LEHDISTÖTIEDOTE 13.04.2003 JULKAISUVAPAA HETI
Pat ja Keem Zywiecin vuoristoradalla

Eemelit lahelle ennatyksia hankalassa maastossa Puolassa

Rynek, Zywiec, POLSKA -- Ensimmaista kertaa RC Eemelin historiassa kaksi jasenta on osallistunut samana paivana ulkomailla jarjestettavaan kilpailuun. Keem ja Patrik siirtyivat perjantaina 11.04. Puolaan ja varikkaiden vaiheiden jalkeen paatyivat kisakaupunkiin Zywieciin lauantai-iltana. Edessa oli kevaan ensimmainen puolimaratonkoitos tassa 30 miljoonaa litraa olutta vuosittain tuottavassa 20.000 asukkaan maalaiskaupungissa.

Keem ja Patrik herasivat aurinkoon, kannykoihin, linnunlauluun ja laheisen kirkon kelloihin sopivasti ennen 10.00 tapahtuvaa starttia. Aamupala, ruokalepo, suihku (pat) / aamulenkki (keem), saato. Verrytellen kisapaikalle noin 1,5 km matka. Patilla sykkeet suht korkealla, Keemilla matalammalla.

Smetana- ja kefiiritankkauksen jalkeen eemelit vetivat ruhtinaalliset 8 tuntia unta palloon ennen kisapaivaa. Aikainen kello kymmenen startti pakotti osanottajat heraamaan aamiaiselle jo kello kuudelta. Kuvun taytyttya kavi Keem mittaamassa ulkolampotilaksi nelja astetta. Tulossa oli aurinkoinen ja tyyni paiva.

Reitti lahti 348:n metrin korkeudesta ja kierteli henkeasalpaavissa maisemissa. Henki siis salpautui muunkin kuin kilpailoiden perassaroikkumisen takia. Reitti vaelsi 343:n ja 394:n metrin korkeudessa. Kokonaisnousua hulppeat 280 metria ja korkeuseroa siis 51 metria.

Zywiecin puolimaraton kilpailtiin aamukilpailuna. Puoli kymmenelta Zywiecin rynekilla oli taysi rahina ja kisatohina paalla - ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Osanottomaksuna pyydettiin nimellista seitseman zlotyn summaa, joten kilpailemaan paasi 1,70 eurolla. Eemeleille jaettiin numerot 268 ja 269, taten jasenemme olivat aivan viimeisten ilmoittautujien joukossa. Pienta huolenaihetta saatiin siita, etta ymparilla pyori lahinna Polska-verkkareihin sonnuttautuneita atleetteja - mita jos eemelit jaavat viimeisiksi ja eksyvat reitilta?

Viimeistaan lahtoryhmityksessa kavi kuitenkin selvaksi, etta mukana on aimo annos myos tavallisia kuolevaisia ja itse asiassa kavikin niin etta eemelit jumittuivat alkutohinassa keskelle todella hidasta poppoota. Avauskilometri hidastui hyvinkin jopa puoli minuuttia taman kuhnastelun seurauksena. Auton alle jaaneen kissanraadon ihastelu viimeistaan kuitenkin siivitti sankarimme tayteen vauhtiin ja Sola-joen sillan ylittaminen antoi tapahtumalle ansaitsemaansa juhlavuutta.

Viiden kilometrin merkkipaalulle Keem saapui hyvavoimaisena ajassa 19.39, Patrik hieman myohemmin maarittelemattomana hetkena, nakohavainnon Keemista menettaneena. Alkukilometrit eivat olleet viela aivan mahdottoman raastavan kovia, mutta toisella vitosella alkoi tapahtua. Etela-Puolan luonto esitteli maastollisesti vaihtelevimpia puoliaan kun 272 juoksijan joukko eteni pitkin mutkittelevia maaseututeita hulppeiden tekojarvimaisemien edessa.

Hieman ennen puolimatkaa oltiin jo 40 metria lahtopistetta korkeammalla, mutta eemelien meno pysyi edelleen varsin hyvana. Vaativa maasto teki kuitenkin tehtavansa: Keem saapui kympin valiaikapisteeseen ajassa 40.43 ja Pat ajassa 44.58 ja tama olikin ensimmainen valiaika minka Patrik sai otettua. Heti valiaikapaikan jalkeen noin 15 metria Patrikin edella kiitanyt isantamaan edustaja huusi jotain taaksepain eika Patrik ollut varma oliko tama huuto suunnattu Patrikille, jollekin Patrikin takana tulevalle vai kenties yleisolle. Siita s-aanteiden sekamelkasta kun varmaan aika harva eemeli olisi ottanut selvaa, kenties Keemia ja Boitia lukuunottamatta. Kohta juottopaikalla tama samainen kilpaveikko kuitenkin teki uuden kommunikointiyrityksen ja Pat kertoi olevansa Finlandiasta eli Suomesta. Mies sai kysyttya jotenkin ymmarrettavasti etta halusi tietaa 10 km valiajan, jonka Patrik miehelle jotenkin kertoi. Kohta mies pyyhalsi eteenpain ja liittyi toisen kilpailijan joukkoon. Ilmeisesti valiaikoja kysellyt kertoi toiselle Patrikin olevan Suomesta, koska kohta tama toinen isantamaan edustaja katsoi taakse, heilutti Patrikille ja huudahti iloisesti ja ytimekkaasti: "joulupukki!". Tassa tilanteessa Patrik katsoi soveliaaksi kayttaytymiseksi huutaa takaisin "joulupukki", mika heratti suurta hilpeytta.

Valitettavasti toinen puolisko reitista ei ollut yhtaan sen helpompi kuin ensimmainenkaan. Jokaista alamakea seurasi aina uusi ylamaki ja niinpa kokonaisnousu reitilla kasvoikin kerrassaan 280 metrin mittoihin asti. Eemeleilla ei askel alkanut kuitenkaan vielakaan painaa pahoin, vaikka toki jatkuva vuoristorata vasytti jalkoja aivan toisella tavoin kuin Pirkkahallin tartan.

Viiteentoista kilometriin Keem saapui jo selvasti vasyneempana ajassa 1:01.27 ja tiesi kykenevansa tanaan maksimissaan 86 minuutin loppuaikaan. Onneksi samassa vauhdissa taivalsi monenmoista paikallista menijaa ja vetoapua loytyi aina heikon hetken tullen.

18-19 kilometrin kohdalla odotti koko reitin pahin ylamaki - vajaan kilometrin matkalla kivuttiin 50 metrin ylos. Sisukaskaan eemeli ei tasta selvinnyt puuskuttamatta, mutta ylhaalla odottanut viimeinen juottopiste sai mielen taas kohoamaan. Kahdeskymmenes kilometri ravattiin tiukkaa alamakea jalkojen huutaessa armoa. Viimeisella kilometrilla juoksijoita kuitenkin armahdettiin tasaisella loppurykayksella, joka ainakin Keemille tuli varsin tervetulleena.

Voipunut Keem joutui viela viimeisilla sadoilla metreilla antautumaan ankaraan kiritaisteluun Mariusz Ryniakin kanssa. Loppukirivastus olikin sita luokkaa, etta vastaavaa ei Suomessa moni muu kuin skeema tarjoa. Herra Ryniak hahmotti maalivaatteen sijainnin sen verran paremmin, etta viimeisella metrilla tyontyi 0,04 sekuntia Keemin edelle, jattaen RC Eemelin ennatysmiehen sijalle 61, ajalla 1:26.42,16.

Keemin 14. puolimaraton toi siis tulokseksi ajan joka on keemin uran viidenneksi paras neljastatoista suorituksesta.

Talla irtosi 18-34 -vuotiaiden naisten sarjassa kunniakas viides tila.

Toimituksen arvio vaikean reitin aiheuttamasta aikalisayksesta liikkuu 2-3 minuutin tietamissa, mutta todellista haittaa on toki erittain vaikea arvioida. "Urani toiseksi paras puolimaraton", arvioi Keem suoritustaan itse. Ottaen huomioon radan vuoristoratamaisen luonteen oli 4 minuutin ja 31 sekunnin paahan RC Eemelin ennatyksesta suoriutuminen kovan luokan suoritus.

Patin niinikaan 14. puolimaraton-suorituksen loppuaika 1.37.07 oli puolestaan Patin toiseksi (!) paras kautta aikojen. Ainoastaan vajaat kahdeksan vuotta sitten Turussa Paavo Nurmella Patrik on pystynyt kovempaan kyytiin. "Urani nautittavin puolimaraton suoritus", tilitti Patrik. "Juokseminen oli todella hauskaa ja Sleesialaisten makien selattaminen kerta toisensa jalkeen antoi vahvan onnistumisen tunteen", purki tuntojaan Renoon ennatyksen 10 sekunnilla Etela-Puolan vuoristomaaseudulla paihittanyt keskimatkojen spesialisti.

Zywiecin puolimaratonia voi lammolla suositella kenelle hyvansa juoksuhullulle. Maaliintulo huikean kannustuksen keskella kaupungin keskustorille oli upea elamys ja 7 zlotyn osanottomaksulle sai erinomaista katetta t-paidan, tulitikkuaskin, turistioppaan ja juomien muodossa. Valitettavasti vain vaikka t-paitoja riitti viela 1.26:n menijoille, ei 1.37:n viipyjilla ollut niille apajille asiaa.

Toisaalta kilpailun johtaja osoitti mahtavaa solidaarisuutta RC Eemelia kohtaan jakamalla palkintojenjaon jalkeen suomalaisvieraille ylimaaraisen t-paidan per eemeli.

Eika tassa kaikki - numerolla dwiescie szescdiesziat dziewiec kilpaillut Patrik kuittasi arvonnassa itselleen viela toisenkin t-paidan! Arvontapalkintoja voittaneiden kilpailunumeroita huudettiin ja jollain mystisella tavalla ja ylimaallisella tahdonvoimalla Keem onnistui tunnistamaan kymmenien s-aanteiden foneettisesta sekamelkasta Patrikin kilpailunumeron, minka ansiosta Pat meni vastaanottamaan xl-kokoa olevan sinisen t-paidan.

Tiedottaminen Zywiecissa onnistuu katevasti alle minuutin kavelymatkan paassa maalivaatteesta, joten sikalikin tapahtuma kannattaa pitaa kilpailuohjelmassa jatkossakin.

RC Eemelin tiedostusjaos paattaa talta eraa tuhansien assien maasta tahan.


Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi

Oheismateriaalia:

RC Eemelin logo


Muuta:

RC Eemelin kotisivu

Zywiecin puolimaratonin sivut


Uusimmat lehdistötiedotteet:

RC Eemeli vietti pyhäinpäivää Arabianrannassa -- Asukilpailun voitto lipsahti Bätmajalle
Suuntana Helsinki Kaikkienpyhienaatto Juoksu -- Vielä yli 9 tuntia aikaa ennakkolounastaa Halloween Runiin
Boitille cup-maastopyöräilyn hopeaa -- Cliini ja Keem suurissa vaikeuksissa jälkimmäisellä kierroksella
Mythin Q3 osavuotiskatsaus ja Cup-tilinpäätös -- Eemelinaikainen viisiottelu jää kesken neljään osakilpailuun ja pistesaalis romahtaa, mutta kuntonäkymät on hyvät
RC Eemeli on saavutettavampi kuin koskaan aikaisemmin -- Vain harva seuran jäsen pääsee enää muilta karkuun.

Kaikki lehdistötiedotteet