JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 12.08.2008

Tour de Varangin seuramatka

Pyöräretkijaosto järjesti RC Arctic tourin

Lämmin sisätila, SUOMI -- RC Eemelin loppukesän seuramatka suuntautui Varangin niemimaalle, joka kierrettiin polkupyöritse. Seuramatkalle uskaltautui kolme eemeliä ja yksi epäeemeli: Hazor, Boit, Trib ja Jesh. Matkalla Varankiin poikettiin myös kuntorasteille Ounasvaaralla sekä matkalla sieltä pois Tunturisuunnistukseen, jossa porukkaan mukaan liittyivät Keem ja Inzaghi.

Ounasvaaralla Boit näytti muille rastin paikan ja oli omaa luokkaansa, vaikka Jeshkin päästeli parilla rastivälillä pohjat. Pahasti pummaillut Hazor voitti muut juuri ja juuri, mutta varikkokäynnillä kisan aloittanut Trib ja Jesh osoittivat olevansa sopivan tasavahva pari Tunturisuunnistukseen päätymällä tuloksissa sekunnin sisään toisistaan. Jesh tosin antoi hieman tasoitusta pummaamalla maalia.

Itse pyöräretken prologina toimi 117 kilometrin pätkä Kaamasesta Sevettijärven kautta melkein Näätämöön saakka. Lievässä myötätuulessa sään suosiessa oli niin mukava pitkän automatkan jälkeen lasketella loivapiirteistä maastoa, että eemeleitä jopa laulatti. Liekö laulun aiheena ollut Jamie Waltersin ”Slip into the golden place / Light streaming from your face”, Sentencedin “I'm drowning in this light / I'm dying, it's so bright / I have lived in the shades” vaiko kenties Raptorin “Vittu, mikä fiilis! Kevyt svengi!”, sitä ei eemeliperinne kerro.

Toisena päivänä kisattiin siitä kuka on ensimmäisenä Norjassa. Seurue kätki Tribin vakuutusyhtiön epäilyistä huolimatta kärryt pusikkoon ja lähti tutustumaan Kirkkoniemeen vain tunteja aiemmin kun aurinko laski siellä ensimmäisen kerran lähes kahteen ja puoleen kuukauteen. Hazoria ilahduttivat matkan ensimmäiset ihan oikeat mäet, muut puolestaan nauttivat teollisuustaajaman hintansa arvoisista pizzoista. Muutama geokätkökin löytyi! Leiri pystytettiin pellolle kosken viereen.

Seuraavanakin päivänä joukko pyöritti kampea yli sadan kilometrin verran jatkaessaan matkaansa kohti Varanginvuonoa. Arktinen maisema alkoi näyttää parhaita puoliaan: auringonpaistetta, kohtuullisen loivapiirteisiä mäkiä ja syötyjä tunturikoivikoita. 920 metrin noususumman lisäksi reitin varrelta löytyi myös eksyneitä puolalaisia pyöräretkeilijöitä. Vuonon perukassa saatiin syömistä ja ajeltiin lopuksi vuonon pohjoisrantaa kunnes löytyi leirille hieno maisemapaikka vuonon rannan lähettyviltä koivikossa liuskekivikentän reunalla.

Keli huononi ja seuraavana aamuna satoi vettä. Sateen lakattua poljento jatkui, mutta viheltelyn määrä väheni, mikä vastatuulen ohella laski keskinopeutta. Retkikunta poikkesi Vesisaareen, josta sai cappuccinoa, mutta se ei paljon lämmittänyt kun tuuli näytti vuonon jäätyä taakse voimansa tundralla. Puut katosivat eikä ollut kuin lampaita ja pirullinen sivuvastatuuli, Tribillä petti pinnakin. Tuulessa ajettiin kenossa ja lopuksi ohjelmassa oli vielä helvetillinen nousu sekä jäätävä lasku tunneliin 88 metrin syvyyteen. Tunnelista piti tietysti tulla ylöskin, mikä meni osalla taluttamiseksi. Vaivannäkö vei seuramatkalaiset sisämajoitukseen Vuoreijaan, joka oli kyllä ponnistelun arvoinen, omalla karulla tavallaan reissun kaunein kylä.

Vuoreijan nähtävyyksien ja Hurtigruten-kyydin parissa kului lähes kokonainen päivä, mutta senkin päätteeksi saatiin sentään Båtsfjordista lähdettäessä 20 kilometrin matkalle 446 metriä nousua. Kylmä sade ja tuuli antoivat esimakua seuraavasta päivästä, mutta onneksi teltat saatiin kuivina pystyyn, vaikka niiden pystyttämisessä olikin aika viritteleminen.

Reissun tuskaisin päivä ja pahin keli osuivat samalle päivälle jolloin olisi ollut tarjolla auringonpimennys. Koko edellisen yön oli satanut ja kamppeet olivat märkiä jo lähtiessä. Arktinen maisema oli hieno ainakin vasemmalla puolen, toiselle puolelle ei pystynyt katsomaan terävien vesipisaroiden vuoksi. Polkiessa vastatuuli oli ajoittain niin vahva että pyörä lähes pysähtyi. Vettä satoi, lämmintä oli kuusi astetta ja luoteesta puhalsi pahimmillaan myrskylukemiin yltänyt tuuli. Polkiessa vastatuuli oli ajoittain niin vahva että pyörä lähes pysähtyi, polkeminen oli raskasta ja hidasta. Huonommin varustautuneiden varpaat ja sormet palelivat. Kehnommalla peruskunnolla varustautuneiden huumori ei oikein kestänyt sitä että nokka ei viitsinyt odotella pyrstöä edes tässä kelissä ja siirryttiinkin heti ensimmäisen mahdollisuuden tullen sisämajoitukseen. 50 kilometrin taival oli kestänyt 3 tuntia. Eemelit olivat hotellin ainoat asiakkaat ja saivat rauhassa nauttia huonosta saunasta, uimahallista ja majoitustiloista. ”Hupaisa pyöräily”, muisteli treenieditorin ääreltä tavoitettu Nokkamies päivän kokemuksia jälkeenpäin.

Hotelliyön jälkeen keli parani ja demokratian edessä ratakiskokin taipui. Horrorpäivän kelin jälkeen muut eivät enää halunneet Norjassa ajaa ja Hazor suostui vaihtamaan suunnitellun kolmen päivän tundra-vastatuuli-masokismin jalkavaellukseen Kevolla. Niinpä käännettiin selkä tuulelle, tilattiin kaksi kuulantyöntöringin kokoista pizzaa Tana Brussa ja ajeltiin myötätuuleen Tenojoen vartta kohti Utsjokea. Sade taukosi ja tie kuivui heti kun saavuttiin EU:hun. Leiri saatiin reissun komeimmalle maisemapaikalle Tenon varteen Suomen puolelle. Iltanäytelmänä esitettiin Norjan puolella ammujen siirto laitumelta toiselle.

Viimeisenä ajopäivänä kilometrejä kerättiin 128. Luontotuvan ystävällinen setä lupasi Utsjoelta Kaamaseen 60 km nousua ja 30 km laskua. Ylämäkeä riitti Utsjokilaaksossa mutta onneksi loivahkoa. Edelleen puhalsi myös pieni myötäinen tuuli pohjoisesta mutta paaaaljon heikompi mitä Varangin niemimaalla... Trib ei muuta tehnytkään kuin kyseli korkeuslukemia Hazorin gepsiltä ja vihjaili veretseisauttavasta loppukiristä. Viimeisellä tauolla keskellä jänkhää kukaan ei edes vessassa malttanut käydä kun kyttäily oli niin ankaraa. Sittepä sitä lähettiin.

Myötätuuli ja laskuvoittoinen loppu maistuvat niin hyvälle, että loppukiri alkaa ihan väkisin jo neljäkymppiä ennen autoa. Siinä saa yakki kyytiä kun Hazor kiihdyttää ensimmäiseen kiskaisuun, muut seuraavat kevyesti perässä. Poro edessä. Muut hidastavat, Hazor ei. Välillä löysempää ja uusi yritys. Hazor vetää reilua neljääkymppiä tasaisella, Boit kakkosena alkaa hiipua. Jesh rutistaa Hazorin kantaan, Tribkin ohittaa Boitin ja ähkii josko vielä saataisiin rako kiinni. Trib vetää puoli kilometriä ja viimeistelee jalkansa; tässä kyydissä eivät spinning-treenitkään auttaneet ja Trib jää viimeiseksi. Sillä välin Boit saa huilata sen verran että pyrähtää ohi ja nappaa kärkikaksikon vielä kiinni. Parin kilometrin jälkeen Boitkin on valmis, Jesh rimpuilee vielä muutaman kilometrin kunnes Hazor jatkaa yksin. Ei helvetti, matkaa onkin kymppi enemmän kuin ennakoitiin... Viimeiset kilometrit hyydytään ja vilkuillaan taakse mutta löysätä ei voi, ei vaikka vastaan tulee pari jakkikuskia jotka selvästi haluaisivat pysähtyä juttusille. Vauhti on sen verran hurjaa, että viimeisillä kilometreillä on vieteri jo aivan finaalissa. ”Mainio vauhtikestävyysharjoitus monen pk-päivän jälkeen!”, fiilistelee 37 kilometriä tunnissa ja kuudessa minuutissa Yakin kera polkenut etappivoittaja.

Tämän jälkeen pyöräily jäi ja patikointi alkoi. Päiväreppuihin pakattiin makuupussit, -alustat ja evästä. Käppäiltiin Sulaojalta Kevon reittiä pitkin aina kanjonin parhaaseen maisemapaikkaan saakka. Kanjoni alkaa tuolta seuraavalta harjanteelta, tai sitä seuraavalta vai miten se nyt oli, ja siitä vielä muutama kilometri. Viimein kanjoni aukesi edessä ja veti vertoja Kyttälän jenkin mukaan jopa Coloradon Grand Canyonille. Alkumatka oli mukavaa talsittavaa, mutta loppumatkasta riitti kivikkoa eikä se oikein tuntunut olevan suunnistusnastarimiesten mieleen. Ei se ollut maastolenkkarimiehenkään mielestä herkkua. Yösija löytyi hienosti läheisestä kodasta, jossa nukuttiin samassa tilassa ventovieraiden naisten kanssa, eikä tarvinnut talsia 10 km matkaa takaisin edelliselle tuvalle. Sulaojan geokätköstä löytyi travel bug.

Lapin luonto loi outoa taikaa, kun Trib, Jesh ja Boit palasivat (omaa vauhtiaan) autolle sekä "hoiperreltiin pusikossa" eli poikettiin hiukan merkityltä polulta. Sää jatkui erinomaisena, vain muutama vesipisara Ruktajärven tuvalla. Perillä saatiin pieni lihaskuntotreenikin, kun auto jouduttiin käynnistämään työntämällä. Hazorkin sai vihdoin lähteä omaa vauhtiaan ja aloitti juoksuvaeltajan uran jatkamalla reittiä eteenpäin. Hän harppoikin sitten koko reitin 37 kilometrin loppuosuuden pääasiassa juosten reilussa viidessä tunnissa. Reitti oli pääasiassa hyvin kivikkoinen mutta tunturien päällä oli välillä tasaisempiakin etappeja. Kahlata sai neljä kertaa eikä kivisimpiä alamäkiä saatikka jyrkimpiä nousuja viitsinyt/jaksanut juosta. Retkellähän tässä oltiiin eikä missään kisassa. Hyvin sai ihmetteleviä katseita ja kommentteja vastaantulijoilta ja varsinkin niiltä jotka olivat menossa samaan suuntaan. Mukava oli juoruilla muiden retkeilijöiden kanssa ja ihastella tunturimaisemia. Reitin parhaat maisemat jäävät kyllä Kuivin lenkille. Pohjoispäässä pääsee paikoin ihan kanjonin pohjalle jossa riittää itikoita. Aivan pohjoispäässä oli aivan mahtavan komea järvi pienine saarineen kanjonin pohjalla ja järven rannalla hienoa mäntykangasta.

Kevon retken jälkeen joukko harrasti hieman rentoa retkeilyä Lemmenjoen kansallispuiston luontopolulla, jonka jälkeen lähti Keimiötunturin valloitukseen viimeisen telttaleirin iltalenkkinä. Hazor ja Boit varustautuivat juoksulenkille, Trib goreineen ja hyttyshattuineen sienien keruuseen, mutta silti kaikki tulivat samaa vauhtia ylös. Sienisaalis jäi laihaksi mutta maisemat tunturin laelta olivat huikeat! Komeimpia paikkoja Suomessa ilman muuta. Nousu oli tiukka, mutta alamäkeen juokseminen aiheutti jalkavaivoista viime aikoina kärsineessä Boitissa ilon tunteita kun se ei sattunut mihinkään. Tunturin juurella oli oiva pieni lampi jonka vesi oli sen verran plussan puolella että tarkeni jopa peseytyä.

Äkäslompoloon majoituttua alkoi valmistautuminen Tunturisuunnistukseen. Äkäsmyllylle käveltiin kuuntelemaan Erkin juttuja ja Äkässaivolle ihmettelemään mitä pelottavaa siellä ennen vanhaan on ollut. Illalla Hazor teki jopa pienen maantiejuoksulenkin verryttelymielessä. Tunturisuunnistuksen aattoiltana Boit testaili Hazorin juomavyötä kahdella pullolla ja totesi, että kisaan riittää yksi pullo; puroja on kuitenkin sen verran.

Lauantai-aamuna Äkäslompolon mökkiin saapuivat myös Inzaghi ja Keem, oli Tunturisuunnistuksen aika! Rohkeimmat parit eli Hazor/Inzaghi ja Trib/Jesh osallistuivat n. 26 kilometrin päiväetappien A-sarjaan, kun taas pari Boit/Keem tyytyi lyhyempään B-sarjaan.

Ensimmäisen päivän etapit kiertelivät Yllästunturin rinteillä ja sen ympärillä. Hazor ja flunssan jälkioireista kärsinyt Inzaghi väänsivät pari kertaa turhan kiviset reitinvalinnat, mutta muuten meni suunnistus nappiin. Inzaghin vieteri, kivikkosietokyky ja akillesjänne eivät vaan ihan riittäneet koko matkalle ja kävelyn takia pari jäi ratkaisevat minuutit loppumatkasta. Suunnistusvastuun hoiti Hazor. Ratamestari oli tehnyt sellaiset källit heti alkuunsa, että Keem ja Boit sortuivat avokivikkoon kompuroimaan. Tämän jälkeen pari alkoikin harrastaa pitkiä kiertoja. Alussa Boit suunnisti lähes yksin ja Keem seurasi perässä, mutta lopun polkuväleillä alettiin toteuttaa taktiikkaa Keem som hare, mikä toimikin hyvin. Boit on tottunut Keemin peesissä roikkuja ja pysyi siinä nytkin kilpakumppaneita paremmin. Polku- ja tiepätkät tultiinkin melko vertailukelpoista vauhtia. Trib ja Jesh nautiskelivat tunturimaisemista koko rahan edestä; kaksikko saapui retkeltään maaliin jätettyään 36 kilometriä tunturia taakseen ajassa yhdeksän sekuntia alle seitsemän tuntia. Järjestäjät kiusasivat kaksikkoa viemällä viimeisen rastin jo hyvissä ajoin pois. ”Huomenna ei kyllä jaksa enempää kuin kuusi tuntia”, uhosi Trib mennessään nukkumaan. Palautumisaikaa parille jäi ruhtinaalliset 13 tuntia.

Toisena päivänä suunnistajat vietiin Kuertunturin maisemiin ja kivikon lisäksi vastaan tuli mm. hillasoita sekä pitkät pätkät umpimetsää. Hazorin ja Inzaghin alkumatka meni mainiosti letkassa hyväpohjaisella alustalla ja jopa pari vähän karkasi kun letkan kärki pummasi ensimmäistä rastia. Kolmosrastille pari teki oman huonon reittivalinnan ja tiputtiin letkasta ja vieläpä pummattiin rastia. Seuraavalla välillä Inzaghin kivikkoraja tuli taas vastaan ja kivihelvetin myötä kisan loppuosa meni taaperrukseksi. Pitipä vielä pummata nelosrastiakin vajaan kartan takia. Inzaghin nilkka ja akillesjänne olivat niin tuskastuttavan kipeitä, että edes tiellä ei pystynyt juoksemaan. Maramahakin vaivasi. ”Nyt on kyllä jalat aivan rikki”, totesi Jorman kyydissä kotiin päässyt Inzaghi ja ihmetteli koska pystyy seuraavan kerran urheilemaan. Maaliin pari kuitenkin pääsi ja kahden päivän yhteisaikakin oli alle kymmenen tuntia.

B-sarjassa Keemin vastuu laajeni polkujuoksun vauhdinpidosta umpimetsän suunnassakulkuun. Boitin (ja vähän Keeminkin) reisilihasten status aiheutti karjuntaa alamäissä mutta eteenpäin päästiin jopa juoksujalkaa. Harmillinen megapummi koko kisan tokavikalla rastilla pudotti kolme sijaa. ”Ei koskaan enää”, kuittasi tuntemuksensa Boit Äkäshotellin saunassa. Jotain positiivistakin koti-Tammelaan palannut Boit löysi seuraavana päivänä: ”Tällä hetkellä kantapää/akilles ei ole läheskään kipein paikka.” Boitin ja Keemin yhteisaika kahden päivän yhteensä 38,6 kilometrin suunnistuskeikalle oli n. 6 tuntia ja 40 minuuttia.

Tribin ja Jeshin toisen päivän urakka venyi viittä minuuttia vaille kahdeksan tunnin mittaiseksi. Lieneekö se uusi Tunturisuunnistusten ennätys? ”Jos ensi vuonna osallistutaan, ollaan ekana päivänä 9 tuntia ja toisena 10”, oli kaksikosta ehjempänä tunturista pois päässeen Tribin päivän uho. Jeshin polvi oli kipeytynyt niin, että kuudennen rastin jälkeen pari ei voinut juosta lainkaan.

Jaa kukako oli ensimmäisenä Norjassa? <vihje> sama joka oli viimeksi norjassa </vihje>.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi