JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 20.09.2004

Kovaa suunnistusoppia RC Eemelin viestijoukkueelle

Hämeen Rastiviesti oli uusi askel suoralla reitillä kohti seuraavaa rastia

Neljäs-viides kerros, Taka-Tammela, Tampere, SUOMI -- Huikean Jukola-menestyksen innostamana ilmoittautui Eemeli-kolmikko Boit, Keem ja Patrik Kangasalan perärisukoissa järjestettyyn Hämeen Rastiviestiin. Sarjaksi valittiin toki maltillisesti kilpasarjan sijaan yhteisö/työpaikkajoukkueet, sillä RC Eemeli on yhteisö, onhan.

Strategia juoksujärjestysvalinnan takana oli, että Boit roikkuu aloitusosuuden kärkiletkassa ja Keem petaa hyvät lähtöasemat ankkuri-Patrikille. Lehdistölle tihkui tosin myös huhuja suunnistusdiktaattori Boitin itsekkäistä motiiveista, jotka viestin kuluessa osoittautuivatkin perustelluiksi. Vaihdossa värjöttely jäi keltanokkien riesaksi.

Toista kertaa iltarasteja korkeampaa suunnistusta maistelleet Keem ja Patrik pääsivätkin nauttimaan oikeasta klassikosta: syyskuinen vesisade, kilpailukeskus pellolla ja kulkukelvoton hämäläismaasto. Kontrastia Jukolaan olisi voinut suurentaa enää ainoastaan takaperin juoksemalla. Sitäkin tosin taisi välillä tapahtua, ainakin symbolisesti.

Yhteisösarjan kaikkien osuuksien pituuksiksi oli luvattu 3,5-3,6 km. Boit taittoi avauksensa ajassa 28.35 jääden näin Hazorin ja TDG:n asettamasta sisurajasta vajaat puoli minuuttia per kilometri. Eroa kärkeen kertyi kolme minuuttia, toisesta vaihtosijasta Boit kamppaili vielä viitosrastilla mutta joutui alistumaan radan ainoalla polkupätkällä.

Boitin viipyessä metsässä Patrik madalsi suunnistusjalkineidensa tasoa shoppailemalla Suunnistajan kaupassa. Tähän asti Pat on suunnistanut suunnistus-Kayanoilla, jotka ovat sentään sukua juoksevan maailman huippumerkin lippulaivalle, mutta liittyi nyt RC:ssä jalansijaa valtaavaan hohtavanvalkoiseen LOP-talliin. Valinta lienee ollut kuitenkin viisas märkien kallioiden ja poikittaisten lehtipuiden elävöittämään kangasalalaismetsään.

Varmuuden vuoksi Patrik siirtyi vaihtoon odottelemaan ajassa, jossa Boit oli tullut metsästä. Eihän sitä koskaan tiedä. Varsinkaan tällä kertaa ei totisesti tiennyt. Onneksi Patrikilla oli sadetakki päällä ja vaihtoalueelta löytyi juttuseuraakin. Kamppailu varsinaisista pokaalisijoista hävittiin Keemin osuudella, mutta viidenteen sijaan oli vielä mahdollisuuksia, olihan vasta neljä yhteisösarjan joukkuetta tullut maaliin Keemin saapuessa toiseen vaihtoon. "Eihän siellä voinut yhtään juoksuaskelta ottaa!" puhisi tuore Cup-voittaja märkänä suorituksensa jälkeen. Matkan varrelle sattuneet kaksi megasuperpummiakin (vrt. superpummi) oli siis ilmeisesti tehty kävellen.

Koska Keem ei ollut suoritukseensa aivan tyytyväinen, Patrikilta odotettiin jotakin Boitin ja Keemin väliltä. Ei tarvitsisi matkia tulomatkalla auton edestä kohkannutta hirveä, vaan tässä maastossa kävelykin suoraan rastilta toiselle olisi puulaakisarjassa kova suoritus. Mutta aivan suoraan ei Patkaan malttanut kävellä, sillä jo kakkosella sattunut hienoinen lähtösuuntavirhe aiheutti kompassin ja Emit-kortin sinkoilua sammalikkoon. Ansiokkaasti Veijonhovin Totaali kuitenkin maaliin asti suunnisti järjestäjien jo purkaessa loppuviitoitusta. Patrikin pummit olivat sattuneet kolmoselle ja seiskalle aivan kuten Keemilläkin, Boit taas piti näitä rasteja helpompina kuin nelosta ja viitosta, joille Pat ja Keem olivat suunnistaneet kuin telkkä pönttöön.

Keem ja Boit seurailivat viestin jännittäviä loppuvaiheita Patrikia maaliin odotellessaan. Toisessa vaihdossa RC:n takana oli vielä neljä joukkuetta, joista FTA 2:n kakkososuuden suunnistaja käytti aikaa jopa enemmän kuin Patrik. Yhteislähdössä startannut FTA 2:n ankkuri saapui kuin saapuikin maaliin ennen Patrikia, mutta heti kun Kangasala SK:n tyynellä tuulennopea tulospalvelu seuraavana päivänä osasi laskea yhteislähdön vaikutuksen lopullisiin tuloksiin, FTA 2 jäi RC Eemelin taakse. Taakse jäi myös naisjoukkue nimeltä KÄÄK 2 sekä useita ankaran maaston ja sään hyydyttämiä keskeyttäneitä ja hylsyjä.

RC Eemelin valmistautuminen Sippu-Jukolaan 2005 on alkanut. Vaikka Hazorin ja Treenieemeli Development Groupin hihasta putoilleet sisuajat ylittyivät Patrikilta 23 minuutilla ja Keemiltäkin n. 11,5 minuutilla, esittää RC Eemelin suunnistusjaosto vähintään yhden sisuaskin myöntämistä molemmille: tämän sisukkaammaksi ei suunnistus muutu! Vaihtoehtoisesti kutsumme Hazorin tutustumaan Majaalahden maaston kulkukelpoisuuteen sopivassa säässä.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi