JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 02.10.2016

Mjev nopein Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin yhteisajoissa

Kolme juoksijaa osallistui päivän molempiin tapahtumiin

Umpitunneli, SUOMI – Pirkanmaan juoksijoilla oli tänään 2.10.2016 vaikea päätös: juostako perinteinen, jo 47. kertaa järjestetty Pirkan hölkkä vai historian ensimmäinen ja viimeinen Rantatunnelin lenkki.

Pirkan hölkässä nautiskeltiin tuttuun tapaan 33 km verran maastoreitillä Valkeakoskelta Tampereelle, kun taas Rantatunnelin lenkillä oli ainutlaatuinen tilaisuus juosta Tampereelle juuri valmistunut Suomen pisin, 2,4 km mittainen maantietunneli päästä päähän edestakaisin. Pirkan hölkän startti oli klo 9.00, kun taas Rantatunneliin juoksijat päästettiin irti klo 15.00. Juoksijat tuntuvat arvostavan perinteitä, sillä heistä noin 1400 päätti osallistua Pirkan hölkkään, kun taas Rantatunnelin lenkki veti 184 osallistujaa.

Kaikki eivät osanneet päättää, kumpaan osallistuisi; he joutuivat juoksemaan päivän molemmissa päätapahtumissa. RC Eemelin toimitus on alustavista tuloksista löytänyt kolme rohkeaa, jotka tähän leikkiin lähtivät. Olemme laskeneet näiden kolmen uskalikon paremmuusjärjestyksen ynnäämällä yhteen heidän kuluttamansa ajat Pirkan hölkässä ja Rantatunnelin lenkillä. Tulokset ovat alla:

1. Mika Videnoja, RC Eemeli, 2:54.26 (2:35.17 + 19.09),
2. Juha Hokka,    Toijala,   3:22.36 (2:58.56 + 23.40),
3. Sami Lahtinen, Nokia,     4:16.37 (3:48.53 + 27.44). 

Lisäksi Pekka Laitisen nimellä löytyy suoritus molemmista tapahtumista, mutta koska Pekka Laitinen on tullut maaliin Rantatunnelin lenkiltä jo kuusi minuuttia ennen kuin Pekka Laitinen Pirkan hölkältä, kyse mitä suurimmalla todennäköisyydellä ei ole samasta hahmosta. Varmuutta ei ole siitäkään, onko Sami Lahtisen nimellä esiintynyt juoksija molemmissa tapahtumissa sama, mutta tulosten perusteella se vaikuttaa uskottavalta vaihtoehdolta.

RC Eemelin Mjev on siis voittanut yhdistetyn Pirkan hölkän ja Rantatunnelin lenkin! Lisäksi Mjevin sijoitukset olivat molemmissa tapahtumissa mainiot: Pirkan hölkässä irtosi M40-sarjan 18. sija ja Rantatunnelin lenkillä miesten sarjan 22. sija.

Moni uhosi molemmat kisat juoksevansa, mutta harva ryhtyi tekoihin.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi