JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 09.05.2007

Hazor loisti Oiten lenkillä

Kiptoon pitkä putki katkesi flunssaan

Karvas kalkittamo, SUOMI -- Monen RC Eemeli Cupin osanottajan kunnonajoitus epäonnistui tänä keväänä ja Oiten lenkillä nähtiin tavallista vaisumpia esityksiä, siitäkin huolimatta että Oitella oli jo kolmatta kertaa peräkkäin ja kaiken kaikkiaan viidettä kertaa Cup-arvo. Monikaan eemeli ei ehkä halua ihmeemmin vuoden 2007 Oitea muistella, joten siksi tiedottaminenkin tapahtuu lyhyen tiiviisti.

Ensimmäinen epäonnistuja oli elämänsä kuntoon päässyt, ehdoton ennakkosuosikki ja viittamies Kiptoo, joka ilmoitti 6.22 tuntia ennen starttia sairastuneensa ja 3.25 tuntia myöhemmin kypsyi päätös olla astumatta edes lähtöviivalle Lammin kunnantalolla. Päätös oli historiallinen, olihan Kiptoolla jo mahtava 12 peräkkäisen Oite-startin putki allaan. 11 ja puoli pistettä valui räkänä rinnuksille; harmituksen määrää Uumajalla voidaan toimituksessa vain aavistella.

Myös Boit ja Patrik kärsivät kisaviikolla flunssasta, eikä kumpikaan vielä Lammille saapuessaan ainakaan myöntänyt tietävänsä aikooko osallistua kisaan. Boitin päätös oli verryttelylenkin jälkeen myönteinen, mutta Patrik piti visusti tuulipuvun päällään eikä lähtönumeroa takataskustaan vetänyt viime hetkelläkään. Näin peräti kaksi perustajajäsentä joutui jättämään Oiten tällä kertaa väliin. Täyttä vauhtia ei Boitkaan uskaltanut lähteä Oitentielle taivaltamaan, mutta vakaana tavoitteena oli uusia helmikuinen Tribin päihittäminen Pyynikin testijuoksussa.

Skeema ei vaivautunut edes paikalle, koska pelkäsi häpäisevänsä itsensä.

Lopulta kun Kimmo Kourun pyssy kansallisena veteraanipäivänä klo 18.00 puhui, läksi reitille matkaan kaikesta huolimatta seitsemän eemelicuppaajaa. Nopeimmaksi heistä osoittautui 1700 kilometrin pyörälenkillä Oite-kunnon viimeistellyt Hazor, joka pudotti perässään roikkuneen Keemin viiden kilometrin kohdalla kyydistään. Tuulisissa oloissa Kortesuon Shinkansenkaan ei yltänyt aikaisempien vuosien tulostensa tasolle ja niin 11 Cup-pistettä irtosi ajalla 35.21. Näin hitaasti oli voittajaeemeli viimeksi juossut Oitella vuonna 2001.

Keem odotti viimeiset neljä kilometriä hetkeä, jolloin Mjev paahtaa täyttä höökiä ohi, mutta kun tätä luunmurtumatoipilasta ei vielä kirkon kulmallakaan näkynyt, uskalsi Keem lasketella loppusuoran rennosti läpi ja saapua maaliin ajassa 36.45. Tulos oli Keemin hitain sitten 1900-luvun ja samalla kärsi Keem ensimmäisen tappionsa Oitella eemelille sitten 1900-luvun myös. Kaikesta huolimatta Keem oli tämän jälkeen yhdeksää Cup-pistettä varakkaampi ja kisa-asukin oli värikkäämpi kuin kellään toisella eemelillä.

Mjev saapui Oite-debyytiltään maaliin tyylikkäästi ajassa 38.47, mikä riitti selvään kolmostilaan Cup-kisassa. Liekö siinä edes pieni lohtu solisluun katkeamisen takia väliin jääneestä Pogostan hiihdosta? Joka tapauksessa Mjevin toipuminen on ollut mykistävän nopeaa.

Nelostilasta käytiinkin jo vähän kovempaa otatusta, kun kovaa aloittanut Trib piti Boitin alkumatkasta pitkään takanaan. Jälkipuoliskon ylämäissä Boit kuitenkin repi eron kiinni ja kiristi lopussa vielä sen verran, että jätti Tribin 50 metrin päähän taakseen. Kaksikon loppuajat: 41.35 ja 41.48. "Eihän se ollut edes hengästynyt", kuittasi Trib Boitin suorituksen.

Renoon ja Ariokin olisi voinut kuvitella kamppailevan viimevuotiseen tapaan tasapäisesti, mutta silloista paremmassa iskussa nyt ollut Renoo otti luulot pois heti alussa ja karkasi omille teilleen. Kanakouluun juuri kisaviikolla kotiutunut Renoo juoksikin uransa toiseksi nopeimman Oite-noteerauksen ja päätyi loppuaikaan 44.51. Kaksi minuuttia ja 24 sekuntia myöhemmin maaliin saapui Ariok, joka kuittasi suorituksellaan neljä Cup-pistettä enemmän kuin Pyhän Katariinan kirkon arkkitehtuurin tutkiskeluun keskittynyt toipilas-Patrik. Kaikesta huolimatta Patrikin jo vuonna 1994 alkanut Oisen läsnäoloputki sai yhä jatkoa, arvokasta työtä sekin.

Lammin uimahallissa nähtiin päivän ehkä suurin yllätys: viitta vaihtoi omistajaa! Vaikka Hazor käytännössä jo lähes varmisti toisen peräkkäisen Cup-kokonaisvoiton itselleen, niin korkeushyppyviitan sai ottaa harteilleen Boit. Sensaatiomaisesti uimahallin edustan sijaan kunnantalon parkkipaikalla paikkansa ottaneiden jälkipelien muistelemisen arvoisia asioita olivat ainakin Japanin safarilaisten evästuliaiset sekä minimalistiset rommipallomunkit. Keemin pipolle naureskeltiin.

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi