LEHDISTÖTIEDOTE 04.07.2000 JULKAISUVAPAA HETI
Varjo-Tahkon Varjo polkaistiin Tampereella ja Ylöjärvellä

Patrik huippuaikaan maraton-matkalla

Säätötalo, Tampere -- Tänä vuonna Varjo-Tahkon Varjo jouduttiin olosuhteiden pakosta järjestämään 2 päivää myöhemmin kuin varsinainen Varjo-Tahko. Tämä jo kaksipäiväiseksi kasvanut megatapahtumaluokan etappiajo poljettiin Tampereen ja Ylöjärven maastoissa. Matkaa reitillä oli suurinpiirtein 42 km 195 m eli voidaan puhua myös maraton-tapahtumasta. Tuo maraton-matka poljettiin vieläpä kahdesti, lähtöjen ollessa maanantaina 3.7. klo 8.00 sekä tiistaina 4.7. klo 6.30. Tasapuolisuuden vuoksi matka poljettiin vastakkaisiin suuntiin eri päivinä. Tällä tavalla vältyttiin mahdollisilta spekulaatiolta lähdön ja maalin välisestä korkeuserosta.

Patrik kellotti maratonin mittaisella matkalla tulokset, jollaisia nykyään harvoin näkee suomalaisten tekeminä. Ensimmäinen maraton taittui aikaan 2 h 22 min 15 s, joka on varsin kelpo tulos ottaen huomioon varsin jyrkästi kumpuilevan rataprofiilin. Mutta paras oli tässä vaiheessa vielä kokematta. Seuraavana aamuna saatiinkin sitten varsinainen paukku, kun kellot pysähtyivät korkean talon pihalla aikaan 2 h 21 min 11 s! Eikä edeltävästä maratoonista tuolloin ollut kulunut edes täyttä vuorokautta. Kaiken kaikkiaan matkan varrella paloi poroksi 2565 kcal mökillä paistettua makkaraa ja muuta einestä.

Tapahtumassa oli yllättävän suuri osanotto ottaen huomioon molempina päivinä tapahtunut aikainen lähtö. Huolimatta saavuttamastaan ehdottomasta huippuajasta Patrik joutui tunnustamaan paremmakseen pari tukkirekkaa sekä lukuisia kesämökkiläisiä peräkärryineen. Lisäksi useampi tavallinenkin peltilehmä pääsi kiirehtimään Patrikin edelle.

Korkeasta talosta tavoitettu Patrik katsoikin jo samana päivänä vähän kauemmas tulevaisuuteen, sillä päivä oli miltei pilvetön ja näkyvyys kattohuoneistosta erittäin hyvä. "Periaatteessa nopeus on kohdallaan. Kunhan saamme vielä RC:ssä siirrettyä tämän maratonnopeuden ilmatäytteisiltä renkailta geelitäytteisille juoksukengille, on RC:n maratonennätys kelpo katseltavaa. Ensimmäinen yritys geelitäytteisillä välineillä tällä kaikkien matkojen kuninkaalla on näillä näkymin 340 päivän päästä lauantaina 9 kesäkuuta 2001 kello 14.00 paikallista aikaa Tukholmassa. Tuohon kisaan olisi tarkoitus, jos vain suinkin mahdollista, saada RC:ltä vähintään kolmihenkinen joukkue." Tuolloin Patrik tähtää vielä tällä hetkellä utopistiselta tuntuvaan kolmen tunnin alitukseen.

Palaten korkeammista sfääreistä Varjo-Tahkon Varjoon, toteaa pokaalisijoilta pudonnut Patrik seuraavaa: "Kokonaisuutena Varjo-Tahkon Varjo on varsin mallikkaasti järjestetty tapahtuma. Ennen muuta ensimmäisen maratonetapin jälkeen seurannut soutuosuus teki lähtemättömän vaikutuksen. Myös makkaranpaisto oli järjestetty erittäin hyvin".

"Tätä reittiä ei voi aivan varauksettomasti suositella vilkkaimpana ruuhka-aikana, sen verran mitättömät ovat pientareet reitin pohjoisimmalla kolmanneksella."

Sen verran tyytyväiseltä Patrik kuitenkin vaikutti, että ei ole lainkaan mahdotonta että hänet nähdään tällä reitillä mahdollisesti vielä tänä kesänä.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu

Ilmoittautuminen Tuhkolman Maratoonille


Uusimmat lehdistötiedotteet:

Hazor L -- Hazor juhli umpihangessa, tekoäly tuotti onnittelurunon
RC Eemeli ilmoittaa tulevasta kaudesta 2023 - Tikkajuoksu, Halloween Hike ja muut tapahtumat odottavat osallistujia -- Helsinki City-O järjestää tulevana kautena jälleen upeita urheilutapahtumia
Virta vei Boitia ja Keemiä Ahlaistenjoessa -- Yhden osanottajan Cup-kilpailua ei vielä nähty
Kiptoo L -- Kiptoon merkkipäivää juhlittiin Tampere parkrunissa
RC Eemeli Cup 2021 huipentuu pudotusjuoksuun -- Mikä oli Hämptonin puolimaratonin raaston merkitys?

Kaikki lehdistötiedotteet