JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 01.09.2008

Renoo ei jättänyt jossiteltavaa pingiksessä

Vasta puolet kauden pingisturnauksista pelattu

Yläkiertämö, Nääshalli, SUOMI -- RC Eemeli Cup 2008 pomppi käyntiin Nääshallissa Pilvin päivänä pelatulla pingisturnauksella. Aikaisemmin on pingistä pelattu pienellä joukolla pienessä Mikontalon kerhohuoneessa, jossa Boit on seissyt pöydän päässä. Nyt pelattiin kuitenkin ensimmäistä kertaa cup-pisteistä, eikä yllätyksiltä vältytty.

Ennakkosuosikin viittaa tarjoiltiin tasapuolisesti Renoolle ja Boitille. Salamyhkäisyyden viitta peitti alleen juuri Renoon pelitaidot, sillä Kanakoulun mailavirtuoosi kömpi ulos Njiewan autotallista vain kerran ennen turnausta ja pelasi silloinkin bluffitasapelin Boitin kanssa. Muut osallistujat hakkasivat palloa enemmän ja vähemmän Menomenossa ja Nääshallissa, ja saattaapa olla että harjoitusmäärät näkyvät tuloslistalla tässäkin lajissa.

Pingis ei ole eemelijoukon tasaisimpia lajeja: Turnauksen 40:stä ottelusta peräti 24 päättyi nollille, eikä ratkaisevaan erään asti venynyt kuin viisi ottelua (niistä kolmessa pelasi Keem). Boit hävisi alkusarjassa vain kaksi erää, Renoo taas ei alkusarjan jälkeen hävinnyt erääkään. Kaikkia muita lajeja hallitseva Hazor ei voittanut pingisturnauksessa yhtään ottelua.

Osanottajien toivoma kaikki kaikkia vastaan -alkusarja saatiin toteutettua muutaman ulkomaille paenneen jäsenen ansiosta. Vauhdikkaita eriä pelasi mm. sivukierre-Skeema, joka laittoi alkupeleissä Patrikin ja Boitinkin ahtaalle mutta hävisi ääritiukan puolivälieräottelun Keemille ja päätyi viidenneksi. Jumppamaikka Inzaghi joutui useimmissa otteluissaan vastaanottavaksi osapuoleksi ja kärsi ainakin alkusarjassa ikävästä pistoksesta. Lounastauon loiventavat lammaslihapullat auttoivat Inzaghin lopulta niukkaan välierävoittoon Ariokista turnauksen tiukimmassa ottelussa ja kuudennelle sijalle.

Turnausta ei tälläkään kertaa ratkaistu alkusarjassa. Ennen turnausta Boit rehvasteli voittaneensa kaikki itse pipottamansa ei-juoksut, ja alkusarjassa Renoo antoi vielä Boitin pitää haaveensa ja hävisi 1-3. Myös Keemiä vastaan pelatessaan Renoo otti aurinkoa ja luki Hämeen Sanomia, kunnes Keemillä oli kolme ottelupalloa viidennen erän tilanteessa 10-7. Erä päättyi Renoolle 11-13. "Sen sanon että paljon pahempia vastustajia on Boit ja Patrik kuin Renoo", vähätteli Keem tappiota.

Pronssiottelu näytti etukäteen tiukalta, olivathan Keem ja Patrik jo alkusarjassa tuhonneet huolellisesti laaditun aikataulun mättämällä täydet viisi erää ja kaksi kertaa niin pitkään kuin muut. Patrikin pingistreenimäärät kuitenkin lisääntyivät turnauksen mittaan suhteellisesti paljon enemmän kuin Keemin, niinpä ketterästi liikkunut Pat antoi alakierre-Keemille pronssiottelussa vain yhden erän.

Finaalissa yhden syötön Renoo vaihtoi mailan oikeaan käteen eikä päästänyt yhden kierteen Boitia pelaamaan käytännössä lainkaan. Finaali päättyi 4-0 ennen kuin videokameraa ehdittiin saada kunnolla käyntiin. Renoo siirtyi ensimmäistä kertaa historiassa cup-johtoon.

"Kaksi viimeistä peliä vasta pelasin", paljasti mestari irc-lehdistötilaisuudessa. Patrik voinee siis olla tyytyväinen pelattuaan toisen niistä, vaikka saikin välierän neljässä erässä Renoolta yhteensä vain 10 pistettä.

Historiallista ei ollut vain pingisturnaus – vaan kaksi! Cup-säännöt sallivat kaksi samaa lajia, kunhan ne tulevat eri pipottajilta. Niinpä kaikella, mitä tässä tiedotteessa on kirjoitettu, voidaan pyyhkiä pöytää marraskuussa 2008. Cupin päättävä pingisturnaus alkaa puhtaalta pöydältä.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi