JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 25.11.2003

Keem lähellä seuraennätystä Kosicen puolimaralla

Euroopan vanhimmalla maratonilla erinomaiset olosuhteet

Työleirin jälkimainingit, Kostelecké Horky, TSHEKKI -- Lokakuun alussa RC Eemeli lähetti edustajansa Keemin Slovakiaan tutustumaan itäisen Keski-Euroopan juoksukulttuuriin. Tavoitteena oli rikkoa kahdeksan vuotta vanha puolimaratonin seuraennätys 1:22.11 Kosicessa. Kosicen rauhanmaraton on järjestetty vuodesta 1924 ja se on siten Euroopan vanhin. Tämä kyllä näkyy, kaupungissa ymmärretään maratonjuoksun päälle!

Lounastuksen puolimaralle Keem oli heittänyt jo kotona osoitteesta www.mmm.sk ja maksukin hoitui samassa yhteydessä kätevästi VISA-numeron kansainväliseen tietoverkkoon lähettämällä. Ilmoamisen yhteydessä sai jättää myös pyynnön varauksesta paikalliseen hostelliin. Vaikka kisa alkoikin sunnuntaina klo 10, niin järjestäjät sulkivat rekisteröinnin jo lauantai-iltana klo 21. Jälki-ilmoittautuneita ei otettu, mutta tuohon mennessä kaikkien piti käydä noutamassa numerolappu, kengännauhoihin kiinnitettävä perunalastu (chip) ja muu sälä.

Urheilujuhlan tuntu ilmassa

Keem ja kannustus- sekä huoltojoukon muodostanut Lepe saapuivat Kosiceen yöjunalla Tshekistä la-aamuna klo 7. Hieman Tamperetta suuremmassa kaupungissa pisti heti silmään se, että keskusta oli täysin autoton. Pääkadusta n. kilsan verran oli kävelykatua ja lähimmät muutkin kadut pitkälti samaa meininkiä - keskustassa oli todella hiljaista, ainakin desibeleillä mitattuna. Keskusta on myös viime vuosina rempattu todella hyvään kuntoon, niin että se on todella nättikin. Suurimpana maamerkkinä jököttää Euroopan itäisin goottilainen tuomiokirkko. Tunnelma on slaavilaisempi kuin Tshekissä ja täällä ollaankin lähellä Ukrainan rajaa. Unkari tosin on vielä lähempänä, Miskolciin ei ole kuin muutaman kymmenen kilometrin matka.

Suuren urheilujuhlan tuntu oli käsinkosketeltava ensi hetkistä alkaen! Maratonmainoksia näki joka puolella kaupunkia ja aamulenkkeilijöitä tuli vastaan vähän väliä. Lähtö- ja maalipaikalla pykättiin jo aamuvarhain kulisseja kuntoon. Kaikesta näki ja aisti, että juoksu on tässä kaupungissa Iso Juttu. Keskustasta löytyi jopa maratonaukio, jossa oli juoksijapatsas ja sen yhteyteen kaiverrettuna historian kaikkien Kosicen maratonin voittajien nimet. Vieressä lepatti ainakin iltasella liekki, jota jopa vartioitiin kahden miehen voimin. Läheinen 40 kilometrin merkkipaalu on kiinteä osa kaupungin pääkatua.

Rekisteröintimestaa oli vaikea löytää, koska tarkkaa osoitetta ei ollut kerrottu. Se löytyi kuitenkin lopulta keskeltä keskuskatua, paikassa jossa portaat vievät maan alle joihinkin keskiaikaisiin tunneleihin (edustajallamme ei ollut aikaa leikkiä turistia, joten hän en tiedä mitä ne tarkalleen olivat). Rekisteröinnissä homma toimi jouhevasti vaikka yhteisiä sanoja ei monta ollutkaan. Kuudella eurolla sai vielä ostaa kolme ruokakuponkia: kisapäivän aamiainen, lounas sekä kotimatkaeväs. Hostelliin annettiin epämääräiset ohjeet miten sinne pitäisi ratikalla päästä. Mukaan annetusta muovikassista löytyi mm. t-paita, kuulakärkikynä ja tölkki olutta.

Majapaikka hostellilla

Ratikkaohjeet sitten toimivatkin, joskin myöhemmin osoittautui että kävellenkään matka ei ole pitkä - mutta siinä ei näe yhtä paljon kaupunkia, koska raitiovaunu kiersi varsin kaukaa. Hostelli on ilmeisesti yliopiston asuntola ja veloitti yöstä + kahdesta päivästä hulppeat 5,5 euroa per henkilö. Huoneistossa oli kaksi huonetta sekä vessa ja suihkutilat. Keem ja Lepe majoittuivat toiseen huoneeseen ja toisessa jo asustikin joku. Slovakian kielitaidon puutteellisuuden vuoksi jäi epäselväksi asuuko kaveri siinä vakituiseen vai oliko myös vain kisaturisti. Huoneen seinä oli vuorattu teinitytöille ominaisilla julisteilla pop- ja urheilutähdistä sekä kissoista ja koirista. Parhaiten esillä näytti olevan Miroslav Satan.

Välittömästi majoittautumisen jälkeen huonosti nukuttu junayö alkoi vaatia veroaan ja RC Eemelin lähettiläät sammuivat sängylle koko iltapäiväksi, ukkosen meuhkatessa ulkosalla. Paha virhe, tämä kun merkitsi sitä että kisapäivän aattona jäi sekä aamiainen että lounas väliin! Neljän aikaan iltapäivällä Keem tajusi tilanteen kriittisyyden ja edustusto läksi pikavauhtia etsimään ravintoa keskustasta. Lopulta Keem pääsikin tankkaamaan lihanpaloilla täytetyllä perunalätyllä ja paistetuilla perunoilla itseään kisakuntoon. Ravintolat Kosicessa olivat varsin edullisia; kahden hengen kahden ruokalajin ja kahden juoman sapuskat laihduttivat lompakkoa n. 8 euron verran - molemmilta yhteensä siis.

Sade laantui illemmalla sen verran, että Keem ja Lepe saivat katseltua kaupungissa vähän ympärilleen. Käsitys siitä, että usean maan toiseksi suurin kaupunki on mukavampi kuin suurin sen kuin vahvistui. Yritettiin vielä löytää meneillään olevien jazz-festarien pitopaikkaa, mutta koska se ei tuosta-noin-vaan-helposti onnistunut, ajeltiin vielä ratikalla ristiin rastiin pimeää kaupunkia ja hakeuduttiin unten maille klo 23 aikaan.

Ylös, ulos ja kisaamaan!

Kisa-aamun herätys oli klo 6.25 ja Keem säntäsi saman tien aamiaiselle, jotta se ehtisi kunnolla laskeutua ennen lähtölaukausta. Vaikka hostelli oli täynnä maratoonareita, niin tähän aikaan vain neljä muuta oli aamiaistamassa. Setti oli hyvin yksinkertainen: leipää, mehua, juustoa ja leikkeleitä. Se täytti kuitenkin erinomaisesti tehtävänsä.

Erityisiä kisabusseja nytkähteli hostellin pihasta pääkallopaikalle puolen tunnin välein ja suomalaiskaksikko änkesi mukaan viimeiseen, joka lähti klo 09. Tässä vaiheessa vielä aurinko paistoi kauniisti, mutta Patrikin toimittama sääennuste lupasi kuitenkin vesisadetta. Puolen tunnin sisällä taivas täyttyikin pilvistä ja sateen uhka alkoi olla käsinkosketeltava.

Asioita helpotti huomattavasti se, että Lepe oli mukana huoltojoukkona. Tavarasäilytys oli uimahallilla, josta oli n. puolen kilometrin matka lähtöpaikalle. Ilman omaa huoltajaa hallilta olisi joutunut lähtemään kisavaatteissa liikkeelle, mikä ei koleana syysaamuna olisi ollut kovinkaan optimaalista. Toiseksi tavaroiden vartiointi näytti sen verran epämääräiseltä ("itse ainakin olisin voinut halutessani viedä kenen hyvänsä kamat sieltä muassani", totesi Keem), että oli huojentavaa voida antaa kaikki vähänkään arvokkaampi Lepen huostaan.

Siirryttiin pääkadulle ja Lepen mutustaessa aamiaista kahvilassa Keem poikkesi verryttelylenkille poikkikaduille. "Tähän mennessä olin ollut todella epävarma päivän iskustani, varsinkin jalat olivat koko Kosicessa oloajan tuntuneet voimattomilta. Mutta nyt iski ensi metreiltä todella hyvä fiilis - aloin luottaa siihen, että tänään kulkee kovaa!"

Lähtöpaikalla oli melkoinen ryysis ja Keem oli jättää sinne saapumisen liian viime tippaan, mutta onneksi järjestäjät antoivat tyhmän ulkomaalaisen hyppiä aitojen yli muiden sekaan. Ilma tuntui täydelliseltä juoksukilpailua silmällä pitäen. Lämpöä oli lähtöhetkellä ehkä 12-13 astetta, aurinko oli mennyt pilveen mutta sade ei vielä alkanut, tuulta ei juuri nimeksikään. Ennätysolosuhteet, nyt jos koskaan!

Tasaisen kova alkuvauhti

Ensin lähetettiin matkaan rullaluistelijat ja minuuttia myöhemmin koko juoksijapoppoo, niin maratoonarit kuin puolikkaan huristelijatkin. Viivalle pääseminen kesti 11 sekuntia lähtölaukauksesta, mutta hyvin pian sen ylitettyään Keem pääsi juoksemaan omaa vauhtia. Tästä kielii sekin, että ensimmäinen kilometri oli koko kisan nopein (nettoaikana): 3.46.

Tavoitteena oli päästellä ensimmäinen kymppi tasaista 3.50-vauhtia ja toinen puoliko niin paljon kuin kintuista lähtee. Seuraennätys edellyttää 3.54-vauhtia, joten lopussakin pitäisi jaksaa pitää alle neljän minuutin kyytiä. Juoksu oli todella helppoa ja tunnelma katossa. Kannustusta oli katujen varrella todella paljon! "Tempo! Tempo!" tuntui olevan tavallisin paikallinen kannustushuuto ja "Dohoto!" tuli hyvänä kakkosena. Pikkupojat seisoivat tien vieressä rivissä ja ojensivat kätensä juoksijoiden läpsäyteltäväksi, tätä ei ollut Keem kokenut koskaan aikaisemmin. "Juoksijoita oli ympärillä paljon, oli todella helppo antaa vain rullata joukon mukana hyvää vauhtia."

Kaiken kukkuraksi kilometrit oli merkitty paremmin kuin mitä on nähty missään muualla! Jokainen merkkipaalu tuntui tulevan 100-prosenttisen luotettavasti oikealla hetkellä niin että kaikki väliajat tuntuivat täysin uskottavilta. Merkkipaalut oli myös merkitty niin hyvin, että niitä oli mahdoton olla huomaamatta. Näin Keem eteni ensimmäiset viisi km: 3.46, 3.49, 3.51, 3.54 ja 3.53 eli vitosen väliaika jäi vain neljä sekuntia suunnitellusta 19.10:stä. Syke nousi jo ensimmäisellä kilsalla lähelle 180:tä ja kolmannella ylittikin sen, mikä hieman huolestutti. "Olo oli kuitenkin niin hyvä, että en jaksanut sykettä sen enempää ajatella."

Vesisade vilvoitti

Tässä vaiheessa alkoi tulla jo aika lämmin ja hiki valua pitkin poskia. Vaan eipä huolta: Keemin napsauttaessa 7 kilometrin väliajan alkoi taivaalta tihuuttaa vettä! Tämä ei olisi voinut tulla paremmalla hetkellä viilentämään oloa ja vaikka sade loppua kohti kiihtyikin, niin se ei missään vaiheessa käynyt liian rankaksi. Maratoonareita sen sijaan käy sääliksi, sillä puolenpäivän jälkeen vihmoi jo todella lujaa.

Juomahuoltokin oli järjestetty todella hyvin. Viiden kilsan välein oli piste, jossa jaettiin urheilujuomaa ja vettä. Ja mikä parasta ei mukeista kuten Suomessa, vaan pikkuisista ja kapeista muovipulloista joista oli helppo juoda täydessä vauhdissakin! Lisäksi näiden pisteiden välissä oli aina yksi piste, jossa jaettiin pelkkää vettä mukeista. Tällä kelillä niihin ei kuitenkaan joutunut turvautumaan lainkaan.

N. 8 km kohdalla reitti palasi takaisin ydinkeskustaan ja Keem bongasi sankan katsojajoukon seasta Lepen Finskó-huutoineen. "Vauhtini tästä sen kun yltyi ja vedin kaksi seuraavaa kilometriä 3.51:een." Kympin väliajaksi muodostui 38.37, joka oli 38 sekuntia Turun ennätysaikaa kovempi! Fiilis oli edelleen aivan loistava vaikka syke huiteli nyt jatkuvasti 180 paremmalla puolella.

Mutta 11. kilsa tuntui olevan lievää ylämäkeä ja nyt edustavan eemelin askel alkoi vähäisessä määrin lyhentyä. "Kaksi seuraavaa kilometriä veivät 4.03 ja 4.01 ja tiesin, että jos nyt annan periksi niin ennätys jää varmasti syntymättä." 12 km kieppeillä reitti kävi taas keskustassa ja Keem huikkasi jälleen bongatulle huoltojoukolle kympin väliajan toimitettavaksi Suomeen Lepe-tupan muodossa. Jos vauhti ei olisi ollut niin kova, niin viestin loppuun olisi vielä huudettu että "hiipumaan päin, mutta 1.22 vielä mahdollinen", mutta tähän ei ollut aikaa.

Tämän jälkeen äskeinen ylämäki juostiin takaisin ja nyt Keem pääsi alamäkeen kiihdyttelemään 3.57 ja 3.59, mikä nostatti toiveet vielä korkealle. 15 km väliajaksi kellottui 58.40, joka on täsmälleen sama kuin -95 Turussa! Nyt oli siis edessä todelliset ratkaisun paikat.

Ennätysvauhti hiipuu viimeisillä kilometreillä

Tässä vaiheessa kovaa juokseminen ei todellakaan ollut millään muodoin helppoa. "Jouduin lisäämään tehoja oikein kunnolla, jotta vauhti ei putoaisi ja siltikin se vaan väkisin tuntui putoavan." Alle neljän minuutin kilometrit vaativat aivan hurjasti työntekoa ja heti jos hetkeksikin herpaantui, niin mentiin päälle neljän. "Ajattelin, että nyt on pakko ottaa riskiä ja painaa niin paljon kuin lähtee ettei tarvitse maalissa manailla että kunpa olisin silloin jaksanut puristaa vähän lisää".

Kaikesta huolimatta 18. km vei peräti 4.04 ja Keem oli jo kaikin puolin aivan uuvuksissa. Pienen laskeskelun tulos oli, että nyt pitää juosta kolme kilometriä lähes 11 minuuttiin jotta ennätys syntyisi. "Täysin mahdoton tavoite tuossa tilanteessa, mutta kuitenkin sain puserrettua 19. km:n 3.53:een, joka oli toisen puoliskon nopein. Siltikin vaadittiin vielä kaksi kappaletta 3.35-3.40 kilsoja ja siihen en enää pystynyt. Tässä vaiheessa lihaskunto jaloista petti ja en voinut muuta kuin antaa vauhdin pudota." Välillä jo 190:ssä käynyt sykekin alkoi pudota 185:n tietämille ja peli oli selvä.

Kahdenkympin väliajaksi muodostui 1:18.40 ja vaikka se olikin kolme sekuntia alle Turun ajan, niin Keem ei ollut ollenkaan niin hyvävoimainen kuin tuona ihmeellisenä päivänä heinäkuussa -95. Siksi toiseksi se Turun 20 km merkkipaalu on varmasti ollut liian lähellä maalia.

Loppusuora oli kahden kilometrin mittainen ja siinä juostiin pääkatua päinvastaiseen suuntaan kuin lähdössä. "Pystyin pitämään n. 4.00-vauhtia loppuun asti yllä, mutta silti tulin ohitetuksi kahden juoksijan voimin vielä puolisen kilsaa ennen maalia. Onneksi toisen - Frantisek Neupauerin - onnistuin kuittaamaan kuitenkin takaisin aivan viime metreillä."

Keemin oma kello pysähtyi aikaan 1:22.57, mutta virallinen loppuaika oli 1:23.08. Järjestäjät perunalastun käytöstä huolimatta kellottivat siis bruttoajan virallisiin tuloksiin. Ennätys jäi täten 57 sekunnin päähän, mikä on onneksi sen verran paljon että jossittelun varaa ei ole. "Olosuhteet olivat täydelliset, reitti täydellinen ja vauhdinjako täydellinen. Tämän parempaan aikaan en olisi tänään mitenkään pystynyt", tilitti uupunut Keem. Maalissa käteen lyötiin paitsi hieno mitali, myös tölkki olutta. "Ensi kertaa varten pitää treenata kovempaa, ei tässä muu auta."

Väsynyt, mutta onnellinen

Keemin jalat kipeytyivät juoksusta poikkeuksellisen paljon, varsinkin vasen pohje oli aivan tuusan nuuskana. Hän sai kuitenkin jotenkin kinkattua uimahallille (onneksi ei tarvinnut kilpavarusteissa tehdä sitä! sade oli tässä vaiheessa jo varsin kovaa) suihkuttelemaan. Pukuhuoneen ovella oli valtavan kokoisia matameja hieromassa juoksijoiden jalkoja. "Vaikka olin kipeästi hieronnan tarpeessa, niin en uskaltanut antautua näiden sumo-painijan näköisten tätien käsittelyn kohteeksi. Olisi pitänyt." Toinen erikoisuus oli se, että suihkutilat olivat kaikille osanottajille samat.

Tämän jälkeen oli hyvä jatkaa taas turistina. Matkalla ravintolaan vastaan tuli vielä lukuisia päälle neljän tunnin maratoonareita likomärkinä taistelemassa yhä yltyvää sadetta ja väsymystä vastaan. Ikävistä olosuhteista huolimatta kannustusta katsojissa edelleen riitti! Lepekin totesi, että tämä tuntuu todelliselta urheiluhengeltä - toisin kuin kaksi päivää aikaisemmin Pardubicen jäähallissa koettu yleisön käytös.

RC Eemeli suosittelee tapahtumaa erittäin lämpimästi!

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi