokseen tai ympäristörikokseen?

Asiaan.

Kun puoliltapäivin väkeä alkoi valua Ratinaan, alettiin jännittää ketä kaikkia paikalle saapuu. Kiptoo oli radalla verryttelemässä jo ennen kuin kisajärjestäjä Keemkään saapui. Pian paikalle ilmestyivät täysin aikataulussa myös Boit, Pokale, Juuso, Ariok, Retu, Skeema ja Renoo. Kolme minuuttia ennen ensimmäisen lajin alkua näytti, että päivästä tulee näiden yhdeksän heptatleetin välinen kamppailu seitsenotteluhegemoniasta, mutta viime hetkellä paikalle ilmestyivät myös Patrik ja Hippihiiri. Näin ollen avauslajina olleeseen sadan metrin aitajuoksuun kyyristyi peräti 11 ottelijaa. Jyväskylän vieraita ei totuttuun nykytyyliin paikalle saatu houkuteltua, vaikka vielä edellisviikolla nähtiin nollan lisäksi 50 ja 73 prosentin välillä liikkuneita osanottotodennäköisyyksiä, joiden kisaviikolla huhuttiin olleen helvetillisessä nousussa.

Aitajuoksusta tuli Hippihiiren näytös. Hiiri varasti shown kuluttamalla radalla aikaa peräti 37 sekunnin verran, eli tasan kaksi kertaa niin paljon kuin Juuso. Hippihiiren salaisuus oli aitomistekniikassa: hän alitti aidat! Aitajuoksu on tunnetusti seitsenottelun vaikeimpia lajeja, mistä kielii sekin, että osanottajien keskimääräinen pistemäärä jäi päivän lajeista alhaisimmaksi: 211. Hippihiiren lisäksi myös Patrik kävi aitomassa vain lämmitelläkseen muihin lajeihin, sillä pisteitä 31,7 sekunnin kestoisesta aitajuoksusta ei herunut. Tarkin juoksu nähtiin Retulta, joka ajallaan 25,2 noukki Ratinan mondolta 14 pinnaa. Päivän nopeimman suoranmitan esitti kuitenkin Salla, joka pyyhälsi Keemin rinnalla aidattoman satasen ajassa 17,2. Oman eränsä Skeeman edellä voitti myös Konsta ajalla 18,3. Hämmästyttävää kyytiä esitti Sallan vanavedessä Justus, jonka loppuaikaan 22,6 ei moni aitajuoksija yltänyt.

Korkeushyppypaikalle siirryttäessä seitsenotteluorganisaatio sai syyn ilahtua. Ottelijoiden lukumäärä kasvoi kahdella, kun Nella ja Aino ilmestyivät kuvaan mukaan. Organisaatio selvisi osanottajatulvasta kuitenkin mainiosti eikä aikataulu missään vaiheessa venynyt. Eniten korkeushypystä nautiskelivat 13 kertaa hyppäämässä käyneet Kiptoo ja Skeema. Edellinen otti tavakseen ylittää korkeudet toisellaan, jälkimmäinen taas ei jättänyt yhtään korkeutta väliin ja suoritti täten ennätysmäiset kahdeksan ylitystä. Hienoa venymistä nähtiin myös seitsemän ylityksen hyppääjiltä, Nellalta ja Juusolta. Nellan tyylipuhtaat hypyt saivat osakseen kateellisia katseita, Juuson kierähdystyyli taas toi muuten kovin mätkähdyspainotteiseen korkeuskisaan mukavaa väriä. Jalkavaivainen Renookin kävi näyttämässä miten 103 senttimetriä ylittyy ilman ponnistusta.

Kuularingissä ei karjahduksia säästelty, erityisesti Skeema nostatti desibelimittarit kaakkoon. Eikä turhaan, ärjyminen tuotti kuulakisan kakkossijan. Huonosti ei sujunut Renoonkaan kuulakisa, paras pukkaus ilman vauhtia kannatti kuulaa toistakymmentä metriä, mihin ei moni pystynyt vauhdin kerakaan. Kärjen kokonaiskisan kannalta oli ratkaisevaa se, että Kiptoo jäi tässä lajissa Keemille peräti 227 pisteen verran, kun lopputuloksissa eroa muodostui Keemin hyväksi 257 pistettä. Kokonaistulostasoltaan kuulantyöntö oli päivän tasokkain laji, sillä siitä kasattiin keskimäärin peräti 491 pistettä per ottelija. Paras laji se oli myös Ainolle ja Hippihiirelle, joille mitattiin täsmälleen sama tulos: 5.89.

Kahdensadan metrin juoksu oli veteraanipainotteisessa eemelikisassa melko surullisen näköistä touhua verrattuna simultaanisti samaa matkaa samalla radalla treenanneen pikajuoksijalupauksen 90-prosenttisiin vetoihin. Sekuntikellon kieli oli perustajajäsenille karu: kymmenen vuoden takaisista suorituksista Keemin ja Kiptoon tulokset hidastuivat 0,8 sekuntia, Patrikin 3,6 sekuntia. Pokale sen sijaan kuuluu rotuun, joka ketteröityy vanhetessaan: hänen tuloksena oli nyt 1,2 sekuntia vuosikymmenen takaista vikkelämpi. Päivän ehkä jännittävin koetus nähtiin, kun kakkoserässä Ariok ja Patrik mittasivat nopeuksiaan vierekkäisillä radoilla. Kovaa aloittaneen Patrikin juoksu hajosi viimeisellä 50 metrillä pahoin ja Ariok saavutti kuin saavuttikin, ehtipä jopa 0,3 sekuntia ennen kovaa kilpakumppaniaan ennen maaliviivalle. Porukan nopeimmaksi osoittautui Juuso, jolle laji oli pistesaldoltaankin päivän paras: aika 27,4 toi 659 pistettä.

Pituushyppykisa veti puoleensa päivän ennätysyleisön. Laajan fanilauman lisäksi vieraili katsomossa myös utelias kärppä, joka ei kuitenkaan houkutteluista huolimatta uskaltautunut esittelemään omaa tyylinäytettään hiekkalaatikolle asti. Kymmenen vuoden takainen draama toistui pituushypyssä: silloin revähti tässä lajissa TeroTin reisi, tällä kertaa Juuson. Näin Juusoltä jäi neljä metriä ylittämättä. Sama raja jäi ylittämättä myös Boitilta, jota varmaankin jäi kismittämään viimeisen, 447 kantaneen hypyn niukka yliastuminen. Siihen ratkesi seitsenottelun pronssimitali, sillä Boit menetti tässä yli sata pistettä. Lopputuloksissa eroa kolmanneksi sijoittuneeseen Skeemaan jäi vaivaiset seitsemän pinnaa. Neljässä ensimmäisessä lajissa hitusen kymmenen vuoden takaisesta suorituksestaan jälkeen jäänyt Kiptoo onnistui pituushypyssä hyvin: lajin voittotulos 469 oli 8 cm parempi kuin mihin Kip 10 vuotta sitten ylsi. Muita neljän metrin ylittäjiä olivat Keem, Retu ja Pokale. Pituushypyssä nähtiin myös päivän alhaisin pistesaldo, kun Renoon 222 riitti kuuteen pisteeseen. Perheen mestaruus sillä kuitenkin irtosi, sillä Justuksen tulokseksi jäi 205, minkä tosin Renoo tuomitsi mittavirheeksi. Konstalla (245) ja Sallalla (295) sen sijaan on enemmän matkaa perheen pisimmälle hyppäävän titteliin.

Keihäänheittoon Nella ei enää ehtinyt osallistua, mutta tilalle saatiin eemeli, jolle ei 24 tuntia riitä: Mythi. Vauhdinotto avausheittoon oli pitkä, sillä se alkoi Rokualta asti. Ratinan stadionille saavuttuaan Mythi nappasi 600-grammaisen Nemethin vauhdissa käteensä ja sinkosi kepin 21.78 metrin päähän. Sillä heltisi keihäänheiton yhdeksäs sija. Samalla päivän Cup-saalis lihoi viiden pisteen verran. Kauniita keihäskaaria nähtiin monelta muultakin. Boitin, Retun ja Keemin lisäksi myös Renoo sinkosi keihään 30 metrin tuolle puolen. Ilman vauhtia totta kai. Pisteitä Renoolle kertyi kuitenkin yksi vähemmän kuin kuulantyönnössä. Alle kymmenen metrin ei keihäänheitossa jäänyt kukaan kun Ainokin toisella yrityksellään puhkaisi tuon rajan. Ariokin ja Patrikin kisailu kahdeksannesta sijasta jatkui. Kaverukset olivat viidessä lajissa käytännössä tasavahvoja: aitajuoksussa Ariok 48 pistettä parempi, korkeushypyssä tasapisteet, kuulassa Ariok 15 pistettä parempi ja 200 metrin juoksussa Ariok 17 pistettä parempi. Pituushypyssä Patrik oli kuitenkin ollut peräti 53 senttiä ja 106 pistettä Ariokin edellä. Mutta Ariok kuroi eroa osoittautumalla 5,43 metriä ja 102 pistettä Patrikia etevämmäksi keihäänheittäjäksi. Näin ollen Patrikille jäi 800 metrin juoksuun 76 pistettä kurottavaksi.

800 metrin juoksussa Keem sai Kiptoosta taas kerran hyvän peesin. Niin hyvän, että tilitti ajallaan 2.20,2 päivän korkeimman pistesaldon: 821. Neljän metrin päähän jäänyt Kiptookin paransi vuoden 2001 aikaansa hulppeat 5,5 sekuntia. Molemmat jäivät kuitenkin ottelun kokonaispisteissä hieman tuon muinaisen kisan tuloksistaan jälkeen. Jännittävää seurattavaa jakelivat myös pronssimitalikamppailun Skeema ja Boit. Vauhdinpitohaluja ei kummaltakaan löytynyt ja loppukirivoimassa Skeema osoittautui 0,2 sekunnin verran nopeammaksi, mikä riitti pitämään Boitin takana yhteispisteissä. Juusosta ei loukkaantumisen jälkeen enää juoksijaksi ollut, mutta kuudenkin lajin pisteillä hän kaappasi ottelun viitossijan. 800 metriä oli päivän pisterikkain laji vain neljälle: Keemille, Kiptoolle, Retulle ja Patrikille. Patrik yritti ansiokkaasti kuroa vaadittua kahdeksan sekunnin kaulaa Ariokiin, mutta Jussinkylän Jussi ei antanut periksi eikä eroa maaliviivaan mennessä tullut kuin kolme metriä ja seitsemän pistettä. Se tiesi sitä, että Ariok löi Patrikin 69 pisteen marginaalilla ja siirtyi Cup-pisteissä puolella pisteellä ohi. Mythi hämmästytti kansaa juoksemalla Rokua-jökissä 800 metriä ajassa 2.41,8, voittamalla Retun ja olemalla koko porukan kolmanneksi nopein.

Nyt tiedetään myös se, paljonko tällainen ottelupäivä eemeliä liikuttaa. Keemin matkamittari totesi matkaa kuljetun 15,9 kilometrin verran. Siitä tosin muutama kilometri meni polkupyörän selässä kahden urheilukentän väliä kulkien. Energiaa Keemillä kului 2317 kcal ja päivän keskisyke oli 98. Näin ollen jälkipeleissä 2100 kcal nauttineen Patrikinkin voidaan olettaa laihtuneen seitsenottelupäivänä.

Alla ovat 24.7.2011 käydyn RC Eemeli seitsenottelun lopputulokset (suluissa vuoden 2001 tulos). Tarkemmat tulokset ja multimediaa on tarjolla tämän sivun oikean palstan linkkien takaa.

 1.  Keem,       3966 (4058)
2. Kiptoo, 3709 (3742)
3. Skeema, 3185
4. Boit, 3178
5. Juuso, 3003
6. Pokale, 2697 (2554)
7. Retu, 2657
8. Ariok, 2174
9. Patrik, 2105 (2705)
10. Renoo, 1261 (3296)
11. Aino, 920
12. Hippihiiri, 901
13. Mythi, 874
14. Nella, 753

Kihnuttelemisiin!

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi