JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 23.02.2012

Tie, joka antoi elämän

Keemin 20-viikkoinen itäisen paikan leiri huipentui pakkasmaratoniin Elämän tiellä

Venäjä, Venäjä ja Venäjä – 22.6.1941: Operaatio Barbarossa alkaa: Hitlerin armeija hyökkää 3,5 miljoonan sotilaan voimin Neuvostoliittoon.

8.9.1941: Saksan armeija on edennyt Neva-joen suulle ja valtaa Pähkinälinnan. Samalla Leningradin maayhteys muuhun Puna-armeijan hallitsemaan alueeseen katkeaa.

Marraskuu 1941: Leningrad on piiritetty täydellisesti lukuun ottamatta Elämän tietä, 40-kilometristä huoltoreittiä Laatokan lounaisrannalta kaupunkiin.

19.1.1943: Puna-armeija onnistuu avaamaan maayhteyden piiritettyyn kaupunkiin. Tässä vaiheessa Elämän tien kautta on evakuoitu lähes 1,5 miljoonaa ihmistä pois kaupungista, tilalle on kuljetettu mm. 1,6 miljoonaa tonnia tavaraa.

27.1.1944: Saksalaiset karkotetaan lopullisesti Leningradin ja Moskovan väliseltä valtatieltä ja piiritys päättyy. Lähes 900-päiväisen piirityksen aikana oli Leningradissa kuollut yli 650 000 siviiliä nälkään ja 3-miljoonaisen kaupungin väkiluku pudonnut puoleen miljoonaan. Lisäksi yli miljoona neuvostoliittolaista ja puolisen miljoonaa saksalaista sotilasta oli kuollut taisteluissa.

21.1.1970: Piirityksen kokenut intohimoinen juoksija Grigori Kolgaškin päättää muutaman ystävänsä kanssa juosta syntymäpäivänsä kunniaksi Elämän tien päästä päähän. Tapahtumasta muodostuu jokavuotinen perinne ja vuodesta 1973 alkaen se on järjestetty maratonin mittaisena. Kultaisella 1980-luvulla kisa kerää jopa kolme tuhatta jalkaparia talvisen juoksuharrastuksen pariin.

29.1.2012: Piirityksen päättymisen 68-vuotisjuhlien jälkimainingeissa järjestetään historian 43. Elämän tie -maraton. Mukana täydellä matkalla on 273 juoksijaa, heidän joukossaan yksi eemeli.

Keemin syksyn ja alkutalven kestänyt Venäjän treeni- ja kisakiertue huipentui Elämän tielle. Sitä ennen oli koluttu jo parit Sri Chinmoy –juoksut, Puškin-Pietari-juoksu, Novgorodin ja Tihvinän puolimaratonit sekä Pulkovo-Puškin-juoksu. Pianon päälle oli kertynyt mm. yleisen sarjan kultamitali Novgorodista sekä Yhtenäisen Venäjän sponsoroima 13-osainen teeastiasto Tihvinän M40-sarjan voitosta. Idän kisojen erikoisuutena missään näistä juoksuista ei ollut osanottomaksua. Elämän tielle päästäkseen piti ulkomaalaisen kuitenkin kisa-aattona käydä pulittamassa 25 euroa sekä hakea lääkärin allekirjoitus. Venäjän passilla pääsymaksu olisi ollut 160 ruplaa.

Numerolapun ostamisen jälkeen Keem osui katselemaan kisakanslian vieressä myynnissä olleita lenkkareita. Uusille Speed Stareille oli jo tarve, joten niiden hintaa piti myyjältä kysyä. ”4400 ruplaa. Mutta sinähän olet Keem IRCistä, eikös? Saat 3700 ruplalla!”, kuului vastaus. 20 viikossa ehtii näemmä leireilevän eemelin maine kiiriä. Eihän niitä kenkiä tämän jälkeen ostamattakaan voinut jättää. Joku olisi halunnut ostaa Keemin maratonpaidankin, mutta siitä ei eemeli mistään hinnasta suostunut luopumaan.

Kisa-aamuna matka lähtöpaikalle Kokkeroon, Laatokan rannalle, sujui järjestäjien bussikyydillä. Venäjä ei olisi Venäjä jos kyyti olisi järjestynyt helposti. Busseja oli varattu liian vähän ja kuskit eivät suostuneet ottamaan ketään seisomapaikoille, joten paikastaan joutui taistelemaan ihan tosissaan. Viime hetkellä itsepäinen eemeli kuitenkin löysi kuin löysikin tilaa yhdestä kyydistä. Bussi vei maaseudulle koululle, jossa sai vaihtaa kisavaatteet päälle. Luokkahuoneessa vierestä kuului tutunkielinen puheensorina: mukana oli kaksi muutakin suomalaista!

Bussikyyti jatkoi Laatokan rannalle Elämän tien alkuun, jossa kolmisensataa maratoonaria lähetettiin puoliltapäivin matkaan aurinkoisessa 22 asteen pakkasessa. Elämänsä ensimmäiselle pakkasmaratonille startannut Keem oli varustautunut olosuhteisiin viisin housuin, kaksin sukin sekä neljin paidoin/takein. Ikävästi hikeä kerännyt merinovillainen välipaita taisi tässä varustuksessa olla liikaa, ja housujakin olisi riittänyt yhdet vähemmän, ellei vaatteidenvaihdossa trikoiden lahkeen vetoketju olisi hajonnut. Missään vaiheessa matkalla ei kuitenkaan tullut varsinaisesti kylmä, joten vaatevalintoja voitaneen pitää onnistuneina. Lähtövärjöttelyssä kylmettyneet varpaatkin alkoivat tarjeta ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen hyvin.

Ennakkopelotteluista huolimatta juoksualusta oli heti alusta lähtien erinomaisessa kunnossa. Nastalenkkareita tai muita erikoisuuksia ei tarvittu, onneksi ei sellaisia Keem ollut jalkaansa pannutkaan. Ensimmäinen vitonen juostiin lähtöpaikan nurkilla ja vasta sitten ponnistettiin varsinaiselle Elämän tielle kohti Pietaria. Keemin juoksu sujui alussa rennosti n. 4.30 minuutin kilometrivauhdilla. Juoksuseuraakin riitti alkuvaiheissa hyvin. Jo kolmannella vitosella kävi kuitenkin selväksi, että jalat eivät ole oikein maratonkunnossa, siksi paljon niitä jo siinä vaiheessa väsytti. Vauhti hidastui pikku hiljaa niin, että puolimatkaan Keem saapui ajassa 1:40.

Parinkymmenen asteen pakkasessa juokseminen ei tuntunut kesän lapsesta missään vaiheessa kovinkaan järjelliseltä toiminnalta, mutta touhua helpotti se, että ympärillä oli satoja muita tekemässä samaa. Myös upea auringonpaiste ja idyllisen kauniit kylämaisemat sekä viiden kilometrin välein tarjoiltu lämmin tee virkistivät mieltä. Aikaisessa vaiheessa kehoon hiipineestä väsymyksestä huolimatta maratoonarin matka hiljakseen eteni. Puolenmatkan kieppeissä piti tovin juosta yksin, mutta pian takaa tuli uusia seuralaisia vauhtiin mukaan. Elämän tien maratonin maineesta ja arvostuksesta kertoo se, että liikenne oli koko matkalta suljettu. Näin maratoonarit saivat juosta parhaalla väylällä tien keskellä, laidat kun olivat kovin pöpperöiset. ”Juoskaa oikeaa laitaa!”, kuului fanittavan mummon opastus eräässä tiukassa kaarteessa oikealle.

Elämän tien vaativin osuus on 28 ja 35 kilometrin välinen lähes yhtäjaksoinen ylämäki. Tätä mäkeä tarpoessa putosi kilometrivauhti jo viiteen minuuttiin ja sen ylikin. Viimein edessä oli kuitenkin iso alamäki ja sen jälkeen 7 kilometrin pituinen loppusuora moottoritiellä. Alamäki, sen päällä nautittu suolaleipä ja kuuma tee yhdistettynä voitetun ylämäen nostattavaan tunteeseen sekä takaa rinnalle kirineeseen kilpakumppaniin siivittivät Keemin yrittämään 7 kilometrin loppukiriä. Voimia siihen olisi saattanut riittääkin, mutta valitettavasti jo kahden kilometrin jälkeen oikea etureisi toi julki vastalauseensa krampin muodossa.

Kramppailevan reiden kanssa viimeiset viisi kilometriä olivat pitkät niin. Lopulta maali kuitenkin tuli vastaan. Loppukirissäkin oli antauduttava parempireitiselle juoksijalle. Keemin ajaksi kellotettiin 3:27.01, mikä vastasi aika lailla ennakko-odotuksia. Näin oli taas yksi kolmen ja puolen tunnin maraton takana. Eroa kärkeen kertyi lähes tunti.

Maalissa kuuma tattaripuuro maistui, mutta pitkäksi aikaa siitä ei pakkasessa hikisenä voinut jäädä nautiskelemaan. Bussikyyti lähtikin melkein saman tien. Nyt ei paikasta tarvinnut taistella, sillä bussi lastattiin suosiolla täpötäyteen ja Keem sai seisomapaikan. Bussissa oli melkoinen tunnelma! Hikiset maratoonarit vaihtoivat ahtaissa tiloissa vaatteita, söivät puuroa ja joivat teetä, vaihtoivat kuulumisia, puhuivat puhelimeen, heittelehtivät kurveissa minne sattuu. Keemiä väsytti ja nauratti, taisi siinä tulla vähän irkattuakin. Hulabaloo oli sellainen, että Keemin osanottomitali katosi kaulasta jonnekin.

Bussi vei saunalle numero 79. Venäjällä harvemmin on kisojen yhteydessä edes pesumahdollisuutta, pukuhuonekin on luksusta, mutta nyt päästiin saunaan! Etukäteen kohuttua votkatarjoilua siellä ei kuitenkaan ollut, mutta olipahan makoisat löylyt.

Löylyjen jälkeen Keemillä meni aikansa ihmetellä, missä oli ja miten sieltä pääsisi pois. Hetken harhailun jälkeen kuitenkin löytyi pikkubussi, jolla pääsi kisakeskuksen suuntaan. Siellä oli meneillään jonkinlaiset loppujuhlat. Juhlapuheita pidettiin ja palkintoja jaettiin. Keem ei ehtinyt jäädä niitä seuraamaan, vaan etsi käsiinsä osanottajamitalivastaavan. Yläkerran uumenista sellainen löytyikin ja Keem poistui paikalta muistomitali kaulassaan. Näin ollen Elämän tielle ei tarvitse lähteä toisen kerran. Itäisen paikan leiri oli ohi.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi