JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 20.03.2005

Hazorin voittokulku jatkui Ylöjärvellä

Boitkaan ei pystynyt haastamaan Cup-johtajaa Dunderissa

Ulitsa Knyaz Aleksandar I, Plovdiv, BULGARIA -- Maaliskuun kahdentenatoista päivänä otatettu historian toinen Dunder Förmiddagen eteni hyvin tarkkaan ennakko-odotusten mukaisesti. Hazorin voittokululle kuluvan kauden Cup-osakilpailuissa ei löytynyt nytkään pysäyttäjää ja muutenkin järjestys oli pitkälti sama kuin Palokan perinteisen hiihdon kilpailussa helmikuussa. Nyt vain Keem jaksoi sinnitellä maaliin asti ja Kiptoo sivuutti Renoon pronssipallilta.

Juoksu

Teivon Raviradan toimistossa suksien kera paikalle saapuneet eemelit otettiin vastaan jälleen ilahduttavan lämpimästi. Viime hetken aikataululla paikalle saapunut Patrik ei tosin ehtinyt toimistoon tai pukuhuoneeseen asti, vaan sysäsi kaksi paria suksia sekä yhden kappaleen reppuja hankeen Teivo Cupin lähtöpaikan viereen ja asettui lähtöviivalle Karran jo ollessa valmiina lähettämään joukko matkaan — eikä edes viimeisenä!

Kisa käytiin napakassa seitsemän asteen pakkasessa, suhteellisen tyynessä säässä ja yllättävän pitävällä, mutta lumisella alustalla. Keem säntäsi odotetusti eemeleistä kovimpaan lähtövauhtiin, mutta aina kääntöpaikalle asti jaksoi talven neljättä juoksulenkkiään tekemässä ollut nastoittamaton Hazor roikkua peesissä. Maalissa viimeisellä kilometrillä hyytynyt Keem pysäytti kellot uransa viidenneksi nopeimpaan Teivo Cup -aikaan 18.47 ja Hazor jäi vain 14 sekunnin päähän taakse.

Kiptoo ei aivan pystynyt kärkikaksikon vauhtiin ennen kuin viimeisellä kilometrillä, mutta silloin oli jo myöhäistä. Loppuaika 19.11 oli kuitenkin Kiptoolle sikäli erittäin arvokas, että sellaista hän ei ollut Teivossa vielä koskaan juossut. Kokoelmasta löytyy sen sijaan 19.05, kaksi kertaa 19.08, 19.09, kaksi kertaa 19.12 ja 19.15; kahden 19 minuutin alituksen lisäksi.

Päivän juoksukomeetta oli kuitenkin uransa yhdeksättä Teivo Cup -osakilpailua tahkonnut Boit. Huolimatta talvisista, ei-niin-loistavista olosuhteista mies paransi reittiennätystään hienosti seitsemän sekuntia ajallaan 19.33. Niinpä kärkinelikko olikin juoksuosuuden jälkeen 46 sekunnin sisällä toisistaan. Paljon kauemmaksi sen sijaan jäivät Patrik ja Renoo ajoillaan 21.25 ja 22.37.

Kisakansliaan palattua odotti eemeleitä iloinen yllätys: Karra ja kumppanit olivat järkänneet jäljellä olevia hiihto-osuuksia ryydittämään eemeleille miellyttää sisäpiiripalvelua: annoksen mustikkakeittoa mieheen! Hyvillä mielin mustikkasopat napattiin mukaan ja lampsittiin Lamminpään laduille katsastamaan hiihtoreittiä porukalla.

Vapaa hiihto

Hiihtoreitti todettiin jo reitinkatselmoinnissa varsin raskaaksi ja jo ensimmäisen hiihto-osuuden maalissa yksi jos toinenkin kehuskeli miten ei jaksanut kovinta ylämäkeä kunnolla ylös hiihtääkään. Postdeuhostaan huolimatta Hazor piti lenkillä hurjaa vauhtia. Loppuaika 15.51 viiden kilometrin reitillä ei jättänyt jossittelun varaa: kilpailu kokonaiskilpailun voitosta oli jo käytännössä päättynyt Kortesuon Tuulispään eduksi. Tiukimman vastuksen luisteluosuudella antoi Boit, joka nopeasti noukki edellään lähteneet Kiptoon ja Keemin mutta hyytyi toisella puoliskolla sen verran, että hävisi Hazorille kaikesta huolimatta sekuntia vaille minuutin ajallaan 16.50. Pitkään Boitin peesissä roikkunut Kiptoo ehti maaliin ajassa 17.36.

Keem ei onnistunut peesaamaan sen paremmin Hazoria, Boitia kuin Kiptootakaan ja hyytyi toissatalviseen DF:ään nähden todella heikkoon loppuaikaan 19.09. Vielä silloin Keemille hävinnyt Renoo oli nyt aivan toisenlaisella luistelutuulella ja kuroi Keemin juoksussa tempomaa etumatkaa umpeen seitsemän sekuntia päälle minuutin verran. "Ei irronnut", kommentoi maalissa Keem. Tähän taisi yhtyä jokunen muukin eemeli. Teivo Cup selvästi painoi jäsenien jäsenissä.

Päivän sunnuntaihiihtäjän arvonimen ansaitsee talven toisen hiihtolenkkinsä tehnyt Patrik, joka ajallaan 25.10 jäi kahden vuoden takaisesta ajastaan yli kuusi minuuttia. "Jos tästä tulee sisuja, niin palautan sisut takaisin antajalle", kuului Patin postdeuho maalissa. Patrikin vauhti oli kuitenkin hitusen kovempi kuin kisan alla hissutellussa katselmoinnissa.

Perinteinen hiihto

Erot perinteiseen hiihtoon lähdettäessä olivat siksi isot, että suuria jännityskohteita ei sen kohdalle enää jäänyt. Ainoa tiukka pari oli Keem-Renoo, joka lähti liikkeelle 2.43 minuutin välein. Pertsan erikoismieheksi tiedetylle Renoolle tämä reilu puoli kilometriä ei kuulostanut lainkaan mahdottomalta kiinniotettavalta.

Kärjessä pertsaamaan säntäsi kilpailun ylivoimaisessa johdossa ollut Hazor. Puolitoista minuuttia myöhemmin, kun Hazor jo kapusi ensimmäistä nousua, päästettiin irti Boit ja hetikohta 24 sekuntia tämän perään Kiptoo. Keemin ero kärkeen ennen perinteisen osuutta oli 3.04 minuuttia, Renoon 5.47 minuuttia ja Patrikin peräti 11.43. Kärki ehtikin kurvata jo toiselle 2,5 kilometrin kierrokselleen ennen kuin Pat lykki matkan päälle.

Kuten Palokassa, myös nyt Hazor osoittautui nopeimmaksi pertsaajaksi suoriutumalla reitiltä ajassa 18.09 ja jättämällä Boitia kokonaisajassa yli kaksi minuuttia. Myös Boit kykeni 19 minuutin alitukseen ja jätti siten vuorostaan Kiptoon 2,5 minuutin päähän. Kiptoon perinteinen hiihto kulki tänään ehkä hieman tahmeammin kuin Palokassa, mutta osuusaika 20.50 riitti sekin helposti turvaamaan kolmossijan.

Kilpailu neljännestä tilasta ei aivan ajautunut loppukirin varaan, sillä Renoon kannalta matka loppui noin kilometrin verran liian aikaisin. Upea 19.08 minuutin hiihtokaan ei auttanut nostamaan Maalaiskunnan miestä Keemin kantaan, vaan eroa maalissa jäi 29 sekunnin verran. Loppuajallaan 59.47 Renoo kuitenkin oli se, joka osui tänä vuonna kaikkein lähimmäs edellisen Dunder Förmiddagenin tulostaan, joka oli 59.58. Sijoitus on molemmilla kerroilla ollut sama, viides.

Patrik ryhdistäytyi päätösosuudella sen verran, että sisuuntui pertsaamaan jopa 15 sekuntia nopeammin kuin mitä kulutti vapaan osuuteensa. Loppuaika 1:11.30 oli yli kahdeksan minuuttia Patin vuoden 2003 tulosta hitaampi, mutta sikäli arvokkaampi että tällä kertaa sillä irtosi kaksi Cup-pistettä enemmän kuin silloin. Juoksuvauhti Patrikilla putosi vain 44 sekuntia ja perinteinen hiihtokin ainoastaan reilun minuutin, mutta vapaan hiihdossa tuli tuo yli kuuden minuutin romahdus.

Yhteenveto

Hazorin kehittyminen kahden vuoden aikana on ollut valtavaa. Vaikka hiihtoreitti nyt ei olekaan täysin vertailukelpoinen silloisen kanssa, voidaan yli viiden minuutin parannusta kahden vuoden takaiseen loppuaikaan pitää hämmästyttävän hyvänä. Eniten — yli kaksi minuuttia — Hazor pudotti perinteisen hiihdon tulostaan. Juoksuaikakin parani lähes kaksi minuuttia ja vapaa hiihto reilun minuutin.

Myös Boit pystyi nyt selvästi parempaan loppuaikaan kuin viimeksi, parantaen sekä juoksu- että perinteisen hiihdon aikaansa lähes minuutin. Siitä huolimatta Boitilla ei tällä kertaa ollut mahdollisuuksia puolustaa mestaruuttaan menestyksellisesti. Myös Kiptoo kiihdytti juoksutulostaan minuutilla ja vapaan aikaansakin hieman, mutta hidastui jonkin verran perinteisellä. Keem puolestaan juoksi ja pertsasi suunnilleen samat tulokset kuin viimeksikin, mutta hidastui vapaan hiihdossa toista minuuttia. Renoolla vapaan hiihto taas meni vanhaan malliin, mutta perinteisessä tuli minuutin parannus, minkä puolestaan minuutin entistä hitaampi juoksuaika kuittasi.

Jos verrataan perinteisen hiihdon aikoja kunkin nopeimpaan kierrokseen Palokan 20 kilometrin kisassa, niin selkein petraaja oli Keem. Keemin aika parani Palokasta peräti 3.22 minuuttia. Seuraavaksi suurimman parannuksen teki Patrik, joka kiihdytti vauhtiaan 1.28 minuutin verran. Renoo onnistui parantamaan 22 sekuntia ja Hazor 4 sekuntia. Palokan vauhdistaan hieman tällä kertaa jäivät Boit (31 sekuntia) ja Kiptoo (39 sekuntia). Tämä selittänee miksi Hazor sai niin näennäisen helposti Palokassa Boitin viimeisen vitosen aikana karistettua kannoiltaan.

Hazor on nyt voittanut kauden molemmat käydyt Cup-osakilpailut ja näyttäisi porskuttavan hyvää vauhtia kohti ensimmäistä mestaruuttaan. Seuraavaksi on edessä kuitenkin neljä hyvin erityyppistä juoksukilpailua, joista Hazorinkin olisi pystyttävä ainakin yksi voittamaan. Onko se Oinen, eTampere, sataset, maraton vai ei mikään vaiko peräti useampia näistä? 15 viikon kuluttua olemme äärettömän paljon viisaampia.

Mutta missä on Ariok? "Rappiolla on hyvä olla", toteaa Kaakinmaan Kojootti ja jatkaa: "Treenaaminenkin tuntuu kyllä kivalle".

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi