JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 25.05.2004

Seitsemän eemeliä samalla viivalla pudotusjuoksussa

Hervannan hornankattilassa jaettiin 29 cup-pistettä

Caldera del Infierno, Herwood, Tammerfors, FINSKÓ -- Historian kirjat tulevat muistamaan lauantain 15. toukokuuta 2004 päivänä, jolloin ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa seitsemän RC Eemelin jäsentä osallistui samaan kilpailuun. Koko eemeliseitsikko kokoontui Hervannan urheilukentällä 5000 metrin lähtöviivan taakse kello 12.45 pilvipoutaisen ja viileähkön kevätsään vallitessa. Edessä oli Keemin pipottama RC Eemeli Cupin toinen osakilpailu, pudotusjuoksu, jossa tuhannen metrin jälkeen viimeisenä oleva putoaa jatkosta ja sen jälkeen aina 800 metrin välein yksi lisää. Näin viimeisellä 800 metrillä jää voitosta kamppailemaan vielä kaksi erseetä.

Kisan aluspäivinä spekulointi kävi kiivaana ja monenlaisia taktiikoita mietittiin. Tiedossa oli, että ensimmäinen pudotus tulee olemaan raaka ja siinä periaatteessa kenellä tahansa on mahdollista ajautua viimeiselle tilalle. Lupautuipa Patrik vetämään tarvittaessa avauskierroksen 84 sekuntiin. Keem tosin epäili, että Pat saattaa lähteä vetämään jopa 73 sekunnin kierrosvauhtia kuten kaksi vuotta sitten tonniviitosella. Tiedossa oli myös, että Hazor ei luota loppukiriinsä ja saattaa ainakin jossain vaiheessa lähteä vauhdinpitäjäksi.

Myös estimaatit vilisivät uutissähkeissä kilpailun alusviikolla. Boitia lukuunottamatta jokainen eemeli julkaisi oman estimaattinsa, nuhainen Hazor jopa vielä kaksi päivää ennen starttia korjatun estimaatin, jossa pudotti itsensä kärjestä kolmoseksi. Estimaateista vedetyssä yhteenvedossa ykkössuosikiksi nousi hieman yllättäen Keem, siitäkin huolimatta että Kiptoo oli ottanut tästä vastustamattoman voiton Jyväskylän katujuoksussa. Ensimmäisen putoajan paikkaa tarjottiin lähinnä Renoolle ja Ariokille. Virtuaalipersikoita jakava KULP epäili, että Patrikin estimaatissa 1) Kiptoo 2) Keem 3) Boit 4) Hazor 5) Ariok 6) Renoo 7) Patrik ei tulisi olemaan yhtään juoksijaa oikealla sijaluvulla.

Viikon välineteon tekijäksi lähtöpaikalla osoittautui Hazor, joka lämmittelykierroksen jälkeen päätti lähteä kokeilemaan kisaamista upouusilla kestävyysjuoksupiikkareillaan. Vanhoihin – toistaiseksi pelkkiä tappioita ja kipeitä pohkeita tuoneisiin – Karhun piikkareihinsa luotti myös aerodynamiikkaakin parturista hakenut Keem, mutta Kiptoo oli viikolla tekemässään kokeilussa todennut Golat juoksemiseen sopimattomiksi ja luotti katu-uskottavuutta Jyväskylässä hankkineisiin Niken uutuustossuihinsa.

Lähdön tapahduttua vauhdinpitäjäehdokkaista Patrik jättäytyi suosiolla viidenneksi ja kärkeen säntäsi Hazor, selkänsä takana Keem ja Boit. 700 metriin asti edettiin tiukassa letkassa Hazorin vauhdittamana, mutta toisella takasuoralla Boit alkoi hieman jäädä kärkikaksikosta. Tämä siivitti Ariokin kiristämään vauhtia ja ottamaan kahden kierroksen kohdalla kolmospaikan haltuunsa. Mukanaan keltanokka veti myös Kiptoon Boitista ohi. Moukarihäkin takana Patrik päätti panna kaikkensa likoon ja linkosi itsensä kertaheitolla aivan Keemin peesiin loppusuoran avautuessa. Tässä vaiheessa Renoon peli näytti jo pelatulta — Maalaiskunnan mies oli jo useita metrejä tiiviissä ryppäässä etenevää kuusikkoa perässä.

Loppusuora oli valtaisaa taistelua, jonka vertaista ei RC Eemelin historia tunne. Kärjessä Hazor ja Keem kiristivät vauhtia sen verran kuin oli välttämätöntä, että kukaan ei pääse ohi. Pipopäinen Kiptoo heitti itsensä kuitenkin helpon näköisesti kaksikon rinnalle. Ulkoradan valinnut Boitkaan ei ollut missään vaiheessa vaikeuksissa vaan pystyi varsin vaivatta pitämään peräpään takanaan. Kylmäpäisen taktiikan valinnut Renoo puolestaan yltyi etusuoralla aivan huikeaan kiriin ja rymisteli kalkkiviivoilla Boitin rinnalle. Putoamisen välttämisestä jäivät näin tiukimmin kamppailemaan sisimmän radan valinneet Patrik ja Ariok. Patrikin kova kiri kaarteessa alkoi hapottaa reisissä ja hänen vauhtinsa hieman hiipui. Selän takana Ariok kurkki sopivaa rakoa ohitukselle, mutta kokenut Pat sulki taitavasti sisäradan ja Ariok joutui toteamaan jääneensä pussiin. Siirtyminen kakkosradalle vei juoksurytmin eikä Ariok pystynyt enää haastamaan Patrikia viime metreillä vaan sai tyytyä yhteen pisteeseen. Lohdutuksena Ariokille kuitenkin kilpailun kovin kilometrivauhti 3.27,7 sekä tunnustus Patrikilta: "Hyvin laitoit hanttiin!"

Koko kärkikuusikko ohitti kilometrin paalun sekunnin sisällä, mutta välittömästi toisen kilometrin alettua erot alkoivat kasvaa hurjaa vauhtia. Hazor jatkoi kärjessä uuvutustaktiikkaansa eikä antanut vauhdin tippaakaan laantua. Peesiinsä Kortepohjan mies sai vain Keemin, sillä jopa Kiptoo päätti säästellä voimiaan ja jättäytyä hieman jälkeen. Kipin peesiin lähti sinnittelemään Boit, mutta Renoo ja Patrik jäivät suosiolla kammoittelemaan siitä kumpi putoaa seuraavana. Pitkään ei tämäkään kamppailu hengissä pysynyt, sillä jo 1100 metrin kohdalla Pat oli jäänyt kahden sekunnin päähän ja pian luovutti taistelun Renoon eduksi. Kiptoonkin kyyti osoittautui jo 1200 metrin kohdalla liian kylmäksi pipottomalle Boitille, joka jäi mediaanipaikalle aivan yksikseen.

Renoo ohitti 1800 metrin kohdalla olleen toisen pudotuspisteen ajassa 6.50 ja juhli jo saavutettuja kolmea Cup-pistettä. 47 sekuntia myöhemmin maaliviivan ylitti Patrik, joka näytti aivan yhtä tyytyväiseltä tuplattuaan oman koko kauden Cup-pistesaldonsa kahdesta neljään. "Ollaan tasoissa", tiivisti Ariokille tilanteen Mikontalon Monitaituri itse maaliin saavuttuaan. Jyväskylässähän Ariok oli jättänyt Patrikia varttimaratonilla peräti kuusi minuuttia, joten revanssi oli Patille varmasti makea. Kahteen viimeiseen kierrokseensa Pat kulutti hulppeat 4 minuuttia ja 10 sekuntia, mikä kertoo siitä että mahdollisuuksia Renoon lyömiseen ei todellakaan ollut.

Yhden hieman löysemmän kierroksen jälkeen Hazor 1800 metrin kohdalla kiihdytti takaisin 1.28-kierrosvauhtiin, mikä tarkoitti sitä että 25 metrin päähän taakse jättäytynyt Kiptoo joutui pinkomaan 1.26-1.27 kierroksia saadakseen kärkikaksikon kiinni pian 2600 metrin täytyttyä. Tässä vaiheessa Boit oli jo jäänyt suoran mitan verran, mutta Renoo vielä lähes 200 metriä lisää. Sen verran Renoo kuitenkin vielä viimeisellä kierroksellaankin reippaili, että kärki ei saanut kierroksella kiinni. Merkityksetön loppuaika 2600 metrin matkalla oli 10.33,8.

Kärjessä Hazor jatkoi aina vaan urheaa väsytystaktiikkaansa ja veti kolmannen kilometrin aikaan 3.40, kun kaksi ensimmäistä olivat vieneet 3.26 ja 3.42. Keem ja Kiptoo eivät kuitenkaan vieläkään osoittaneet uupumisen merkkejä. 12 minuutin merkkipaalun täyttyessä kolmikko ohitti juuri 3320 metrin pisteen, mikä merkitsi Hazorille ja Kiptoolle uutta ennätystä Cooperin testissä! Boit puolestaan ehti kolmeen tonniin ajassa 11.24, mutta löysäsi sitten kilpailun puutteessa sen verran että saavutti 3400 metrin matkalla loppuajan 13.20. Näin saavutetut neljä Cup-pistettä riittivät pitämään Boitin Cup-pronssipaikalla, sillä myös Jyväskylässä Renoo oli jäänyt yhden pykälän heikommalle sijoitukselle kuin Boit.

Kolmannen sijan kohtalo tulisi ratkeamaan 4200 metrin kohdalla. Hazor oli kuitenkin kovasta vauhdinpidostaan niin huumaantunut että laski kierrokset väärin ja otti loppukirin jo saavuttaessa 3800 metriin. 82 sekuntiin sujunut kierros sai jo koko porukan sykkeet nousemaan koviin lukemiin, mutta ketään Hazor ei sillä onnistunut kyydistään pudottamaan. "Kiekka vielä ja seuraava putoo!", kannusti yleisö kirikierrokselle lähtevää troikkaa. Tässä vaiheessa lopulta kärkipaikka vaihtui ensi kerran, kun kaarteessa Keemin hermo petti ja hän lähti vetämään letkaa entistäkin reippaampaa vauhtia. Huolimatta Hazorin jutusteluyrityksistä takasuoralla vauhti vain kiihtyi, mutta eipä saanut Keemkään ketään putoamaan. Vielä 3950 metrin kohdalla Hazor jaksoi nykäistä uhkaavasti syntymässä olleen eron kiinni, mutta kun Kip neljän kilometrin täyttyessä lähti viilettämään ulkokautta ohi, oli Hazor jo aseeton. Neljäs kilometri juostiin tasan kolmeen ja puoleen minuuttiin.

"Kiptoon meno on niin helppoa, että ei voi pudota." "Keem tekee töitä ja Kiptoo ei tee mitään!" Yleisö seurasi jännittyneenä miten kirikamppailussa käy. Hazorin paukut oli kuitenkin kulutettu loppuun ja Kiptoon sekä Keemin 74-76 sekunnin kirikierros puri. Niin kävi, että vieläkään ei ollut Hazorin ensimmäisen Cup-osakilpailuvoiton aika. 4200 metrin matkaan Hazor kulutti aikaa 15.01,6. "Pitää Cup-kisassa laskeakin oikein", koulutettiin liian aikaiseen loppukiriin spurtannutta multisporttaajaa maalissa.

Vielä oli Keemillä ja Kiptoolla kaksi kierrosta juostavana tämän kovan tykityksen jälkeen. Lihaksisto huusi happea ja vauhti pysähtyi. Kuitenkin "Kiptoo pisti kävelyksi, Keem ei pistänyt", kuten Patrik valppaana pani merkille. Keem ei uskaltanut jättää loppukirin varaan tätä viimeistäkin otatusta, vaan pyrki eroon Kiptoosta välittömästi. 4300 metrin kohdalla eroa oli syntynyt jo kaksi sekuntia ja takasuoralla sitä tuli vääjäämättömästi lisää. Kun muistetaan, että Jyväskylässä Kiptoo oli pudottanut Keemin juuri samanlaisella kirillä kuin mitä tässä juuri oli käyty, niin tilanne oli yllättävä. Virtuaalisen kellon kalkattaessa juoksijat viimeiselle kierrokselle oli ero jo neljässä sekunnissa.

Samaa tahtia ero kasvoi viimeiselläkin kierroksella, vaikka Keemillä painoikin jaloissa aika lailla eikä tämäkään varttimaili sujunut 78 sekuntia kovempaa. Se kuitenkin riitti, sillä Kiptoo ei kyennyt enää toiseen 74 sekunnin rypistykseen ja niin Keem katkaisi virtuaalisen maalinauhan seuraennätysajassa 17.40,2 ja sitä myöten tasoitti kuluvan kauden Cup-puntit Kiptoon kanssa. Kipin loppuajaksi muodostui 17.48,7. Viimeiset 1500 metriä Keem juoksi tasan viidessä minuutissa ja viimeinen kilometri sujui 3.21:een ollen siten koko kilpailun nopein.

Pudotusjuoksun järjestykseksi muodostui siis 1) Keem, 2) Kiptoo, 3) Hazor, 4) Boit, 5) Renoo, 6) Patrik, 7) Ariok. Näin ollen Hazorin päivitetty estimaatti osui täsmälleen oikeaan! Toisaalta KULPkin oli sikäli oikeassa, että Patrikin estimaatissa ei ollut yhtäkään oikeaa sijoitusta. KULP itse oli estimoinut Renoon olevan vailla mahdollisuuksia kirikamppailussa Patrikia ja Ariokia vastaan, mutta osoittautui että Renoon ratajuoksijan kykyjä oli näin pahasti aliarvioitu. Ehkäpä osittain onnistuneen deuhonkin seurauksena Renoo näin ollen joka tapauksessa sai KULPilta ainoana pudotusjuoksussa neljä persikkaa Kultaisessa persikanjämäliigassa. Vaikka Keeminkin suoritus oli hyvä, niin neljään persikkaan olisi silti vaadittu 17.30 alittava loppuaika. Myös Boitin ja Hazorin juoksu sujui kuten oli oletettukin, varsinkin kun Hazorin tiedettiin sairastelleen viime viikkoina.

Kilpailun epäonnistujiksi KULP laskee Kiptoon, Patrikin ja Ariokin. Kiptoon olisi Katujuoksun perusteella pitänyt pystyä selvästi parempaan suoritukseen. KULPin virtuaalipersikkahallitus epäileekin Kiptoon alisuorittamisen johtuneen ainakin osittain allergiaoireista, joita tällä RC Eemelin moninkertaisella mestarilla ei yleensä ole ollut tapana valitella. Toisaalta Keemillä oli Karhujen tuoma väline-etukin puolellaan. Radalla useita kertoja kursiivitreenejä tehneen Patrikin olisi luullut pystyvän pistämään maratonharjoitteluun keskittyneelle Renoolle kampoihin niinkin lyhyellä matkalla kuin 1800 metriä. Ariokin juoksussa ei sinällään ollut mitään vikaa, mutta keltanokan taktinen kömmähdys jättää hänetkin kahden persikan mieheksi tällä kertaa. Ariokia on mietityttänyt se, että onko hänestä jäsenmäärän jäädyttämisen jälkeen tullut ikuinen keltanokka. Toimitus rohkaisee, että sitten kun tällaisia virheitä ei enää synny, niin tittelistä luopumista saatetaan harkita.

RC Eemeli Cupin tilanne on kahden osakilpailun jälkeen se, että Keem ja Kiptoo jatkavat tasatahtia kärjessä. Kolmantena on Boit ja nelosena Renoo. Vain yhteen osakilpailuun osallistunut Hazor nousi nyt viidenneksi, pisteen ohi Ariokin ja Patrikin. Cup jatkuu joskus heinäkuussa jossain päin Tamperetta kisattavalla maastotriathlonilla.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi