JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 25.12.2007

Maastojuoksussa ennätysosanotto

Cup ei ole kriisissä, mutta ovatko omat juoksukilpailut

Kyltitön Riesonpolku, Kangasala -- Onko Cup kriisissä, mietti lehdistötiedote keväällä 2006. Kesällä 2007 Cup ei ole kriisissä, sillä itse järjestetty osakilpailu keräsi ennätysosanoton jo toisen kerran tänä vuonna. Tälle kaudelle annettiin osanotto-oikeus seitsemän täysjäsenen lisäksi kolmelle epäeemelille, mikä näyttää olleen piristävä ratkaisu. Kaikki kymmenen olivat ensimmäistä kertaa samassa juoksukisassa (aiemmin korkeushypyssä), lisäksi viivalle ilmestyi vielä Fan Clubin perustajajäsen. Viime kesänä TT-dygnetissä eemeleitä alistanut ee-Juuso piti tärkeämpänä Toton konserttia ja ehti paikalle vain lähettämään vaikka olikin juossut tavoiteajan aikaisemmin samalla viikolla.

Boitin vuosikausia uhoama maastojuoksu nousi vihdoin piposta, ja pelonsekaisin tuntein odoteltiin hakkuuaukkoja, uitavia soita ja läpitunkemattomia pöpelikköjä. Sellaiset ratamestari kuitenkin joutui jättämään pois, sillä reitti osoittautui aivan tarpeeksi hankalaksi merkitä tavalliseen männikköönkin. Niinpä kovakuntoiset eemelit pääsivät kiitämään kolme n. 1,7 kilometrin kierrosta helppokulkuisessa kangasmetsässä, juostavalla korpisuolla ja klassisen hämäläisessä harvennushakatussa kuusikossa. Aivan teivoa ei reitti sentään ollut, sillä voittajan km-aika painui päälle viiden ja puolen minuutin.

Metsän sopivasti kastellut sadekuuro väistyi lähtölaukauksen tieltä. Kärkinelikko erottui odotetusti heti ensimmäisen mäen jälkeen. Heikosti juoksua ja vielä heikommin maastojuoksua treenaamaan päässyt Boit rimpuili vielä hetken tuntumassa mutta putosi jo ensimmäisen kierroksen puolessavälissä. Sadetakki päällä startannut Skeema pudotti takkinsa suolle (poimiakseen sen uudelleen mukaan viimeisellä kierroksella) ja kyttäili kaikessa rauhassa tutusti hihattomassa paidassa juossutta Tribiä. Renoo jätti Ariokin jo ensimmäisellä kierroksella, samoin Patrik Lepen – vai jättikö?

Viimeisen kierroksen alkaessa Mjev näytti jo tyytyvän neljänteen sijaansa samoin kuin Boit viidenteen. Heidän edellään Keem, Hazor ja Kiptoo lähtivät lähes rinta rinnan viimeiselle kierrokselle. Jos oli asetelma odotettu, sitä ei ollut loppuratkaisu. Keem sai puristettua pienen eron suolla, kun puuskutus niskassa äkkiä loppui. Reitti oli merkitty nauhoin ja tuttu kahdelta aiemmalta kierrokselta, mutta niin vain Hazor rillit huurussa ja syke punaisella juoksi harhaan, ja Kiptoo peesasi. Missään tapauksessa ei ole varmaa vaikuttiko harharetki loppujärjestykseen, mutta joka tapauksessa Keem sai tuuletella voittoa rauhassa pari minuuttia ennen ratamestarin ihanneaikaa. Minuutti myöhemmin loppurisukossa Hazorin voimareservi pakotti Kiptoon jäämään pronssille. Hazorin ja Kiptoon pummin ansiosta Mjevkin pääsi vielä mukaan mitalikamppailuun mutta joutui silti taipumaan neljänneksi.

Skeema antoi Tribille tylyn oppitunnin taktiikasta iskemällä lopussa helpon näköisesti kymmenen sekunnin eron. Rakoa viidenteen sijaan ja Boitiin jäi kuitenkin useita minuutteja. Lähes koko matkan taakseen katsellen juossut Ariok ei nähnyt Patrikia takana vaan saikin yllättäen Renoon näkyviin edessä. Renoo ei kuitenkaan missään vaiheessa päästänyt Ariokia iskuetäisyydelle, vaikka ero maalissa olikin pienempi kuin ensimmäisen kierroksen jälkeen.

Kisan omituisin loppukirikamppailu käytiin viimeisestä sijasta. Lepe oli viimeiselle kierrokselle lähtiessään selvästi Patrikia jäljessä, mutta tämä jäi tankkaamaan mustikoita suolla sijainneelle huoltopisteelle. Lepe sai Patrikin selän näkyviin, ja niin kaksikko konttasi viimeisen ankaran nousun rinta rinnan. Lepe syöksyi kivikkoiseen alamäkeen Keemiltä lainatut nastarit kipinöiden, mutta Patrik vanha kirikettu veti takakaarteessa ässän Lopista ja kukisti Lepen rastan mitalla. Ratinasta kantautuivat Toton alkutahdit.

Hazor käytännössä varmisti maastojuoksuhopeallaan toisen peräkkäisen Cup-mestaruuden. Kauden aikataulu toki mahdollistaa suunnattoman spekuloinnin maratonpisteillä, onhan viimeinen osakilpailu vasta joulukuussa. Julkaistuista tavoitteista päätellen syksyllä varmasti juostaan ansiokkaita maratoneja, mutta edes Keem ei nappaa kolmea marapistettä niin puun takaa että Hazor ei ehtisi vastavetoon. Kiipeilyssäkin voi toki sattua ihmeitä mutta ei kovin suuria vallitsevaan pistetilanteeseen nähden.

Vuoden 2007 Cupissa kilpailtiin neljä juoksukisaa. Kolmessa niistä lopputuloksiin saattoi vaikuttaa jokin osanottajista riippumaton häiriö. Kaikki kolme olivat itse järjestettyjä kisoja: Pirkkahallin kasisatasella juoksijat törmäilivät radalla hortoilleisiin pikkupoikiin, Pyynikin testijuoksussa pari kilpailijaa eksyi reitiltä samoin kuin maastojuoksussakin. Kauden ainoa kommelluksitta sujunut Cup-juoksu oli Oiten lenkki, jonka Laku-Sport järjestää vuosikymmenten rutiinilla (vaikka paikka muuttuukin Hämeenlinnaksi vuonna 2009). Pitäisikö RC Eemelin harkita vaativista järjestelytehtävistä luopumista ja arpoa Cupiin vain toisten järjestämiä kisoja? Muistettakoon kuitenkin, että kesäkuisen korkeushypyn järjestelyissä ei ollut moitteen sijaa, eikä ole syytä epäillä joulukuussa odottavan kiipeilyn jäävän sitä huonommaksi.

Kommentit

Hazor

Keem iski reitin pahimmassa alamäessä juuri ennen suota eikä väsynyt ja huurulinssinen hazor saatikka kiptoo kyenneet vauhtiin vastaamaan. Ei ollut hazorilla kyl mittää voimareserviä jäljellä enää lopussa vaan Kiptoo ei kehdannu mennä ohi kun oli peesannu koko matkan.

ee-Juuso

Hatunnosto mitalikolmikolle, kovat oli loppuajat. Onneksi Toto kutsui, muuten meikäläinen olisi survottu takasuoran suohon...

Keem

Kisan etenemisen kannalta merkittävä tapaus oli myös Hazorin kaatuminen keulilta ensimmäisen kierroksen suopätkällä. Sen takia Keem ajautui kärkeen, ja jatkoi siellä vielä siinäkin vaiheessa kun Hazor eksytti Kiptoon. Mikäli Hazor olisi vielä silloin ollut johdossa, niin ehkä myös Keem olisi peesissä eksynyt. Toisaalta, koska Dolce & Gabbanat eivät vaativissakaan olosuhteissa sumentuneet, niin ehkä Keem olisi silti mennyt oikeaa reittiä Kiptoo perässään...

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi