JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 25.04.2014

Ennätyksellinen Oiten lenkki

RC Eemeli on yhä Lammin hitain jälkipelaaja, mutta suotuisaa kehitystä on tapahtunut

IC184, SUOMI – Kesäinen päivä Lammilla kääntyili kohti iltaa, kun Markku Huostila läpsäytti kätensä yhteen ja lähetti Oiten lenkkeilijät matkaan. Juosijoita Oitelle oli vaivautunut harvinaisen vähän, reilusti alle sata, mutta mahtiseura RC Eemeli lähetti paikalle jälleen ilahduttavan runsaslukuisen, Mjevistä ja Keemistä koostuneen edustuston. Täsmälleen sama joukkue edusti RC Eemeliä viime vuonna, tosin juniorijoukkue oli silloin laajempi. Fanibussikin veti väkeä nollan hengen verran. Kun muistetaan vuoden 2004 yksihenkinen kisaedustus, niin voidaan todeta homman olevan helvetillisessä nousussa.

Eemelijoukkue pukeutui aurinkoiseen, kuivaan ja leppeätuuliseen 16 asteen juoksuaikasäähän mahdollisimman niukasti. Hihattomat paidat valitettavasti jäivät koko joukkueella vaatehuoneeseen, mutta t-paita- ja sortsikeli oli ilmeinen. Mjev säästi arvokkaita grammoja paitsi jättämällä lippalakin pois, myös tyytymällä lyhytvartisiin sukkiin. Se poikikin voiton loppukirikamppailussa. Kesäkeliin Keemkin innostui lähtemään vuoden ensimmäiselle käsineettömälle lenkille. Keem oli päättänyt jättää loppukirin tekemättä ja joutui siksi ratkaisemaan oman otatuksensa jo 700 metriä ennen maalia.

34.48 ja 38.39 minuutin Oiten lenkkeily nosti hien pintaan jokaiselle eemeliedustajalle. Merikoski-Siliuksen sekä Sirén- Petäjän lähes ennätyksellistä tyyneyttä hämmästeltiin joukolla. Todettiinpa yksimielisesti sekin, että ei sää otattamiseen liian lämmin ollut. Yksimielisyys ei siis olekaan eemeleille vielä täysin unohdettu käsite. Tätä menoa jostain Cup-kisastakin saadaan vielä jonain päivänä jotain sovittua.

Kun lenkkireitillä ei seuraennätyksiin tänään pystytty, keskittyi RC Eemeli ennätysnopeisiin jälkipeleihin. Jäähdyttelylenkiksi riitti 1,16 kilometriä, uimahallille päin ei edes katsottu. Mjev ja pohjejökkinen Keem ehtivät sentään pokkaamaan parin sukkia sekä yhden pokaalin kotiinviemisiksi. Muille eemeleille ei tällä kertaa palkintoja valitettavasti herunut.

Ripeästä toiminnastaan huolimatta eemelit onnistuivat kunnioittamaan perinteitä ja olemaan viimeiset pukuhuoneesta poistujat. Parkkipaikalle saavuttaessa ei muita enää näkynyt. Nopeiden jälkipelien ja suotuisan säätilan ansiosta hampurilaiset, banaanit, munkit, simat ja karkit nautittiin ennennäkemättömästi auringonpaisteessa. Nautinto oli sikälikin harvinaisen onnistunut, että tällä kertaa ei jäänyt yhtään hampurilaista, banaania tai munkkia yli! Vain viidenneslitra simaa ja puoli kourallista karkkia eivät kelvanneet kenellekään.

Ennätyksellinen Oiten lenkkikokemus huipentui Hamptonin asemalle, jonne saavuttiin jo kello 20.26. Pannaankohan ensi vuonna paremmaksi?

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi