JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 28.11.2020

RC Eemeli vietti pyhäinpäivää Arabianrannassa

Asukilpailun voitto lipsahti Bätmajalle

ARABIA, Suomi – Arabianrannan vuoden toiseen Cup-osakilpailuun kokoonnuttiin pyhäinpäivänä, jolloin ohjelmassa oli kymmenen kilometrin Helsinki Halloween Run. Arabianrannan Cup-historian kaikkiin osakilpailuihin osallistuneet Keem ja Kiptoo olivat tälläkin kertaa mukana, mutta aiemmin osallistumisprosentilla sata mukana ollut Boit otti sosiaalista etäisyyttä. Seuran kolmas edustaja Halloween Runissa oli Cliini.

Startti tapahtui hämärtyvässä lauantai-illassa 37 minuuttia auringonlaskun ja 15 minuuttia kuunnousun sekä 14 minuuttia täysikuun jälkeen. Asukilpailuun panostanut Kiptoo ampaisi heti paukusta sellaiseen vauhtiin, että muille eemeleille jäi perässäjuoksijan rooli. Cliini jättäytyi joukosta hieman ennen puolimatkaa, mutta Keem pysytteli peesissä aina kahdeksaan kilometriin asti. Silloin Kiptoo katsoi parhaaksi jättäytyä muutaman metrin päähän taakse (siirryt toiseen palveluun).

Maaliin Keem saapui ajassa 39.42, Kiptoo taas ajassa 39.46 ja Cliini puolestaan 42.03. Heinäkuun reittikatselmointiin osallistuminen kannatti, sillä siinä mukana olleet miehittivät kärkisijat. RC Eemelin saavutettavuus on heikentynyt sitten vuoden 2019 Linnahölkän, sillä Keemin aika oli nyt 56 sekuntia, Kiptoon 54 sekuntia ja Cliinin peräti 2.43 minuuttia parempi kuin silloin. Tulosluettelossa eemelit asettuivat sijoille 12–19, mutta Bätmajan hallitsemassa asukilpailussa (siirryt toiseen palveluun) kellään ei ollut asiaa edes 30 parhaan joukkoon.

Yksissäkään Arabianrannan jälkipeleissä ei ole vielä saatu koko sikspäkkiä tuhottua – kuusi pulloa persikkaneipaa oli tälläkin kertaa liikaa. Enemmän jälkipeleissä keskityttiin laskemaan pyhäinpäivänjuoksun vaikutuksia Cup-kauden kokonaisspekulaatioon. Todettiin, että vaikka Kiptoo pystyisi keilausmestaruudella varmistamaan ensimmäisen Cup-mestaruutensa 11 vuoteen itselleen, on Boitin neljään vuoteen ensimmäisen Cup-mestaruuden todennäköisyys 99,5 %.

Keilaamaan mennään huomenna Kauppiin. Mikäli Kiptoo ei voita keilausta, Boitille riittää mestaruuteen sijoittuminen korkeintaan yhden sijan Kiptoota huonommin. Mukaan ovat mestaruudesta kamppailevan kaksikon lisäksi lähdössä pronssista otattavat Cliini ja Keem sekä kautensa avaava Renoo.

Kun keilaus- ja Cup-mestaruudet on ratkottu, arvotaan Cup 2021. Pipoon on tiettävästi tulossa ainakin kolmen osallistujan beach volley, 105 ottelun rogaining, omituinen frisbeeottelu, puttiralli, gravelpyöräily, maantiepyörän pituusheitto ja kahdeksan erilaista heittopeliä (ml. sianheitto).

Tyhjiäkin lappuja on väläytelty.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi