JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 01.04.2016

Cup-herrasmieskätköilyn aattona

Bluffaamo, internet, SUOMI – Eemeli-cup 2016 alkaa cup-historian herrasmieslajimaisimmalla herrasmieslajilla lauantaina, kun perinteinen jo ensimmäinen cup-geokätköily käynnistyy yhdeltätoista Riihimäen rautatieasemalta.

Vasta itse kilpailu tai ehkä vasta sen tulokset paljastavat, suosiiko tapahtuma-areenavalinta kätkötiheällä Riihimäellä taitavia vai juoksuvoimaisia. Voi myös käydä niin, ettei jälkikäteenkään tiedetä ketkä olivat taitavia ja ketkä juoksuvoimaisia, mutta luultavasti cuppaajat saadaan järjestykseen.

Sääennustuskin suosii cup-avausta, ja vaikka yöllä on pakkasta, kilpailun aikana lämpötila noussee kymmeneen lämpöasteeseen. Nähdäänkö ensimmäinen cuppaaja polvihousuissa jo huhtikuun alussa? Vasta kisalauantaina voi tietää varmasti. Jos talvilajeja pipotettaisiin entiseen malliin, tällaisen tilanteen syntyminen olisi epätodennäköisempää.

Cup-yleisö odottaa myös saapuvatko cupiin ja RC Eemeliin kutsutut Jesh ja Cliini paikalle, ja saapuuko heiltä jäsenyyden ehdoksi asetettua tiedotetta ennen kilpailun alkua. Mahdollisuuksia heillä toki riittää tämänkin jälkeen, sillä ehdot puhuvat ensimmäisestä osakilpailusta, johon osallistuvat. (Tarkkaan ottaen ehdot puhuvat tiedotteen kirjoittamisesta ennen kuin sen käsittelemää kisaa seuraava Cup-kisa alkaa. Toim. huom.)

Cup-osallistujat odottavat ottaako Keem heti ensimmäisessä kisassa johtopaikan, jota ei luovuta koko cupissa. Tiheällä kätköalueella ei voi myöskään aliarvioida Boitin mahdollisuuksia saavuttaa murskavoittoa. Koskaan aiemmin cupissa kilpailemattoman lajin vuoksi yllätysvoittajakaan ei olisi yllätys. Erityisesti Renoon suoritukset vain paranevat, vaikka muut eemelit hidastuvat vuosi vuodelta.

Cup-yleisö ja -osallistujat yhdessä odottavat hengitystä pidättäen lähteekö joku cup-geolöytämään harjoittelematta kertaakaan.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi