JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 05.02.2004

Eemelit hopealle Kurussa

Hazor hiihti seuran triplamestariksi

Metelj Kuru, FINLJANDIJA -- Kurun 24 tunnin hiihto kisailtiin viime viikonloppuna vuosikymmenen lumimyräkän keskellä. RC Eemelin kuusihenkinen joukkio mellakoi 2,1 km ladulla 165 kierroksen verran ja ehti tällä tuloksella kuntosarjan kakkostilalle. Tavoitteena ollut 442 km seuraennätys oli kuitenkin vallinneissa olosuhteissa täysin mahdoton; siitä jäätiin peräti 95,5 kilometriä.

Seuran sisäisessä hiihtomestaruuskisassa Hazor jätti lopulta ikuisen kakkosen leiman niskastaan ja karisti kaikissa kolmessa kisassa muut eemelit kannoiltaan. Suvereeni esitys koostui seitsemästä vapaan kierroksesta (6.27-7.17) sekä seitsemästä perinteisen lenkistä (8.20-8.54) eikä ennakkosuosikeilla, Boitilla ja Renoolla ollut nokan koputtamista voittotaistelussa. Vapaan kisa kylläkin oli äärimmäisen tiukka, sillä Boit hiihti erityisen ansiokkaasti nopeimman lenkkinsä vain sekuntia hitaammin kuin Hazor sekä ainoana viidesti alle 7 minuutin, mutta jäi seitsemänneksi nopeimmassa ratkaisevat 11 sekuntia Hazorille ja siten vapaan yhteisajassa 13 sekuntia (47.46-47.59).

Pertsan erikoismies Renoo hiihti vuorokauden nopeimman perinteisen kierroksen (8.15), mutta ei silti pärjännyt Hazorille tasaisuudessa ja joutui tyytymään hopeaan ajoin 59.53-1:02.17. Yhteisajoissa Hazor olikin sitten suorastaan ylivoimainen, tässä tulokset:

 1. Hazor,  1:47.39 - 0:47.46 + 0:59.53
2. Boit, 1:51.27 - 0:47.59 + 1:03.28
3. Kiptoo, 1:59.02 - 0:52.30 + 1:06.32
4. Renoo, 2:02.31 - 1:00.14 + 1:02.17
5. Keem, 2:07.24 - 0:56.36 + 1:10.48
6. Ariok, x:xx.xx - 1:04.32 + x:xx.xx

RC Eemelin aloittajana kisassa oli Boit, joka kuitenkin ensimmäisellä kierroksellaan menetti tärkeitä sekunteja sijoituttuaan lähtöryppäässä hieman liian taakse. Avauskierros sujui silti hurjassa ajassa 6.49. Muiden debyyttikierrokset sujuivat vielä kohtalaisen hyvällä säällä ajoissa: Ariok 8.56, Hazor 6.37, Keem 8.03, Kiptoo 7.03, Renoo 8.15(p).

Tämän jälkeen siirryttiin ennakkoskeeman mukaiseen paritaktiikkaan, jossa kaksi eemeliä kiersi aina vuoron perää 2-3 kierrosta. Lumisateen alkaessa Boit ja Hazor ehtivät vielä vilistää nopeimmat kierroksensa 6.28 ja 6.27 (Hazorille siis eemelien nopein kierros!) sekä Keem lähtösuoran kaatumisesta huolimatta oman toiseksi nopeimpansa 7.59, mutta sitten keli kävi sen verran kehnoksi että kukaan ei enää juurikaan pystynyt omia aikojaan parantamaan koko loppuvuorokauden aikana - paitsi Renoo, joka alkuvaiheissa hiihti vain perinteistä. Boitin ja Hazorin tahti säilyi ylivertaisena, mutta kovin kaukana ei ollut Kiptookaan: seitsemän ensimmäistä kierrosta kaikki selvästi alle kahdeksan minuutin. Alle seitsemän ei Kip kuitenkaan aivan päässyt.

Aika pian kävi selväksi, että kuntosarjassa eemelien pahimmat vastustajat ovat suuria joukkioita hiihdättäneet Tampereen poliisit sekä pelastuslaitos. Pelastuslaitos näytti olevan jo karkaamassa, mutta yllättäen heidän vauhtinsa illan pimentyessä hidastui ja pian koko kolmikko oli tasoissa. Joukkueiden kiertäessä yhä huonommaksi käyvää latua alkuillasta oltiin pienen hetken verran siinä tilanteessa, että eemelit olivat jopa muutaman sekunnin johtoasemassa.

Mutta sitten poliisien 20 hengen joukkuevoima alkoi jyllätä ja pikku hiljaa Sorilan hiihtäjät karkasivat haastajiltaan, varsinkin kun eemelit alkoivat sisäisen kilpailunsa yllyttäminä hiihtää pertsaa, jota kertyikin yhteenä 38 kierroksen verran. Pelastuslaitoksen vauhti sen sijaan hiipui sen verran paljon, että aamun sarastaessa alkoi RC Eemelin hopeasija olla jo sinetöity.

Eemeleistä nukkumavuorossa ensimmäisinä olivat Hazor ja Keem, jotka puoli yhdentoista aikaan kävivät vielä kerran antamassa kaikkensa ladulla ja painuivat sitten vajaaksi kolmeksi tunniksi pehkuihin torkahtelemaan. Tällä välin muu jäsenistö kiersi ehkä koko vuorokauden raskaimpia kierroksia lumisateen ja kovan viiman keskellä järjestelmällä 1-2-3-4 ja pari Boit-Ariok siihen vielä pari ylimääräistä kierrosta päälle.

Puoli kolmelta Hazor ja Keem lopulta nousivat ylös helpottamaan muiden urakkaa ja antoivatkin reippaasti lepoaikaa hiihtämällä kumpikin kerrassaan kolme kierrosta pertsaa. Lumisade oli nyt tauonnut ja suksi luisti selkeästi paremmin; Hazor pääsikin juuri tässä kohtaa ratkaisemaan perinteisen mestaruuden hiihtämällä kolmasti peräjälkeen väliin 8.20-8.22.

Tämän jälkeen Boit ja Ariok kävivät vielä viimeisen kerran ennen höyhensaarille lähtöä kiertämässä ladun kolmesti. Kun urakka oli valmis, olivat miehet 16 tunnin sisällä urakoineet jo 23-24 kierrosta!

Huonon kelin seurauksena joukkueen vauhti oli selvästi skeemassa ennakoitua hitaampi, mutta onneksi mukana oli Boitin online-skeema. Sen ansiosta hiihtojärjestystä voitiin muuttaa siten, että nukkuma-ajat pysyivät suunnilleen suunniteltuina. Kaiken kaikkiaan yön aikana skeemasta poistettiin peräti 24 kierrosta.

Hazor ja Keem pääsivät vielä kerran klo neljän ja viiden välillä nauttimaan hieman paremmasta kelistä ja vipelsivätkin kolme kierrosta aikoihin 7.25-7.49 (Hazor) sekä 7.58-8.53 (Keem, joka näin hiihti nopeimpansa siis aamuviideltä). Kiptoon ja Renoon tuuri kelien suhteen sen sijaan ei ollut kadehdittava: nukkumaan keskellä yötä juuri lumisateen loppuessa ja takaisin hiihtämään uuden myräkän aamuyöstä alkaessa.

Yöunilta palattua jokainen huomasi, että ei enää pysty nostamaan sykettään lähellekään lauantai-illan lukemia - kaikilla alkoi olla diesel-vaihde päällä. Kello 08.27 Boit totesi, että "Ei enäääääää", pakkasi kamansa ja poistui kohti Pietaria erittäin tiiviin 27 kierroksen urakan tehneenä. Loput viisi eemeliä kiersivät valaistua rataa vielä 3,5 tunnin ajan yrittämässä aika ajoin jopa tulosparannuksia. Lähimmäksi maksimivauhtiaan tässä vaiheessa ylsivät Renoo ja Keem puristamalla vielä aamullakin hyvin: Renoo klo 07.16 koko tapahtuman nopeimman lenkkinsä 8.06 ja Keem niinkin myöhään kuin klo 10.27 oman kuudennksi nopeimpansa 8.08. Myös hieman pitemmän lepotauon alle saanut Ariok kiiti jälleen selvästi alle kymmenen minuutin lenkkejä.

Hazorkin jaksoi vielä puristaa sekunnin pois sisäisen kilpailun yhteistuloksestaan pistelemällä toiseksi viimeisen lenkkinsä 7.17. "On se kova", totesivat muut eemelit yhteen ääneen. Hazorin saapuessa vihon viimeiseltä kierrokseltaan oli hiihtoaikaa jäljellä vielä 4,5 minuuttia. Keem päätti lähteä vielä kerran kierrokselle, mutta tuli ensimmäisen ylämäen jälkeen houkutelluksi pysähtymään ja kääntymään takaisin. Niinpä viimeinen kierros jäi hieman vajaaksi, mutta virallisiin tuloksiin se silti merkittiin mukaan - sääntöjen mukaan kun siihen olisi riittänyt pelkkä lähtövaatteen ali hiihtäminenkin.

Koville otti, mutta hauskaa oli! Pokaalin menettäminen hieman eemeleitä kismittää, mutta onnittelemme poliiseja hienosta hiihdosta. Hoppee ei oo häppee, ei Kurussa sen enempää kuin Vierumäelläkään! Ehkä ensi talvena löytyy taas uusi 24h-hiihto jostain...mutta sitä ennen pitää ratkaista kuka on eemelien DunderF-mestari ja kuka sivakoi Pirkan sutjakkaimmin! DunderF:ssä on tiedossa valitettava poisjäänti, kun hallitseva mestari Boit ei pääse mukaan. Näyttäisikin siltä, että DF-mestaruus on viime vuonna 26 sekunnin sisään sijoille 2-4 sijoittuneen kolmikon kauppa: Keem, Hazor, Kiptoo.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi