JULKAISUVAPAA HETI
RC EEMELI / LEHDISTÖTIEDOTE 05.04.2018

Viittamiehiä, keltanokkia ja menneiden aikojen mestareita

Cup-Oitelle on matkalla monenmoista hiihtäjää

Lupausodottamo, SUOMI – Oiten lenkkiin on enää 22 yötä! Lupauksista ei ole vieläkään mitään tietoa. Odottavan aika on harvoin ollut näin pitkä.

Harvassa ovat myös ne, jotka ovat ensimmäisessä RC Eemeli Cup -osakilpailussaan napanneet voiton. Kiptoo teki tämän tempun historian ensimmäisessä Cup-kisassa Lehin lenkillä 22.4.2001. Boit kykeni samaan loppiaisena 2003 järjestetyssä 400 metrin vapaauinnissa. Tosin Boit oli edellisellä kaudella osallistunut Cupin ulkopuolisena jo yli kolmeen osakilpailuun. Seuraavaa kertaa piti odottaa yli puolitoista vuosikymmentä, kunnes 17.2.2018 Jaqui oli ylivoimainen cuppaaja kuluvan kauden avausosakilpailussa Teivocupissa ajalla 18.36. Jaquikin kyllä edelliskaudella jo osallistui Cupin ulkopuolisena yhteen osakilpailuun, Eemelin porrasjuoksuun, mutta voitti senkin.

On päivänselvää, että Oiten lenkin viittamies ei voi olla kukaan muu kuin Jaqui, vaikka Oiten lenkiltä hänellä ei yhtään aiempaa suoritusta tilillään olekaan. Viittaa ei karista edes suunnitelma juosta Halahoj Třebíčský půlmaraton kuusi päivää ennen h-hetkeä. Jos yllätyksiä ei tule, saattaa hyvin käydä niin että RC Eemelin Cup-mestaruus voitetaan tänä vuonna ilman yhteenkään suunnistusosakilpailuun osallistumista. Jaquin mestaruus olisi myös ensimmäinen kerta kun Cup-pokaali menisi epäeemelin CD-hyllylle.

Viimeistään siinä vaiheessa kaikkien on syytä opetella ääntämään Jaqui oikein.

J-miesten edustuksen täydentää Oitella yksi keltanokkaisimmista eemeleistä, Jesh. Jos Jaqui välttelee suunnistustapahtumia, niin Jeshiä on viime vuosina totuttu näkemään lähinnä vain suunnistustapahtumissa. Ei ole kuitenkaan mitään syytä olettaa etteikö Jesh hyväiskuisena Oiten lenkille vääntäytyisi, siksi tehokkaasti hänen treenitietonsa on salattu. Lammin keskiaikaisen kivikirkon hautakivien takana on hyvä värjötellä ja Oite-kuntoa kehitellä. Jeshinkään kilpailuhistoriasta ei aiempia Oiten lenkkejä löydy, joten henkilökohtainen paras pitäisi ainakin olla mahdollinen.

Jo klassiseksi muodostunut tietokilpailukysymys kuuluu: kuka eemeli on viimeksi juossut maantiepuolimaratonin? Vastaus on tietysti: Hazor. On selvää, että tämän luokan maantiejuoksupanostus ei voi olla näkymättä Oiten lenkin varrella. Hazorilla on myös kaikkien aikojen kovin eemelin ensikertalaistulos Oitelta. Vuosina 2005–2007 hän kiersi Oiten lenkin kolmena peräkkäisenä vuonna parantaen Cup-osakilpailusijoitustaan kerta kerralta, mikä viimeisellä yrityksellä tuottikin kerrassaan eemelimestaruuden. On ymmärrettävää, että voitosta ja 11 Cup-pisteestä tuli kylläinen olo. 11 vuoden aikana nälkä lienee kasvanut, ja tällä kertaa jaossa onkin peräti 16 Cup-pistettä. Cup-Oiten voitto seuraennätyksellä tietäisi Cup-historiaa, sillä 16½ Cup-pisteen vertaa ei yhdestä osakilpailusta vielä kukaan ole saavuttanut. Eikä seuraennätykseen tarvitse juosta kuin 3.37 min/km.

Lupauksia odotellessa kannattaa treenailla ja syödä persikoita. Niin toimituskin tekee.

Kommentit

Urheiluseura RC Eemeli harrastaa ainakin juoksua, hiihtoa, pyöräilyä, triathlonia, duathlonia, penkkiurheilua, pöytäjääkiekkoa, leuanvetoja, seitsenottelua, pöytätennistä, biljardia, melontaa, keilailua, suunnistusta, lentopalloa, sulkapalloa, seinäkiipeilyä, tennistä, sauvakävelyä, hiihtosuunnistusta, tanssia, lumikenkätarvontaa, canastaa, kilpapurjehdusta, etunojapunnerruksia, vatsalihasliikkeitä, selkälihasliikkeitä, jalkakyykkyjä, kuntosalia, squashia, salibandya, rullaluistelua, ratagolfia, frisbeegolfia, vaeltamista, retkeilyä, vuorikiipeilyä, bussissa kököttämistä, hilavitkutusta, kodinhoitoa, maailmalla seikkailemista, multisporttia, kisailua, patikointia, suostuttelua, tuskallista latailua, venyttelyä, jahkailua, verbaaliakrobatiaa, rogaingia, lapiointia, kahlaamista, leikkisää täsmentelyä, kalliokiipeilyä, tandem-pyöräilyä, pyöräsuunnistusta, hiihtovaeltelua, kissastusta, laitesukellusta, uintia sekä avantouintia, pakkasessa värjöttelyä, gota, kartingia, futsalia, kommentointia ja geokätköilyä. RC Eemeli on perustettu v. 1996 ja sillä on tällä hetkellä kolmetoista jäsentä: Patrik Bowrain, Kiptoo, Keem, Renoo, Boit, Hazor, Ariok, Trib, Mjev, Skeema, Mythi, Cliini ja Jesh.

Yhteystiedot:
rc@eeme.li - rc.eeme.li - wap.rc.eeme.li - RSS-feedi