JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 03.04.2004

Kaakinmaan keltanokka kohelsi Himoksella

Mailapeliturnaus jäi Ariokilta väliin

Pyynikin kuve, TAMPERE -- Eilen ykköseksi luultu Ariokin mailapelitodennäköisyys putosi huomattavan nopeasti noin 0,85:een uimakerhon kevätpäivän yhteydessä tapahtuneessa kohelluksessa. Alkoholilla ei tiettävästi ollut osuutta asiaan.

Yön aikana alkoi vaikuttaa siltä että mailapelitodennäköisyys on korkeintaan noin 0,6. Aamun sarastaessa myös koko totuus valkeni kaikessa karuudessaan. Ariok ei voinut kuin todeta: "Väliin jää kiekko." Jopa osallistuminen vuosituhannen kiritaisteluun saattaa olla vaakalaudalla.

Tarkoista estimaateistaan kuuluisa ylä-Hervannan Wankel ennusti Ariokin koheltamisen jo kohelluspäivän aamuna, Perjantaina 2.4. noin klo 08:32.

Mailapelipäivän aamun vilkkaan uutistenvaihdon lomassa on eri tiedotuskanavilla ehditty jo puida tapahtunutta. Villeimmät asiantuntijat ovatkin heittäneet ilmaan arvioita, joiden mukaan tapahtunut olisi vain hyväksi Ariokin juoksukunnolle. Keem arvioi kohelluksen kauaskantoisia seurauksia: "Ehkä tää on Ariokin juoksukunnolle tulevissa kisoissa ihan hyvä asia. Mailapelivammat saattaa hyvin olla vielä pahemmat kuin himoskohelluksen aiheuttamat." Niin ikään loukkaantumisen takia mailapeliturnauksesta poisjäänyt Patrik kommentoi poisjääntiään hieman samassa hengessä: "Itb:n sai jo pelkällä sulkapallolla, niin mitä saakaan jos siihen yhdistää vielä kössin, tenniksen ja pingpongin?" Kysymys lienee retorinen, emmekä usko Patrikin haluavan siihen vastauksia.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi