LEHDISTÖTIEDOTE 03.05.2000 JULKAISUVAPAA HETI
Keem kokosi itsensa Varjo-Oisen Varjolle

Vuosituhannen treeni vapun iltana Puerto Lópezin rantahiekalla

Hotel Ecuahostel, Guayaquil, Ecuador -- Toimittaja: "Milta nyt tuntuu?"

Keem: "Hienolta! Pahin aallonpohja on saavutettu ja tasta eteenpain kunto sen kuin nousee."

T: "Huhujen mukaan teit erinomaisen treenin vapunpaivan iltana, onko tassa peraa?"

K: "Jep. Kavin tutustumassa Puerto Lópezin rantahietikon treenimaastoihin jo kahtena edellisena iltana ja 1.5. lopulta n. tuntia ennen auringonlaskua koin tarpeelliseksi testata kostean rantahietikon sopivuuden treenaamiseen."

T: "Ja maasto oli hyva?"

K: "Ei valittamista, paljain jaloin tehty treeni auringon laskiessa keskelle valtamerta - sopii hienosti epaonnistuneen Varjo-Oisen jalkimainingeissa."

T: "Millaisen treenin teit?"

K: "Lahdin varovasti liikkeelle, muistaen viela perjantai-aamun kauhut ja tarkoituksena vain erittain rauhallinen 30 minuutin holkka. Saavuin rannan pohjoispaatyyn, kaantopaikalla 17 minuutin juoksun jalkeen ja olo tuntui todella hyvalta. Kaannyin takaisin ja huomasin, etta teki mieli paastella kovaa - joten laskettelin ehka hieman reilun kilometrin reipasta vauhtia ja pian taman jalkeen viela minuutin todella kovaa. Ilmeisesti vuoristossa hankituista punasoluista alkaa lopulta olla hyotya, silla juoksu sujui kuin unelma! 30 minuutin jalkeen ei tehnyt yhtaan mieli lopettaa, joten jatkoin aina rannan etelapaatyyn asti ja holkottelin sielta takaisin lahtopaikalle. Tassa vaiheessa teki viela mieli tehda yksi kunnollinen 2 minuutin pyrahdys ja kun olin palautellut tasta, niin kellossa oli 51 minuuttia taynna. Askeleita naytti tulleen 8468 ja vaikka mittari naytti Oisemaista lukemaa 9,40 km niin uskon treenin pyrahdyksista johtuen olleen hyvinkin tarkkaan 10 km."

T: "Vuosituhannen treeni siis?"

K: "Kylla nain voidaan sanoa. Eniten askelia, eniten kilometreja, parhaat fiilikset ja inspiroivin ymparisto. Koskaan ennen en ole suorittanyt loppuvenyttelya Tyynessa Valtameressa."

T: "Kuulostaa ihan silta, etta Puerto Lópezin treenia voitaisiin pitaa Varjo-Oisen Varjona, vai mita?"

K: "Kuulostaa erinomaiselta! Taidankin lahettaa anomuksen seurakavereille, voitaisiinko Varjo-Oisen Varjon suoritus lisata seuran viralliselle tuloslistalle. Vain kahden valipaivan jalkeen Varjoisen Lenkilta pidan tata aivan listakelpoisena suorituksena.

T: "Toivokaamme, etta suoritus siis hyvaksytaan. Kiitokset haastattelusta!"

K: "De nada, ilo on minun puolellani. Tasta opimme ehka sen, etta aina ei kannata lahtea tekemaan parastaan ja katsoa mihin se riittaa."

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu




Uusimmat lehdistötiedotteet:

Hazor L -- Hazor juhli umpihangessa, tekoäly tuotti onnittelurunon
RC Eemeli ilmoittaa tulevasta kaudesta 2023 - Tikkajuoksu, Halloween Hike ja muut tapahtumat odottavat osallistujia -- Helsinki City-O järjestää tulevana kautena jälleen upeita urheilutapahtumia
Virta vei Boitia ja Keemiä Ahlaistenjoessa -- Yhden osanottajan Cup-kilpailua ei vielä nähty
Kiptoo L -- Kiptoon merkkipäivää juhlittiin Tampere parkrunissa
RC Eemeli Cup 2021 huipentuu pudotusjuoksuun -- Mikä oli Hämptonin puolimaratonin raaston merkitys?

Kaikki lehdistötiedotteet