JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 18.08.2004

Tuttu nimi ratagolfin kärkipaikalla

Koulukadun rata ympäri 575 pisteellä ja 11 hole-in-onella. Voittoon riitti 64 pistettä.

Johtajan palli, Tampere, FI -- RC Eemelin vuotuinen hegemoniakamppailu jatkui 14. elokuuta ratagolfilla Tampereella. Eemelit olivat harjoitelleen kesän aikana Koulukadun isolla radalla yhteensä yli 20 kertaa – toiset enemmän, toiset vähemmän. Tunnollisena treenaajana tunnettu oikeakätinen Keem oli jopa opetellut ammattimaisesti lyömään pellin vasemmalta puolelta. Sama mies oli kisaviikolla kiertänyt radan peräti kahdeksan lyöntiä alle kolmen vuoden takaisen 59 pisteen seuraennätyksen. Aamupäivän kolea ja tuulinen sää toi oman mausteensa kilpailuun. Cupin ulkopuolisena mukaan oli uskaltautunut Hazorin autonkuljettaja Poimis, joka saikin kunnian toimia kilpailun ensimmäisenä lyöjänä.

Ensimmäinen kolmannes: Patrikilla ja Hazorilla vahva alku, Renoo kangertelee

Patrik ja Hazor aloittivat ottelun vahvasti käyden vuorotellen kärkipaikalla. Patrik käytti kakkosreiällä Boitin tavoin vain yhden lyönnin, samoin Hazor kolmosella. Keem tuskastui kakkos- ja kolmosratojen seiskojen jälkeen. ”Tämän päivän voisi unohtaa” -kommentoija kokosi kuitenkin nopeasti itsensä ja oli kolmanneksen lopussa enää yhden lyönnin päässä johtopaikasta. Ariok pelasi radat neljä ja viisi mallikkaasti, mutta alkukolmannekseen mahtui myös kolme seiskaa. Kuudennella radalla kärkipaikalle vaihtui mm. kahteen paitaan, kahteen takkiin ja hiihtohanskoihin pukeutunut Kiptoo. Poimis ihmetteli eemeleiden touhuja, eikä kehdannut näyttää todellisia taitojaan. Renoon alku oli musta; mies oli ensimmäisen kolmanneksen lopussa jäänyt kärjelle jo peräti 13 lyöntiä. Tilanne kuuden radan jälkeen: Kiptoo 22, Keem 23, Boit ja Patrik 24, Hazor 27, Ariok 28, Poimis 29, Renoo 35.

Toinen kolmannes: Kiptoon ote pitää, Renoon hirmukiri alkaa

Tällä kaudella vain tuloksiin 78 ja 68 yltänyt epävarma Kiptoo onnistui toisen kolmanneksen alkupuolen kolmella radalla pitäen itsensä kärkipaikalla. Puttipeli oli kuitenkin edelleen pahasti kateissa. Boit pysyi pitkään selvänä kakkosena, kunnes uskomatonta kiriä tehnyt Renoo paineli ohi kolmanneksen lopuksi. Neljännestä sijasta käytiin tiukkaa kamppailua. Keemille ja Patrikille väli oli synkkä kasvattaen miesten saldoa 35 ja 37 pisteellä. Renoo pelasi radat 7, 8, 9 sekä 11 ja 12 vähimmillä lyönneillä ja toisen kolmanneksen ylivoimaisesti muita paremmin. Toisen kolmanneksen pisteet: Renoo 14, Kiptoo 24, Boit 26, Poimis 27, Ariok 29, Hazor 31, Keem 35, Patrik 37. Tilanne 12 radan jälkeen: Kiptoo 46, Renoo 49, Boit 50, Poimis 56, Ariok 57, Hazor ja Keem 58, Patrik 61.

Viimeinen kolmannes: Renoo kärkeen, Keem ryhdistäytyy, Kiptoon hermot pitää

Renoon jatkaessa hyvää sarjaansa saatiin otteluun jännittävä loppu. Reiällä 15 maalaiskunnan mies siirtyi jo kärkeen. ”Ei enää leikkejä cupiin” -lausuntojakin kisan aikana antanut Kiptoo kiri kahden pisteen eron kuitenkin kiinni toiseksi viimeisellä reiällä. Seitsemän silmäparin tuijottaessa Kiptoo aloitti kutkuttavan päätösradan. Se on siellä! Keskemmälle reikää ja paremmalla vauhdilla pallo tuskin olisi voinut mennä. Kiptoon ainoa hole-in-one osui tärkeään paikkaan. Renoo sai pallon sisään vasta kolmannella, joten äkkikuolemaratkontaan ei ollut tarvetta. Eniten nelosia kisassa esittänyt Boit oli lopulta kolmas. Keem ryhdistäytyi loppukolmanneksella ja keräsi alimmat pisteet radoilta 14, 15, 16 ja 18. Koska muutkin pelasivat lopun hyvin, riitti tulos lauantaina vain jaettuun viidenteen sijaan. Keemin tavoin myös Ariok ja Hazor pelasivat lopun kuusi rataa 15 lyönnillä. Renoolle ja Hazorille kirjattiin kilpailussa eniten kakkosia (5), Ariokille kolmosia (7). Ahkerimmin seiskoja keräsivät Hazor ja Patrik (6). Vähiten seiskoja löytyy Kiptoon paperista, 2 kpl. Ilman kutosia selvisivät Boit, Ariok, Hazor ja Patrik.

RC Eemelien leikkeihin uskaltautunut Poimis oli ainoa, joka pystyi parantamaan peliään kolmannes kolmannekselta sarjan ollessa 29, 27, 21. Kiptoon voiton ratkaisi lopulta tasaisuus: kaikki kolmannekset ovat 6 pisteen sisällä, kun esimerkiksi Boitilla ero on 8 pistettä. Renoolla heittoa on 21 pistettä. Onnekkaammalla alulla Renoo olisi ollut selkeä ykkönen. Toisaalta onnekkaamman keskivaiheen avulla myös Keem olisi noussut kärkikamppailuun. Viimeisen kolmanneksen pisteet: Keem, Hazor ja Ariok 15, Renoo 17, Kiptoo ja Boit 18, Poimis ja Patrik 21. Lopputulokset: Kiptoo 64, Renoo 66, Boit 68, Ariok 72, Hazor ja Keem 73, Poimis 77, Patrik 82.

Data: Kalanruoto ja Avosilta vaikeimmat

Radat 7 ja 12 osoittautuivat vaikeimmiksi, molempiin käytettiin keskimäärin 6,1 lyöntiä. Renoo selvitti Kalanruodon kolmella ja Ariok neljällä muiden tunaroidessa täydet seiskat. Kiptoo selätti Avosillan kuudennellaan, mutta hirmukiriä tehnyt Renoo pussitti näyttävästi ensimmäisellään. Kymppirata osoittautui myös vaikeaksi, keskimäärin siihen kului 5,6 lyöntiä. Viimeinen rata selvitettiin keskimäärin 2,1 lyönnillä. Keskimäärin alle kolmella lyönnillä selvitettiin myös radat 1, 16 ja 17.

Päivän aikana nähtiin muutamalla radalla netistä löytyviä peliohjeita parempia ratkaisuja. Ainakin Avosillalla pallo kannatti lyödä joko reilusti pellin vasemmalta puolelta ristiin oikealle tai sitten pellin keskeltä vasemman laidan kautta reikään. Tosin jälkimmäisellä tavalla kukaan ei onnistunut, mutta läheltä piti -tilanteita nähtiin useita. Hyppyri tuntui selättyvän parhaiten lyömällä pallo – ei laitojen kautta – vaan suoraan reiän vasemmalle puolelle, josta se kimposi reikään.

Rataennätykseen 24 eemeleillä on vielä matkaa. Vaikka jokaiselta reiältä huomioitaisiin paras tulos, päästään seitsemän ykkösen, kahdeksan kakkosen ja kolmen kolmosen turvin vasta tulokseen 32. Keskimäärin tulokset tekevät 1,3 ja 1,8 lyöntiä rataa kohden. Renoo pelasi radat 7 - 18 huikealla 2,6 lyönnin keskiarvolla, joten potentiaalia ratagolfaajaksi löytyy. Huomioimalla huonoimmat tulokset saadaan päivän kokonaispisteiksi hulppeat 102 ja keskiarvoksi 5,7.

Golfissa kulutettiin yhteensä 575 pistettä eli keskimäärin noin 72 pistettä pelaajaa kohden ja noin 4 lyöntiä rataa kohden. Hole-in-oneja nähtiin kaikilta paitsi Poimikselta, yhteensä 11 kappaletta. Kakkosia nähtiin 26, kolmosia 35, nelosia 25, vitosia 8, kutosia 6 ja seiskoja 33.

Tällä kertaa jälkipeleissä ihmeteltiin jykevää Ikea-pöytää, kaatunutta ovea, pitkätukkaista Afroa ja pitkänenätöntä Demiä, käytiin vieraissa Marian lääkekaapilla ja ahmittiin riittoisaa chili con carnea, jota isäntäväki todennäköisesti syö vielä tänäkin päivänä, speksattiin seuran seikkailukisaa, katsottiin ruotsalaista pyöräilijää teeveestä, ja valmistauduttiin päivän toiseen koitokseen, frisbeegolfiin. Moni ei vielä tässä vaiheessa uskaltanut tarttua houkuttelevasti törröttäviin olutpulloihin.

Ratagolf-pisteet
Ratagolf-pisteet kolmanneksittain
Ratagolf-pisteet radoittain

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi